Kotimaa
23.9.2022 16:59 ・ Päivitetty: 23.9.2022 16:59
Näin Suomen raja sulkeutuu venäläisturisteilta: perusteena vakava haitta Suomen ulkosuhteille
Suomi on löytänyt Schengen-sopimuksesta keinon venäläismatkailijoiden käännyttämiseen rajalta: perusteeksi käy Suomen kansainvälisen aseman vahingoittaminen.
Ukrainaan hyökänneen Venäjän kansalaisten läpikulun ja lomailun täällä voidaan tulkita vaarantavan Suomen kansainvälisiä suhteita moniin länsimaihin.
Hallitus tekee ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan nyt asiasta nopeasti periaatepäätöksen. Sen jälkeen raja voidaan sulkea käytännössä kaikilta turistiviisumeilla Suomeen tai Suomen kautta muualle Schengen-alueelle kulkevilta venäläismatkailijoilta.
Tiedotustilaisuudessa perjantai-iltana puhuneen Haaviston mukaan muutos toteutunee muutamassa päivässä.
Rajoituspäätös pitää saada muotoilultaan juridisesti päteväksi ja niin selkeäksi, että rajaviranomaisilla on mahdollisimman helppoa kumota viisumeita sen perusteella.
SUOMI AIKOO tarkastella takautuvasti myös aiemmin myönnettyjä viisumeita, ja perua niitä tarpeen mukaan.
Kokonaan matkustajaliikenne ei itärajalla pysähdy. Suomeen voi vastedeskin tulla Venäjältä muun muassa perhesyistä omaisia tapaamaan tai aidoksi todistettuun työpaikkaan. Myös turvapaikan hakeminen onnistuu edelleen normaalisti.
Lisää aiheesta
Valtioneuvosto ja virkamiehet olivat etsineet jo viikkojen ajan kansallista, juridisesti yksiselitteistä ratkaisua rajan sulkemiseen. Nyt keksitty ratkaisu perustuu Suomenkin allekirjoittaman Schengen-sopimuksen tekniseen yksityiskohtaan.
Sopimustekstin mukaan maa voi rajoittaa jonkun toisen valtion kansalaisten rajanylityksiä, mikäli nämä aiheuttavat vakavaa haittaa kohde- tai läpikulkumaan kansainvälisille suhteille.
Venäjä on ilmaissut pitävänsä Ukrainaa tukevia länsimaita vastustajinaan, ja tästä Suomi saa nyt syyn torpata venäläisten matkailijoiden tulon.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
23.9.2022 14:34
Äärimmäisen epämiellyttävä kysymys on kummitellut mielessä Venäjän hyökkäyssodan alusta saakka
Politiikka
23.9.2022 10:41
”Ei ole moraalisesti perusteltua, että venäläisten matkailu unionin alueelle jatkuu” – seitsemän suomalaismeppiä kannattaa tiukempaa viisumilinjaa