Julkisoikeudellisen yhteisön MPK:n viime viikolla julkaisema juhlahistoriikki Tyhjän päältä toimintaan on mielenkiintoinen katsaus siihen, mitä kaikkea suomalaisten maanpuolustus- ja varautumissuhteelle on kylmän sodan päättymisen jälkeen tapahtunut.

Kirjan luettuaan muistaa taas, miten hyvä tuuri meillä on monessa turvallisuuspoliittisessa asiassa viime vuosina ollut.

Suomella oli 1993-2023 monta tilaisuutta vesittää asevelvollisuusjärjestelmäänsä joko kustannus- tai muotipaineiden takia.

Onneksi kaikki nämä kriisinsietokyvyllemme tärkeät toimijat selvisivät. Nimittäin muuten liian monta asiaa olisi pitänyt polkaista tyhjästä käyntiin nyt, kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan ja monet arjen turvallisuusuhat konkretisoituivat meilläkin.

Uuden yhdistyksen piti ottaa kattonsa alle perinteisten reserviläisjärjestöjen kaipaama sotilastaitojen koulutuspuoli ja kehittää siitä puolustusvoimia hyödyttävä kurssijärjestelmä.

Toiminnan aloituksessa tai ajoituksessa oli mukana onneakin. Suomi oli vajoamassa lamaan. Koska kertausharjoituksiin ei riittänyt valtion varoja ja Hornet-hankinta söi puolustusbudjettia, reserviläisille ei olisi ilman MPK:ta ollut vuosiin tarjolla riittävästi ammattiosaamisen ylläpitoa.

Kurssitarjonnassa oli alusta alkaen mukana muun muassa ammuntaa, esikuntatyöskentelyä, aselajiteoriaa, viestivälinekoulutusta, karttaharjoituksia eli juuri sellaisia asioita, joiden muistiin palauttaminen vie tavallisissa kertausharjoituksissa muutamia päiviä.

Jos kertauksiin menijä on valmistautunut tehtäviinsä kurssien avulla etukäteen, varsinaisissa harjoituksissa ei tuhraudu liikaa aikaa perusasioiden muistelemiseen.

MPK oli jo 1990-luvun lopulla tärkeä aktiivireserviläisten maanpuolustustaitojen säilyttäjä: jos ei nyt siltaa yli taantuman, ainakin vahva lankku yli laman.

Sotataitojen rinnalla MPK:ssa on kulkenut myös poikkeusolojen varautumiseen ja ensiapuun liittyvä siviilikoulutus, jonka osuus kasvoi alkuvuosista hyvinkin nopeasti.

MIELIPIDEILMASTO sen sijaan oli maanpuolustustoiminnalle hyvinkin kaksijakoinen.

Heti Neuvostoliiton romahduksen jälkeen sodista ja veteraaneista puhuttiin enemmän kuin pitkään aikaan, ja kenraalivanhus Adolf Ehrnroothia siteerattiin palvoen jopa lätkäjoukkueiden pukukopeissa.

Toisaalta samaan aikaan Suomessakin levisi usko siihen, että suurvaltasotien aikakausi olisi lopullisesti ohi. Olihan kylmä sota päättynyt niin selvään länsidemokratioiden selkävoittoon kommunismista. Venäjäkin lähti ainakin poliitikkojen toiveunissa matkalle kohti markkinataloutta ja kansanvaltaa.

Kun Ruotsi 2000-luvun alussa luopui asevelvollisuudesta, meiltäkin alkoi löytyä päättäjiä jotka pitivät Suomen inttijärjestelmää “ulkomuseona”. Siitä olisi pitänyt päästä edistyksen takia eroon – ammattiarmeija kun olisi terävämpi ja kustannustehokkaampikin.

Yhdistyksestä julkisoikeudelliseksi yhteisöksi muuttunut MPK sai osansa näistä asennetaistoista. Tilannetta polarisoi sekin, että jotkut poliitikot toivoivat äänekkäästi MPK:sta 1930-luvun suojeluskuntien manttelinperijää.

Suojeluskunnista puhuminen osui vasemmistolla johonkin ikiaikaiseen allergiahermoon, eikä ihme että MPK sai pitkin 2000-lukua perustella tarpeellisuuttaan ja puolueettomuuttaan joka käänteessä. Eniten poliittista tukea MPK saikin tuolloin eduskunnassa oikeistopuolueiden riveistä, usein kuin kiusallaan.

Tämän lisäksi MPK ajautui välillä outoihin imagoasetelmiin puolustusvoimien ylimmän upseeriston kanssa.

Siinä missä osa vasemmistolaisista näki MPK:ssa tehokkaan salaliiton kansalaisten militarisoimiseksi, osa ammattisotilaista piti sitä liian amatöörimäisenä harrastelijayhteisönä. Kumpikin käsitys oli pielessä, mutta ennakkoluuloja ne ruokkivat.

MPK:lle ei tuntunut edes heti Krimin valtauksen jälkeen löytyvän sopivaa paikkaa sotaväen alati muuttuvan organisaation seassa.

Puolustusministeriökin keskittyi ajamaan asevoimia Nato-yhteensopiviksi, ja halusi keskittää sotilaallisen koulutuksen kokonaan puolustusvoimille.

VIIMEISET ja konkreettisimmat vaaran hetket MPK koki viitisen vuotta sitten.

Keväällä 2018 kansanedustajat Erkki Tuomioja (sd) ja Sirpa Paatero (sd) halusivat kirjallisella kysymyksellä tietää, kouluttaako MPK sotilaallisia valmiuksia palvelevilla kursseillaan alaikäisiä, vastoin YK:n lapsisotilassopimuksen henkeä.

Juha Sipilän (kesk) hallitus reagoi nopeasti. Puolustusministeriö käynnisti kysymyksestä ja myös valtionavustusten käytöstä laillisuustarkastuksen, joka oli katkaista MPK:n rahoituksen ja ajaa takaisinperinnän takia yhteisön konkurssiin.

Lopulta pitkän prosessin jälkeen tarkastajat eivät löytäneet yhteisöstä tahallisia väärinkäytöksiä. Havainnot koskivat lähinnä vuosien aikana poukkoilleita käytäntöjä valtionavustusten kohdentamisessa ja raportoinnissa – joista koulutuksen tilaaja eli valtiokaan ei ollut antanut selkeää ohjeistusta. Kiista päättyi vuonna 2021 muodolliseen kompromissiin, muutaman kymmenen tuhannen euron takaisinperintään.

Epäilyt lasten aseellisesta koulutuksestakin osoittautuivat liioitelluiksi: tietojärjestelmävirheiden takia viidelle ampumakurssille oli eri puolilla maata päässyt parin vuoden aikana yhdeksän lukioikäistä nuorta.

Muista alaikäisten kurssittamisista MPK:n toimihenkilöitä vastaan nostettu oikeusjuttu ratkesi syksyllä 2022 syytteiden hylkäämiseen.

TARKASTUS, käräjöinti sekä poliitikkojen ja ministeriön antipatiat jättivät varmasti arpia MPK:n aktiivien sieluun.

Se hyvä seuraus jupakalla oli, että MPK joutui päivittämään tietojärjestelmänsä, taloushallintonsa ja raportointikäytäntönsä suuryritysten tasoiseksi. Tätä tarvitaan juuri nyt, kun yhteisön valtiolta saamat tehtävät lisääntyvät ja koulutettavien määrä kasvaa nopeasti.

Puolustusvoimat on nyt ottanut MPK:n “strategiseksi kumppanikseen” ja määritellyt paljon yksityiskohtaisemmin, mitä se koulutustoiminnalta haluaa.

Vastedes yhteisö lienee tärkeä osa myös suomalaisen paikallispuolustuksen järjestämistä ja tuotekehittelyä niin kyber- kuin hybridiuhkienkin torjunnassa.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli tässä suuren yleisön tietoisuuden kannalta iso käännekohta. MPK:n kursseille tuli hetkessä tungosta kaikkialla Suomessa.

Puolustusvoimat ja pelastusviranomaiset eivät olisi itse ikinä pystyneet näin lyhyessä ajassa valmentamaan tai opettamaan samanlaista määrää ihmisiä.

Muutkin viranomaiset ymmärtävät nyt paremmin, miten tärkeää kriisiolojen hallintaan koulutettujen siviilien – naisten ja miesten – merkitys on yhteiskunnan kokonaisturvallisuudelle.

Tuskin kukaan poliitikkokaan kyselee enää, mihin MPK:n kaltaista yhteisöä tarvitaan.

LAINSÄÄDÄNTÖ ei tosin ole ihan pysynyt ajan tarpeiden mukana. MPK:lla on edelleen paljon juridisia rajoituksia, jotka kuulostavat näin maallikosta aikansa eläneiltä.

Esimerkiksi “operatiivisen toiminnan” kielto on yksi näistä. MPK:n paikallisorganisaatioita ei saanut edes koronapandemian aikana käyttää apuna yhteiskunnallisissa poikkeustilanteissa, ruuanjakelussa vanhuksille tai syrjäkylillä asuville.

Jos hyvin organisoituja vapaaehtoisryhmiä ei saa tappavan kulkutaudinkaan aikaan ottaa talkoisiin ylityöllistettyjen viranomaisten avuksi, sääntö-Suomi rajoittaa itseään aivan turhaan.

Toivottavasti eduskunta saa vaikka jo ensi vuoden aikana määriteltyä MPK:lle yhteiskunnan kannalta järkevät toimintaedellytykset ja purettua turhia, menneiltä ajoilta periytyviä sääntösiiloja.

Nyt toiminnan merkittävyydestä ei luulisi syntyvän enää edes poliittisia kiistoja.