– Veikkaan, että jos menisimme Naton pääsihteerin luo kysymään neuvottelujen aloittamista, hän pitäisi Suomea mitä sydämellisimmin tervetulleena – mutta nyt on semmoinen tilanne, että voisitteko tulla joskus toiste, Iloniemi on lausunut kolmen herran keskustelupiirissä.

Kirjoittajat itse kuvaavat tapaamistensa sävyä vahvasti mielipiteelliseksi, mikä on luonnollisesti hyvä ottaa huomioon myös kirjaa lukiessa. Kyseessä on kulloisenkin ajan ja tilanteen osalta elänyt sananvaihto, ei pilkkua myöten hiottu kokonaisanalyysi. Formaatti tekee kirjasta elävän ja varsin aidon oloisen.

Yhdessä kirjan dokumentoimista keskusteluista presidentti Martti Ahtisaari heittää, että Suomi voisi liittyä Natoon Ruotsin kanssa ja poistaa liittymisen yhteydessä Venäjä-sanktiot. Iloniemi huomauttaa tähän, että olemme kiinni EU:n yhteisissä sanktioissa.

– Niinistön varovaisuudesta on luettavissa myös se, että jos Ruotsi tekee myönteisen päätöksen, se ei suinkaan merkitse automaattisesti, että Suomi tekee samanlaisen päätöksen, Iloniemi katsoo ja viittaa tasavallan presidenttiin Sauli Niinistöön.

Iloniemen mielestä olisi pahin mahdollinen skenaario, jos Ruotsi liittyisi Natoon mutta Suomi ei. Lisäksi hänen mukaansa Ruotsin sosialidemokraattien piirissä on ryhmä, joka ajaa Nato-jäsenyyttä. Hän povaa puolueen hajoavan seuraavissa vaaleissa 2018, jos Nato on keskeinen kysymys.

– Menevätkö he mieluummin oikeiston siivellä Natoon?, Ahtisaari kysyy.

– Ehkä vastustavat, mutta suostuvat. Ihan normaalia ruotsalaista politiikkaa, Iloniemi vastaa.

Myös toisaalla kirjassa Iloniemi sanoo näkevänsä vahvoja merkkejä siitä, että Ruotsin sosialidemokraattinen puolue jakaantuu Nato-kysymyksessä. Hän lausahtaa Ruotsin Nato-lähentymisen etenevän vauhdilla.

Kun Ruotsin ulkoasiainvaliokunnan sosialidemokraattinen puheenjohtaja Kenneth G Forslund kävi hiljattain Suomessa, hän sen sijaan sanoi, ettei Ruotsin sosialidemokraattien sisällä käydä Nato-keskustelua.

Ahtisaaren mielestä maamme Nato-jäsenyys lisäisi investointi-halukkuutta Suomeen. Iloniemi taasen katsoo, että Nato-jäsenyys olisi täällä hetkellä poliittinen umpikuja Suomessa. Seuraava presidentinvaali ja eduskuntavaali käydään hänen arvionsa mukaan ilman Nato-keskustelua.

Rauhannobelistin, presidentti Martti Ahtisaaren, kokeneen diplomaatin, ministeri Jaakko Iloniemen sekä Suomen Kuvalehden eläkkeellä olevan päätoimittajan, teologi Tapani Ruokasen keskustelukirjan nimi on Miten tästä eteenpäin (Docendo). Ehkä loppujen lopuksi kuitenkin enemmän katsellaan taakse- kuin eteenpäin, tapahtumien syihin.

Raportoidut keskustelut on käyty syksystä 2015 kesään 2016. Ruokanen on saattanut nauhoitetut näkemystenvaihdot kirjalliseen muotoon. Ruokanen tuntuu myös keskusteluissa olleen jonkinlaisessa journalistin johdattelevassa roolissa, Ahtisaari ammentaa etenkin kansainvälisen rauhantyönsä perspektiivistä ja Iloniemi tuo mielenkiintoisia kulmia laajoista kansainvälisistä kontakteistaan.

Kirja peilaa maailmanpolitiikan turbulentteja tapahtumia Suomeen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa painottuvat ja joskus keskustelu kiertää kehää.

Kysymys Suomen Nato-jäsenyydestä on teema, johon palataan alinomaa ja varsin suoraan.

Tuleeko taas sota?, on kirjan johdannossa esitetty inhottava kysymys. Tähän ei oikeastaan suoraan mennä, mutta monet raskaat huolet piinaavat kolmikkoa. Ratkaisujakin kirjassa toki haetaan, mutta tähän puoleen olisi suonut paneuduttavan enemmänkin.

Keskeisimmäksi ratkaisuvaihtoehdoksi maailmanpolitiikan tapahtumiin hahmottuu se, että USA:n ja Venäjän olisi saatava välit kuntoon ja keskusteluyhteys päälle. Syyria voi olla avain. Tosin kirjan kuvaamat keskustelut ovat jo päättyneet ennen Aleppon viime viikkoina esillä olleita traagisia tapahtumia.

– Ainoa argumentti, jolla voisin saada Putinin auttamaan Syyrian tilanteessa on: näin te saatte kansainvälistä kunnioitusta, Ahtisaari lausuu.

Kirjassa on teemasta myös esimerkiksi seuraava keskustelu:

Iloniemi: Vastasuorituksena sanktioiden poistamisesta Venäjältä pitäisi tulla selkeä ja hyvin positiivinen yhteistyöaloite esimerkiksi Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi.

Ahtisaari: Entinen yhteistyö suurvaltojen välillä on saatava aikaan.

Iloniemi: Eikä sitä tule, ellei Venäjä saa tunnustusta, suurvaltana. Niin on tehty ennenkin ottamalla Venäjä mukaan G7- ja G8-ryhmiin sekä Nato-neuvostoon. On siis tehtävä eleitä, joilla hyväksytään heidän pyrkimyksensä olla voimatekijä maailmassa.

Ahtisaari: Jos Venäjä haluaa olla yhteistyössä kansainvälisten ongelmien ratkaisemisessa, sille pitää tarjota siihen mahdollisuus. Niiden ratkaiseminen edellyttää Venäjän mukanaoloa.

Ruokanen: Mutta entäpä, jos Venäjä ei halua mukaan vaan osallistuu käyttämällä pelkoa ja näyttämällä voimaa, osoittamalla mieltä ja kiukuttelemalla kansainvälisessä yhteisössä?

Ahtisaari: Tällä tavalla se ei voi saavuttaa kansainvälisen yhteisön kunnioitusta ja arvostusta, joita se kaipaa. Emmehän me pelkää heitä.

Herrojen kriittinen sormi osoittaa pääosin Venäjän suurvaltapoliittisiin pyrkimyksiin ja toimintaan, mutta osansa kritiikistä saa myös Yhdysvallat.

Iloniemen mukaan myös länsi on harjoittanut taitamatonta politiikkaa Ukrainassa. Hän mainitsee yhtenä esimerkkinä John McCainin esiintymisen Kiovan mielenosoituksissa vuonna 2013. ”America is with you!”, McCain lausui. Ahtisaari toteaa, että me kärsimme tästä nyt.

Ahtisaari lausuu kolmikon puhellessa myös, ettei Venäjästä eikä USA:sta ole mallimaaksi. Tähän liittyen Iloniemi nostaa esiin elintasoerot, molemmisssa on rutiköyhiä ja superrikkaita.

– Jos kukaan ei lähde ajamaan arvoja, mennään vain huonompaan suuntaan. Kyllä minä haluaisin saada maailmanliikkeen aikaan, globaalien arvojen puolesta puhuva Ahtisaari sanoo ja suree, ettei niiden panemista täytäntöön ei ole vaadittu voimakkaammin. Pohjoismaiden pitäisi hänen mukaansa tehdä tässä yhteistyötä.

Myös konfliktinratkaisujärjestönsä CMI:n toimintaa Ahtisaari haluaisi laajentaa pohjoismaiseksi. Rauhansovittelutyötä pitäisi kehittää ylipäänsä yhteispohjoismaiseen suuntaan.

Ahtisaaren mukaan Suomesta on nyt tullut rauhanturvatoiminnan marginaalimaa. Iloniemi tuhahtaa, ettei ulkoministeriöstä ole kuulunut pitkään aikaan mitään strategiaa.

Jaakko Iloniemi toteaa, että jos seuraava Yhdysvaltain presidentti ei osoita, että hänellä on vahvat taloudelliset ja kulttuuriset yhteydet Eurooppaan, läntinen Eurooppa on heikossa jamassa.

– Jos EU ei selviä siitä, että tänne tulee puolitoista miljoonaa pakolaista nyytti kainalossa, miten se selviää siitä, jos tänne tulee puolitoista miljoona panssarivaunuin?, Iloniemi tokaisee.

– Kyllä heikkous on hirmuinen, jos pakolaiset ovat Euroopalle liian suuri koettelemus. Jos se kykenee hajottamaan vakavalla tavalla tämän yhteisön niin, että sen arvot järkkyvät ja sisäpoliittinen tilanne monessa maassa ajautuu kaaokseen, hän jatkaa.

Ahtisaari toteaa, että on sivistymätöntä, jos pakolaisten perheitten yhdistäminen pyritään estämään. Ruokasen mukaan perheyhteys on tulijoiden voimavara ja selviytymiskeino.

– On kyllä kummallista, jos 500 miljoonaa eurooppalaista ei kykene ottamaan keskuuteensa yhtä miljoonaa tulijaa. Tai kahta, Iloniemi sanoo.

Nimenomaan Venäjältä maahamme tulleista tai ohjatuista pakolaisista puhutaan kirjassa pariin otteeseen hyvin vakavaan sävyyn. Pakolaisten tulon maahamme pysäyttänyt rajasopimus Venäjän kanssa on päättymässä pian. Tapani Ruokasen mielestä olemme kiristyksen kohteena. Iloniemen mukaan kärjistetysti sanottuna se ei ole väärä väite.

–Pystymmekö me estämään pakolaistulvan, jos puomit nostetaan?, Ahtisaari kysyy.

– Se on iso kysymys. Jos sieltä tulee kymmenin tuhansin ihmisiä, emmehän me heitä ammu, Iloniemi sanoo ja lisää, että raja on 1 300 kilometriä ja, jos sen haluaa panna vuotamaan, sen voi tehdä monesta kohdasta.

Jos Venäjältä tulisi kymmenin- tai sadointuhansin turvapaikanhakijoita, Ahtisaari heittää jopa, että olisimme menettäneet mahdollisuutemme. Iloniemi arvelee, ettei Suomen ole kesäoloissa mahdollista valvoa 1 300 kilometrin rajaa.

Ahtisaari ei loppujen lopuksi kuitenkaan keskustelujen perusteella usko, että Venäjä toimisi tällä tavalla ja käyttäisi pakolaisia painostuskeinona.

Sille ajatukselle keskustelijat eivät uhraa ajatusta, olisiko Venäjälle tosiallisesti mitään hyötyä siitä, että se pyrkisi saattamaan Suomen sekasortoon. Tuskin.