Kirjassa ovat paljon äänessä myös Rinteen vanhemmat, jotka eivät aiemmin ole antaneet haastatteluja.

Antti Rinteen isä Juhani Rinne kertoo, että hänen isänsä Lohjan Kirkniemen asemapäällikkö Arvo Rinne oli rautatieupseeri, joka sai jatkosodassa määräyksen Itä-Karjalaan johtamaan rautateiden turvallisuutta.

Aseiden vaiettua kapteeni Arvo Rinne oli mukana kätkemässä niitä upseerien valmistautuessa miehityksen pelossa sissisotaan.

Pääministerin vanhempien kohtaaminen ja rakastuminen ei todennäköisesti olisi ollut mahdollista vielä 1900-luvun alun Suomessa. Valkoisen upseeriperheen ja rutiköyhän tytön tiet eivät olisi johtaneet avioliittoon.

Rinteen vanhemmat Pirkko ja Juhani kävivät Lohjalla yhteiskoulua. Kouluvuosilta Juhani ei kuitenkaan vielä vaimoaan muista. Naimisiin he menivät vuonna 1962 tammikuun alussa. Jo marraskuussa syntyi perheen vanhempi poika Antti.

Tuolloin Rinteet asuivat Helsingin Kannelmäessä. Myöhemmin elämässään kummatkin vanhemmat kouluttautuivat juristeiksi, mikä myös Antti Rinne on koulutukseltaan. Kouluttauduttuaan Antin isä Juhani toimi muun muassa eduskunnan tilintarkastajana.

Syksyllä 1965 Rinteet muuttivat Loviisaan, jonka Ragnar Nordströmin varustamolle isä Juhani työllistyi juristiksi.

Anttia vanhemmat pitivät rämäpäisenä lapsena, joka teki välillä uhkarohkeita tempauksia. Perusluonteelta Antti oli kuitenkin harkitsevainen ja analyyttinen, samalla sisukas tahtopoika.

Tahtoa on myös ollut äidillä, joka luki itsensä yli kolmikymppisenä varatuomariksi ja työllistyi sosiaalitoimen hallintojohtajaksi.

Loviisassa Antti ja pikkuveli Heikki pelasivat innokkaasti jalkapalloa paikallisessa seurassa.

Isä Juhani tempautui korkeakoulutetusta taustastaan huolimatta mukaan SDP:n toimintaan. Kunnallisvaaleissa Loviisassa 1968 hän oli koko kaupungin äänikuningas.

Rinteen perheessä sekä isä että poika ovat antaneet arvoa vasemmiston yhteistyölle. Kun varatuomari Rinne toimi SDP:n johtohahmona, Loviisan kaupungin historia tietää kertoa suhteiden kansandemokraatteihin parantuneen.

Kun Juhani-isä nousi SDP:n Uudenmaan piirin varapuheenjohtajaksi 1972, Rinteen kotona vieraili tunnettuja demareita, joihin myös Antti-poika saattoi tutustua. ”Voi kun minullakin olisi joskus tuollainen poika”, Ulf Sundqvistin kerrotaan todenneen Antin vanhemmille. Isä Juhani Rinne oli ehdolla myös eduskuntavaaleissa.

Kirjan mukaan Rinteen lapsuutta luonnehti turvallisuus, vanhemmat välittivät. Arvoiltaan perhe oli Antti Rinteen mielestä luterilainen.

– Iltarukoukset luettiin. Tapakristillisyys kuvastaa kotimme suhdetta uskontoon. Myöhemmin äiti ja isä ovat olleet enemmän uskonnollisia, mutta silloin uskonto ei näyttäytynyt erityisenä asiana arjessamme, Antti Rinne kertoo kirjassa.

Vuonna 1974 Rinteet muuttivat Hyvinkäälle, josta isä kävi töissä lääninhallituksessa Helsingissä. Hän toimi kansliapäällikkönä.

Rinteen vuoden 2014 puheenjohtajajuuskisan kampanjapäällikkö Vesa Mauriala kuvaa Rinnettä ”akateemiseksi jätkäpojaksi”.

– Olen kotoisin Hyvinkäältä ja tunnistan Antin rosoisuudessa 1970- ja 1980-lukujen työläistaustaisen radanvarsikaupungin hengen, Mauriala kuvaa.

Mauriala tietää myös millainen Rinne on neuvottelijana.

– Antti todella osaa sanoa, että nyt muuten tehdään asiat näin. Samalla Antti on jännittävällä tavalla äärimmäisen kiltti ja luottavainen ihmisiä kohtaan. Luonteen kombinaatio syntyy varmaan henkilöhistorian erilaisista vaiheista, Mauriala kuvaa.

Rinteen sopeutuminen Hyvinkäälle alkoi SDP:n Nuorten Kotkien, Hyvinkäänkylän työväenyhdistyksen soittokunnan ja jalkapallon kautta.

Rinne asui Hyvinkäällä vuodet 1974–1984 ja koki paikkakunnalla murrosikänsä ja lukiovuodet kestäneen ensirakkauden, joka päättyi Rinteen varusmiesaikana ollen kova isku tälle.

Isoveli Heikki Rinne havainnollistaa kirjassa isoveljensä luonnetta muun muassa seuraavasti:

– Ana on aina ollut nopeasti hommiin tarttuva. Meillä oli Hyvinkäällä sääntö, että minun ja Anan piti siivota perjantaisin, ennen kuin vanhemmat tulivat kotiin. Järjestin aina riidan, että ei olisi tarvinnut siivota. Ana tarttui hommaan ja siivous sujui sutjakasti ilman rutinoita.

Antti Rinne valmistui ylioppilaaksi magnan papereilla keväällä 1981. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Rinne kävi armeijan ja teki monenlaisia töitä ollen muun muassa hyvinkääläisellä sahalla.

Eittämättä mielenkiintoisin Rinteen työpaikoista oli pesti Aleksis Kiven runoihin perustuneen Veikko Sinisalon Kaukametsä-kiertueen autonkuljettajana.

Kilometrejä kertyi puolentoista vuoden aikana yli 100 000 ja Sinisalolla esityskertoja noin 170. Autonkuljettajan työhön kuului myös näyttämömestarin tehtäviä.

Veikko Sinisalo, jota Rinne usein muistelee, teki tulevaan pääministeriin vaikutuksen ihmistuntijana ja köyhän kansan tulkkina.

– Veikon kanssa pyöriminen todennäköisesti vaikutti eniten siihen, että halusin ryhtyä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti. Tämän kuskihomman jälkeenhän olin vasta ensimmäisen kerran kuntavaaliehdokkaanakin, Rinne kertoo.

– Veikon tyyli oli pitää aina ensimmäiseksi huolta työntekijöistä. Että he saivat ruokaa ja lepoa. Vasta sitten hän ajatteli omia hommiaan. Upea ihminen.

Rinne luki itsensä pikatahtia parissa kolmessa vuodessa juristiksi. Opiskelijapolitiikkaan hän ei lähtenyt.

Kirjassa käydään läpi Rinteen eteneminen ay-lakimiehestä ja johtajasta valtakunnan politiikan kärkeen. Samalla seurataan hänen arkista elämäänsä, ja siihen liittyneitä iloja ja suruja.

Myös Rinteen lapsia on haastateltu kirjaa varten, samoin nykyistä vaimoa, Insinööriliiton työehtoasiantuntija, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heta Ravolainen-Rinnettä.