Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

17.4.2018 11:43 ・ Päivitetty: 17.4.2018 11:43

Orpo: ”Jakopolitiikkaan ei voi heittäytyä”

Eduskunnassa käydään paraikaa lähetekeskustelua valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2019–2022.

Avauspuheenvuoron käytti valtiovarainministeri Petteri Orpo. Hän sanoi hallituksen keskeisten talouspolitiikan tavoitteiden olevan toteutumassa.

Orpo totesi esimerkiksi, että Suomen julkinen talous on tasapainottumassa lähivuosina ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 finanssikriisin. Ensi vuonna uutta velkaa otetaan yli puolet vähemmän kuin tänä vuonna, noin 1,3
miljardia. Hallituskauden alkuun verrattuna työllisiä on Orpon mukaan 90 000 enemmän.

– Työllisyysasteemme on kasvanut yli 71 prosentin, ja valtiovarainministeriön ennusteen mukaan työllisyysaste nousee 72,5 prosenttiin vuonna 2020.

– Keskustelimme tässä salissa syksyllä siitä, ovatko tuloerot kasvaneet Suomessa. Kun työllisyysvaikutukset
otetaan huomioon hallituksen päätösten lisäksi, tuloerot kasvavat enää vain hyvin lievästi tai eivät lainkaan, Orpo sanoi ja viittasi tuoreeseen THL:n ja VATTin tutkimukseen.

Oppositiota Orpo varoitti jälleen suhdannepölystä.

– Parantuneet talouden näkymät ovat saaneet myös oppositioon liikettä. Nyt on, mitä voidaan jakaa, ovat monet teistä todenneet.

Orpon mukaan valtion velanotto pienenee nopeasti, mutta velaksi eläminen ei pääty. Vaikka eletään hyvää aikaa, velkaa otetaan yhä.

– Vuodesta 2021 lähtien velanotto kääntyy uudelleen kasvuun puolustusvoimien hävittäjähankintojen vuoksi. Ilman näitä puolustusvoimien hankintoja valtiontalous olisi lähellä tasapainoa 2020-luvulla.

Orpo summasi, ettei menoja ei paisuteta, tehtyjä sopeutuspäätöksiä pureta eikä hallituksen valmistelemia uudistuksia jätetä tekemättä.

– Jakopolitiikkaan ei voi heittäytyä, hän sanoi ennen kuin kävi yksityiskohtaisemmin läpi kehysriihen päätöksiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU