Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nobelin rauhanpalkinto jaetaan tänään – vahvaa ennakkosuosikkia ei ole

Norjan Nobel-komitea julkistaa rauhanpalkinnon saajan Oslossa kello 12 Suomen aikaa. Ehdolle on asetettu 331 henkilöä tai järjestöä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Selkeää ennakkosuosikkia ei tänä vuonna ole. Mahdollisina rauhannobelisteina on mainittu muun muassa jo useina vuosina voittajaksi veikattu kongolainen lääkäri Denis Mukwege tai Isis-järjestön seksiorjuudesta vapautunut ihmisoikeusaktivisti Nadia Murad. Vahvoilla voisi olla myös jokin YK-järjestö, kuten pakolaisjärjestö UNHCR tai elintarvikeohjelma WFP.

Norjan rauhanneuvoston ykkösveikkaus on Arktinen neuvosto, jonka puheenjohtaja Suomi parhaillaan on. Usean rauhanjärjestön yhteistyöneuvoston arvion painoarvoa lisää, että sen veikkaus osui viime vuonna nappiin, kun se povasi rauhanpalkinnon saajaksi kansainvälistä Ican-kampanjaa ydinaseiden kieltämiseksi.
Kansainvälisten vedonlyöntiyritysten kertoimien perusteella ykkössuosikkeja rauhanpalkinnon saajiksi olisivat Koreoiden johtajat sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka tapasi historiallisesti Pohjois-Korean Kim Jong-unin aiemmin tänä vuonna.

Liennytys Korean niemimaalla on kiistatta ollut kuluneen vuoden merkittävimpiä kansainvälisiä tapahtumia. Asiantuntijoiden mukaan matka kohti rauhaa on kuitenkin vielä niin alkutekijöissään, että sen palkitseminen olisi vähintäänkin ennenaikaista.

Pariisin ilmastosopimuksesta Yhdysvallat irrottanut Trump ja hirvittävistä ihmisoikeusrikoksista syytetty Kim olisivat lisäksi hyvin ristiriitaisia valintoja rauhannobelisteiksi.

Muita mahdollisia palkinnon saajia ovat muun muassa venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial ja oppositiolehti Novaja Gazeta. Myös kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö on mainittu.

Presidentti Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon rauhanvälitystyöstään vuonna 2008.
Rauhanpalkinnot ovat usein herättäneet myös poliittisia kiistoja. Tuorein puheenaihe on ollut Myanmarin (Burman) Aung San Suu Kyi, joka sai palkinnon 1991 maansa sotilashallintoa sitkeästi vastustavana oppositiopoliitikkona. Häntä on arvostelu siitä, ettei hän ole valtaan päästyään selkeästi tuominnut rohingya-muslimien vainoa kotimaassaan. Kerran myönnettyä rauhanpalkintoa ei kuitenkaan voida perua.

Lisää aiheesta

Palkinnon saajan valitsee Norjan parlamentin eli suurkäräjien nimittämä viisihenkinen komitea.

STT–NIILO SIMOJOKI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE