Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Toimituksen kommentit

12.1.2026 17:19 ・ Päivitetty: 12.1.2026 17:04

Oletko aina tukenut näitä maita väärin? Nyt saat hävetä

Jonathan Alcorn /AFP / LEHTIKUVA
Shaahin kannattajia Iran-mielenilmauksessa Los Angelesissa Yhdysvalloissa 11. tammikuuta.

Ulkopoliittiset kiistat läikkyvät herkästi sisäpolitiikkaan. Näinhän on ollut ennenkin. Mutta keskustelun tunnepitoisuus ja laajuus sosiaalisessa mediassa ovat piirteinä uusia.

Simo Alastalo

Demokraatti

Jos Kekkosen aikana piti olla hiljaa ja pienistäkin risahduksista kasvoi juhannuspommin kaltaisia skandaaleja, Suomesta on muutamassa vuosikymmenessä tullut maa, jossa ulkopolitiikasta pitää puhua isoin kirjaimin.

Oikeisto on viime päivät syyttänyt vasemmistoa passiivisuudesta Iranin tapahtumien edessä. Se, että vasemmistosta on otettu todistettavasti Iranin hallinnon väkivaltaan kantaa, ei ole oikeiston mukaan ollut riittävää.

Kannanottojen aktiivisuutta on suhteutettu Israelin Gaza-operaation aikaisiin vasemmiston ulostuloihin. Miksi Greta Thunberg ei parhaillaan tukipurjehdi kohti Irania? Miksi Helsingin kaduilla ei nähdä jättimäisiä teokraattisen islamistihallinnon vastaisia mielenilmauksia, oikeistosomessa kysytään.

Vasemmisto ei ole ollut hiljaa, mutta voi olla, että kannanottojen tahti oli vilkkaampi vuonna 2022, jolloin Mahsa Aminin surma sai valtavasti kansainvälistä julkisuutta. Iran ei siis itsessään ole syy, jos väkivaltaisuuksiin nyt olisikin vasemmalla reagoitu verkkaisemmin.

Gaza on Gaza ja Iran on Iran. Molemmat ovat nostattaneet Suomessa poliittisia syytöksiä, jotka näyttäisivät liittyvän toisiinsa.

ISRAELIN Gaza-sodan aikana vasemmisto syytti oikeistoa palestiinalaisten siviilien hädän sivuuttamisesta. Nyt pöydät kääntyivät ja oikeisto syyttää vasemmistoa Iranista.

Lisää aiheesta

Mistä erikoinen jako voisi johtua?

Iranin teokraattinen hallinto, joka nousi valtaan vallankumouksen myötä vuonna 1979 edustaa shiiaislamia. Maahanmuuttoa vastustava oikeisto linkittää mielellään islamin ja vasemmiston. Äärimmillään vihervasemmistoa syytetään väestönvaihdon ajamisesta, salaliitosta, jonka päätteeksi Eurooppa ja Suomi hukkaisivat kristillisen kulttuuriperimänsä ja islamisoituisivat.

Vasemmistossa on vanhastaan puolustettu palestiinalaisia. Kun Israel lähentyi kuuden päivän sodan seurauksena Yhdysvaltoja, Neuvostoliitto valitsi kylmän sodan rintamalta puolekseen palestiinalaiset. Amerikkalaista imperialismia vastustanut vasemmistolainen opiskelijaliike seurasi perässä. Näin oikeistossa argumentoidaan.

Huoli siviileistä on varmasti aitoa niin Teheranissa kuin Gazassakin, mutta ulkopolitiikasta saa tarvittaessa myös astalon sisäpoliittisiin rähinöihin.

Muutoksista huolimatta jokin on pysynyt suomalaisessa ulkopoliittisessa keskustelussa Kekkosen ajoista saakka ennallaan. Ulkopolitiikasta pitäisi olla yhtä, oikeaa mieltä. Erimielisyyttä ja sävyeroja siedetään huonosti. Mutta nyt ne saa sanoa ääneen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU