Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Nuori nainen on synnytysriski, vanhempi törmää ikärasismiin – “Työelämä ja päätöksenteko eivät voi olla vain toisen sukupuolen asia”

Suomalainen nainen on maailman koulutetuin, osaavin ja monin tavoin hyvin tasa-arvoinen. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on huolissaan siitä, että silti nainen törmää läpi elämänsä tarpeettomaan vähättelyyn.

Demokraatti

Demokraatti

– Käsite “kympin tyttö” ei viittaa arvostukseen vaan ylisuorittamiseen. Nuori nainen on työnantajan silmin liian usein synnytysriski, vaikka samanaikaisesti murehdimme Suomessa liian alhaisia syntyvyyslukuja. Viisikymppisenä nainen törmää ikärasismiin ja työura jämähtää, vaikka hän on ahkera, osaava, terve ja työuraa olisi jäljellä pitkälle eteenpäin, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee asenneilmapiiriä.

STTK tiedostaa esteet naisten työelämässä ja uralla etenemiseksi.

– Valitettavan usein vastakkain asetetaan työ ja perhe, vaikka jokaisella pitää olla oikeus molempiin. Selkeä loukku ovat pitkät perhevapaat, jotka kasautuvat pääsääntöisesti naisille. Mitä pidempään on pois työelämästä, sitä todennäköisemmin urakehitys vaarantuu eivätkä palkka ja myöhemmin työeläke kartu toivotulla tavalla, Palola huomauttaa.

Hänen mielestään perhevapaauudistuksella tämä vinouma voidaan osaltaan korjata.

STTK kannattaa tarvittaessa kiintiöitä.

STTK painottaa, että työelämä ja yhteiskunnallinen päätöksenteko eivät voi olla vain toisen sukupuolen asia. Järjestö kannustaa naisia hakeutumaan työelämässä avainpaikoille ja johtajiksi.

Lisää aiheesta

– Edelleen esimerkiksi yritysten hallitusten sukupuolijakauma on hyvin miehinen ja STTK kannattaakin tarvittaessa kiintiöitä tilanteen korjaamiseksi. Politiikassa naisten osuus on vahvistunut myönteisellä tavalla, ja se heijastuu myös uuden hallituksen kokoonpanoon, Palola toteaa.

Palola osallistuu tänään Suomi-Areenalla STTK:n tilaisuuteen “Suomalainen nainen – aina väärän ikäinen?” Porin Puuvillassa alkaen kello 16. Hänen kanssaan keskustelemassa ovat STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Saana Simonen, Mothers in Business ry:n puheenjohtaja Annica Moore ja Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes. Keskustelun vetää toimittaja-yrittäjä Eeva Lehtimäki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE