Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Muuttuvassa työelämässä myös työntekijän oikeudet pitää turvata” – porvarihallituksen tulevaisuusajattelu ei saa SDP:ltä kiitosta

SDP odottaa rohkeita uudistuksia ja investointeja tulevaisuuteen työn murroksessa.

Demokraatti

Demokraatti

– Työn muuttuessa tarvitaan päätöksiä toimeentulon turvaamiseksi, työstä saatujen hedelmien oikeudenmukaiseksi jakamiseksi sekä lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka tekevät mahdolliseksi uudenlaisen työn syntymisen, SDP:n ryhmäpuheenvuoron käyttänyt kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen painotti, kun eduskunta keskusteli valtioneuvoston tulevaisuusselonteon toisesta osasta. Se käsittelee ratkaisuja työn murroksessa.

Mäkisalo-Ropponen otti esille muun muassa alustatalouden.

– Sen lisääntyessä meidän on tehtävä ratkaisuja, joilla suomalainen yhteiskunta ponnistaa seuraaville vuosikymmenille.

Suomi tarvitsee SDP:n mielestä uudistukset esimerkiksi sosiaaliturvassa, verotuksessa ja perhevapaajärjestelmässä. Sosialidemokraatit esittivät oman mallinsa ja ratkaisunsa kaikista välttämättömistä uudistuksista Tulevaisuusohjelma 2030 yhteydessä.

– Muuttuvassa työelämässä myös työntekijöiden oikeudet on pystyttävä turvaamaan. Se luo turvaa ja tuottavuutta. Eteensä katsova työntekijä ponnistaa aina pidemmälle, Mäkisalo-Ropponen korosti.

Hän muistutti, että edessä on suuria maailmanlaajuisia kysymyksiä, kuten teknologian kehitys ja ilmastonmuutos, joiden kautta on mahdollista synnyttää myös uutta työtä.

Lisää aiheesta

– Valitettavasti tämän hallituksen tulevaisuusajattelu ei ole johtanut välttämättömiin ja kauaskantoisiin tulevaisuusinvestointeihin, joita suomalainen yhteiskunta ja työn murros edellyttävät.

“Tulevaisuutemme suunnasta päättämiseen on yhä paremmin osallistettava kaikki suomalaiset.”

Työn murrosta käsittelevät analyysit päätyvät hänen mukaansa yksimielisyyteen yhdessä asiassa:

– Ne korostavat oppimisen, osaamisen ja koulutuksen merkitystä tulevaisuuden menestystekijänä.

SDP on esittänyt osaamisloikan varmistamiseksi Osaamispolku 2030 -kokonaisuutta, joka sisältää lukuisia uudistuksia. Niihin kuuluvat oppivelvollisuuden laajentaminen, maksuton toinen aste sekä varhaiskasvatusuudistus.

– Tarvitsemme myös tieteen ja tutkimuksen kunnianpalautuksen, Mäkisalo-Ropponen lisäsi.

Hän painotti, että ratkaisujenkaan määrittely ei ole vain päättäjien itseoikeus.

– Siksi tulevaisuutemme suunnasta päättämiseen on yhä paremmin osallistettava kaikki suomalaiset. Tarvitsemme uudenlaista komiteatyöskentelyä, jossa päättäjien lisäksi ovat mukana kansalaisjärjestöt ja eri tavoin kootut kansalaisraadit.

Mäkisalo-Ropponen piti tärkeänä, että keskusteluun tulevaisuuden työstä ja kestävästä kehityksestä saadaan myös ne, jotka yleensä eivät koe olevansa siihen oikeutettuja.

– Jokaisen mielipiteet ja näkemykset ovat tärkeitä. Ne synnyttävät yhteisen vision ja päämäärän, joita kohti voimme yhdessä suunnata.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE