Päivän politiikan teko voi vaikuttaa sotkuiselta, kun kilpaillaan siitä, kuka nokkelimmin antaa yksinkertaisimpia ratkaisuesityksiä yhä monimutkaistuviin yhteiskunnallisiin asioihin.

Eduskuntatyöstäkin huomaa, että ratkaistavaksi tulee iso määrä muun muassa EU:n tasolta valmisteltuja yksittäisiä esityksiä, mutta kokonaiskuva siitä, mihin isompiin strategisiin tavoitteisiin ne liittyvät, jää usein hämäräksi myös asiantuntijavalmisteluissa.

Myös kotimaassa haasteena on se, että yhteiskunnassa ongelmat ja ratkaisut eivät mene siiloutuneiden rajojen sisällä, vaan kasvavassa määrin niiden yli. Siksi pyrkimys madaltaa raja-aitoja ja määritellä jopa yhden vaalikauden yli meneviä strategisia isoja tulevaisuustavoitteita on perusteltua.

Politiikan kentässä monet asiat eivät enää kulje vasemmisto–oikeisto-akselilla, vaan asiat saavat monisävytteisiä jakolinjoja. Tämä on myös näkynyt eduskuntatyössä siinä, mikä koetaan oikeudenmukaiseksi ja esimerkiksi ministeri Timo Soiniin (sin.) kohdistuvassa epäluottamusäänestyksessä.

SDP:llä on ajan muutoksen kestävät perusarvot muun muassa jakamattomasta ihmisarvosta, oikeudenmukaisuudesta ja heikomman puolelle asettumisesta sekä tasa-arvon edistämisestä työelämässä, yhteiskunnassa ja globaalisti. Työ, sivistys, edistys ja oikeudenmukaisuus liitetään kuvaan puolueesta – toki myös muutostahmeus ja vanhoillisuus pilkahtavat ihmisten kokemuksissa. SDP on ollut suvaitsevaisuutta rakentava kansanliike. Näitä arvokivijalkoja toki pitää osata siirtää tulevaisuuden tekemiseen ja sävyttää niitä ajassa.

SDP koetaan jatkuvan muutoksen yhteiskunnassa ja työelämässä turvallisuuspuolueeksi. Haasteena on muun muassa työn murroksessa tulevaisuuden tekeminen turvalliseksi ja oikeudenmukaiseksi. Liikkeemme ei saa jäädä vain reagoivaksi ei-liikkeeksi, vaan uudistamiseen suuntautuvaksi rakentajaksi.

Näin on tehty nyt tulevaisuuden 2030-ohjelmatyössä. On siirrytty puolustajasta haastajaksi ja paremman tulevaisuuden tiekarttojen laatijaksi sekä yhteiskunnallisen keskustelun osallistajaksi.

SDP koetaan puolueeksi, joka puolustaa oikeudenmukaisuutta ihmisten arjessa. SDP:n tavaramerkki on ollut hyvinvointiyhteiskunnan ja sopimusyhteiskunnan kehittäjä.

Hallituksen tavoite on ollut hilata hyvinvointiyhteiskuntaa markkinaehtoisemmaksi ja nakertaa palkansaajien sopimus- ja lainsäädäntöturvaa työmarkkinoilla. Perimmäinen ja julkinen tavoite on sopimusten yleissitovuusjärjestelmän murtaminen. Juha Sipilän (kesk.) hallitus ei ole rakentanut kumppanuutta työmarkkinajärjestöjen kanssa aidolle kolmikantavalmistelulle, mistä periaatteesta on aikaisemmin pidetty kiinni vahvuustekijänä.

Nämäkin ovat arvo- ja politiikkavalintoja. Ajankohtainen yritys heikentää työsuhdeturvaa alle 20 hengen yrityksissä on yksi ilmentymä hallituksen linjavalinnoissa.

Jos emme kykene antamaan arvopohjaisia vastauksia arjen tavoitteisiin, emme pärjää informaatiotulvan keskellä yksittäisissä politiikkaväännöissä. Meidän on kyettävä perustelemaan arjen tavoitteet ankkuroituna arvoihin ja haastaa muutkin tekemään niin.

SDP ei pärjää sillä, että olemme asiakysymyksissä tulevaisuuden rakentajia, jollemme tunnetasolla tavoita ihmisten luottamusta. On kyettävä vahvistamaan tunnetta siitä, että välitämme ihmisistä ja kykenemme kuuntelemaan valmiiden neuvojen sijasta. SDP on ihmisyyden kunnioitukselle rakentuva puolue.

Se puolue, joka kykenee tunnetasolla tavoittamaan ihmiset ja on samalla uskottava asiakysymyksissä, pärjää tulevaisuudessa. Tunnetasolla tavoittaminen ei ole kiiltokuvapolitiikkaa. Kysymys on siitä, kuinka luotettavaksi meidät koetaan. Luottamus pitää lunastaa joka päivä teoilla. Populismi ja katteettomien lupausten antaminen eivät ole uskottavaa politiikkaa. Mieluummin luvataan vähemmän ja pidetään niistä lupauksista kiinni

Ajan turvallisuuden tunnetta ei rakenneta sillä, että politiikka kyynistyy ja näyttäytyy pelinä. Ihmiset odottavat yhteistyökykyä yli poliittisten rajojen. Vaihtoehtoisista poliittisista valinnoista täytyykin taistella, mutta sen voi tehdä monella tyylilajilla.

Kun hahmotamme yhteiskunnallisia ongelmia, on pidettävä huoli, ettemme kaada niitä ihmisten syliin antamatta aina toivoa paremmasta. Se johtaisi turhaan ongelmaähkyyn ja ahdistukseen.

Ihmisille tulee antaa tukea ja toivon näköaloja. Tätä toivoa tulee antaa erityisesti nuorille siitä, että he ovat tärkeitä. Yksikään nuori ei saa syrjäytyä. SDP:llä on ollut sydäntä tehdä nuorten hyväksi laadukkaita ohjelmatavoitteita, muun muassa osaamispolku- ja nuorisotakuuohjelma.

Toivon tarinaa pitää jatkaa. Lähitulevaisuuden merkittävin hetki arvopohjaiselle keskustelulle ovat tulevat eduskuntavaalit. Sitä ennen olisi mielenkiintoista, jos liikkeemme piirissä innostuttaisiin kirjoittamaan yksin tai yhdistyksissä siitä, millaisen arvo- ja periaateluvun rakentaisimme uuden hallitusohjelman lähtökohdaksi.

Se olisi arvokasta, moniäänistä ja silti yhteistä pohdintatyötä kiireisen sirpaleisuuden ajassa.