Saas nähdä, mihin Suomessa polemiikki oikein vie. Keskustelua on kuitenkin turha pelätä, sillä sosiaalisen median paljastukset kertovat, että ongelma on todellinen.

#MeToo-kampanja sai alkunsa, kun näyttelijä Alyssa Milanon rohkaisi naisia kertomaan Twitterissä kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta. Seuraavan vuorokauden aikana aihe keräsi yli puoli miljoonaa twiittiä. Valtava viestien tulva laittoi ensin elokuvateollisuuden polvilleen ja aihe levisi tulipalon lailla koko maailmaa koskevaksi.

#MeToo-ilmiö kertoo jälleen kerran sosiaalisen median tarpeellisuudesta; enää valtamedia ei määrittele keskustelunaiheitamme, vaan yksittäisen ihmisen kysymysmuotoon puettu viesti voi puhkaista mätäpaiseen tutkivan journalismin tavoin.

Myönnän, että #MeToo-ilmiö osuu ihon alle. Vaikka en ole naisia fyysisesti lähennellytkään, on joku voinut kokea räväkät ja rohkeat puheeni sopimattomiksi ja loukkaaviksi. En kiellä, etteikö joku olisi niitä voinut ahdisteluksikin luulla, vaikken ole koskaan niitä sellaisiksi tarkoittanut. Ihmisiä ei aina ole helppo lukea, ja sen vuoksi jokin huumoriksi tarkoitettu sanomani on voinut kuulijan korvassa tuntua ahdistelulta.

Henkinen ja fyysinen koskemattomuus on ihmisoikeuksista tärkeimpiä. Tämä koskee niin seksuaalista ahdistelua kuin muuten fyysistä ja psyykkistä loukkaamista. Olen #MeToo-kampanjan aikana toivonut myös keskustelua ihmisen ulkomuodon arvostelun kipeydestä. Ylipainosta tai masennuksesta huomauttaminen ja irvaileminen kuuluvat seksuaalisen ahdistelun ohella moraalittomiin tekoihin. Arvostellessamme toisen ulkonäköä tai vaikka älyä ylitämme rajan, jonne kenelläkään ei ole asiaa.

#MeToo-ilmiö on herättänyt minussakin kipeän muiston kouluajalta. Kävin musiikkiluokkaa Turussa, jossa yläasteikään tultaessa pojille koitti äänenmurros. Jotta olisimme voineet jatkaa laulua kuorossa, oli hyvä tutkia, miten äänenmurroksemme etenee. Näin ainakin meille kerrottiin!

Musiikinopettajamme pyysi välitunnilla luokkamme poikia yksitellen luokkaan, jossa hän ”tutki” äänenmurroksemme etenemistä. Kun minun vuoroni tuli, ihmettelin, miksi äänenmurroksen vuoksi minun piti avata vyöni? No, avasin kiltisti housuni ja asetuin pulpettien päälle makuulleni. Musiikinopettaja kosketteli ensin kaulaani ja rintaani, jonka jälkeen hän vei kätensä vatsalleni ja lopulta raotti alushousujani ja hipaisi penistäni. Sitten hän lopetti, kehotti pukeutumaan ja sanoi kaiken olevan kunnossa.

Tilanne oli vähintäänkin hämmentävä. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, ettei kysymys ollut äänenmurroksen etenemisen testaamisesta, vaan seksuaalisesta häirinnästä.

Kokemus on yhteinen kymmenille koulumme oppilaille. Siitä on jäänyt jälki. Sen kanssa voi elää, mutta kivaa se ei ole. Juuri tämän vuoksi #MeToo on niin tavattoman tärkeä juttu.