Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

30.6.2021 10:10 ・ Päivitetty: 30.6.2021 10:10

”Nyt tämä automaatti poistetaan” – Al-Taee: Maksuhäiriömerkintöjen lyhentämisaikaesitys on todella tärkeä uudistus

Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee.

SDP:n kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Hussein al-Taee iloitsee valtioneuvoston päättämästä esityksestä, jolla lyhennetään maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikaa.

Demokraatti

Demokraatti

Nykyisellään merkinnät seuraavat jopa 3 vuotta rekisterissä, vaikka velallinen olisi maksanut velkansa kokonaan pois. Uudessa hallituksen esityksessä säilytysaikaa lyhennetään kuukauteen.

– Tämä esitys on merkittävä uudistus ja on todella tärkeää, että se saatiin jo nyt hallituksen esityksenä eduskuntaan. Maksuhäiriömerkinnät ovat vaikeuttaneet kansalaisten elämää esimerkiksi asunnon, vakuutuksen ja jopa työpaikan saamisessa. Tilanteen ovat olleet kohtuuttomia ihmisille ja tähän halutaan pikainen muutos, al-Taee toteaa tiedotteessaan.

Hallituksen esityksen mukaan säilytysajan lyhentäminen koskisi sekä yleisimpiä henkilöluottotietoja että yritysluottotietoja. Lisäksi uusi maksuhäiriömerkintä ei jatkossa enää pidentäisi maksuhäiriömerkinnän kestoa, vaan jokaisen maksuhäiriömerkinnän säilytysaika olisi itsenäinen.

– Elämässä tapahtuu arvaamattomia asioita, jotka voivat kertaantua tavalla, joka ajaa ihmisen velkaantumiseen ja pahimmassa tapauksessa ulosottoon. Se, että uusi maksuhäiriömerkintä on aina vain lisännyt kuin automaatista maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikaa, on ollut velkaantuneelle räikeä epäkohta ja täysin turhaan hankaloittanut heidän elämäänsä. Nyt tämä automaatti poistetaan, al-Taee painottaa.

Hän toteaa tiedotteessaan, että lakeja muutetaan myös EU:n tietosuojasetuksen mukaisiksi. Tietosuoja-asetuksen edellyttämien muutosten tavoitteena on vahvistaa kansalaisten henkilötietojen suojaa ja oikeusturvaa selkiyttämällä luottotietolain suhdetta tietosuoja-asetukseen ja tietosuojalakiin. Jos luottotietolain mukainen luottokelpoisuusarviointi tehdään pelkästään automatisoidusti, jatkossa esimerkiksi luottokelpoisuusluokan voisi vaatia arvioitavaksi uudelleen.

– Lainsäädännön täytyisi aina lähteä kansalaisen näkökulmasta. Nyt niin ei ole ollut, vaan lainsäädännöllä on ajettu ihmisiä kierteeseen, joka ei ole ollut inhimillistä, saati maan taloudenkaan kannalta järkevää. On hyvää hallintoa, että lainsäädännön virheitä halutaan korjata ja ihmisten elämää helpottaa tätäkin kautta. Olen erittäin tyytyväinen, että asiat etenevät nyt parempaan suuntaan, al-Taee summaa.

Hallituksen esitys on annettu eduskunnalle ja muutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikoja koskevien muutosten voimaantuloon ehdotetaan puolen vuoden siirtymäaikaa.

Tviitissä al-Taeen puhe aiheesta eduskunnassa:

https://twitter.com/rauhantaee/status/1387443773366472716

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU