Kun tentissä puhuttiin Natosta, johon Suomen liittymistä vain RKP:n ehdokas Nils Torvalds kannatti, Niinistö totesi, että hätätilassa maailman historiassa syntyy liittoumia hakematta mitään jäsenyyksiä.

– Niin kuin aikaisemmin jo totesin, jos tulee suuri hätä – ja tämä on täysin teoreettinen minun mielestäni – mutta jos semmoinen tulee, syntyy liittoutumia ilman mitään jäsenhakemuksiakin. Tärkeätä on, että me harrastamme yhteistoimintaa, hän toisti.

Niinistö sanoi myös, että oman puolustuksellisen kyvykkyyden rakentamien tekee Suomesta kiinnostavan partnerin.

– Hän viittasi siihen, miten historiassa niin usein on käynyt. Tilanteethan vaihtelevat ja polut kriiseihin voivat olla ennakoimattomia ja erikoisia. Silloin kriisin konteksti ja hädän hetki paljolti vaikuttaa siihen, mikä on minkäkin valtion intressi olla missäkin positiossa kriisin keskellä, Aaltola sanoo.

Vaikka Aaltolakin viittaa historiaan, hänenkin katseensa kääntyy nopeasti tulevaisuuteen. Hän saa Niinistön sanomiset kuulostamaan eräänlaiselta tiivistymältä presidentin turvallisuuspoliittisesta ajattelusta.

– Niinistön linjahan on ollut paljolti yhteistyö. Puolustusverkostot ovat tehokkaimmillaan, kun niitä on yhdesä harjoiteltu ja jos niissä on mukana osapuolia, joiden omat puolustukselliset kyvykkyydet ovat korkealla tasolla. Suomalainen lähestymistapa viime vuosina on olut saada omat kyvykkyydet korkealle tasolle. Sen lisäksi yhteistoimintaa ja verkostoitunutta puolustusta on harjoiteltu eri tahojen kanssa, jotta asiat toimisivat kriisioloissa.

Eri tahoilla Aaltola viittaa esimerkiksi Ruotsiin, EU:hun ja Suomen Nato-yhteistyöhön.

Aaltola näkee Niinistön ajatuksenjuoksussa myös inhorealistisen puolen.

– Siinä on osittain hyvinkin järkevää suhtautumista. Kriisiskenaarioita voi miettiä hyvinkin paljon erilaisia. Pärjääminen on lopulta sitten sitä, että omat kyvyykkyydet ovat korkealla ja kriisiolosuhteissa Suomikin on vahva partneri ja saa muilta tukea, jos pystyy hoitamaan omaa tonttiaan ja vastaamaan kohtalostaan.

Aaltola toteaa, että suomalaisessa Nato-keskustelussa on havaittavissa myös ajatusta, jonka mukaan historia ikään kuin loppuisi Suomen Nato-jäsenyyteen tai siihen, että Euroopassa olisi Naton kaltainen yhteispuolustus.

Niinistön hän katsoo kuitenkin presidenttitentin puheenvuorollaan alleviivanneen sitä, että asiat saattavat kriisitilanteessa olla hyvinkin liikkuvia ja vaihtuvia eikä mikään mustepaperilla oleva ole välttämättä vuorenvarmaa.

– Historian iso mylly paljolti vaikuttaa siihen, miten palikat kääntyvät. Itseensä voi luottaa kaikkein eniten.

Aaltola pohtii, miten esimerkiksi kollektiivisen puolustuksen kannatus ja maanpuolustustahto eri Euroopan maissa on vaihteleva. Hän konkretisoi asiaa teoreettisilla esimerkeillä:

– Kuinka halukkaita oikeasti saksalaiset olisivat jossain kuvitteellisessa tilantesssa auttamaan vaikkapa Latviaa. Se on aina jossakin määrin ehdollista ja tilannesidonnaista. Ja kuinka halukkaita amerikkalaiset ovat tulemaan ja kuinka massiivisesti puolustamaan vaikkapa Kreikkaa.

Aaltola painottaa, ettei hän halua laittaa sanoja Niinistön suuhun.

– Mutta luulen, että se oli Niinistöltä pohdiskeleva avaus turvallisuuspoliittisesta vyyhdestä. Luulen, että hän halusi korostaa, että mitään automatikkaa tässä maailmassa on vaikea saada aikaan. Tilanne aina vaikuttaa. Historian pitkässä juoksussa liittolaissuhteeseen sodan melskeissä ovat kuitenkin lopulta vaikuttaneet tilanteen vaatimukset.

Upin ohjelmajohtaja Aaltola summaa myös, että katsoo Niinistön puheillaan halunneen vahvistaa Suomen olemassaolevaa linjaa.

– Se on oman puolustuksen pitäminen korkealla tasolla ja puolustuksellisten suhteiden sekä kumppanuuksien luominen Ruotsiin, Yhdysvaltoihin ja Natoon sekä EU:n vahvistaminen.

– Suomessa esiintyy niitä tahoja, jotka ovat sitä mieltä, että tällä ei olisi niiin suurta merkitystä, vaan vain Nato-jäsenyydellä olisi. Luulen, että Niinistö halusi korostaa Suomen tämänhetkistä linjaa riittävänä ja hyvänä ratkaisuna tilanteeseen nähden.