Kotimaa
7.12.2018 08:10 ・ Päivitetty: 7.12.2018 08:10
Poliisi ei ainakaan toistaiseksi palauta takavarikoituja hakaristilippuja
Poliisi ei palauta mielenosoittajilta itsenäisyyspäivänä Helsingissä takavarikoimiaan hakaristilippuja ainakaan toistaiseksi.
Liput pidetään takavarikossa vähintäänkin tapauksen esitutkinnan valmistumiseen asti, kertoi tutkinnanjohtaja Pekka Hätönen STT:lle perjantaiaamuna.
Hakaristi ei ole hänen mukaansa Suomessa sinänsä kielletty symboli. Koska hakaristiliput kuitenkin olivat näkyvissä keskeisellä paikalla mielenosoituksessa, on Hätösen mukaan syytä selvittää, oliko kyseessä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
Helsingissä itsenäisyyspäivän kuluessa kiinni otetut 20 henkilöä oli kaikki vapautettu jo yöllä, kerrottiin poliisista perjantaiaamuna.
Loppuillasta otettiin kiinni 14 ihmistä Pikkuparlamentin puistossa järjestetyn mielenosoituksen yhteydessä. Nämä 14 saivat rikesakon niskoittelusta. He osallistuivat Suomen kansa ensin -liikkeen sekä Reformi-liikkeen järjestämään mielenilmaukseen.
Aiemmin itsenäisyyspäivän aikana Helsingin poliisi otti kiinni yhteensä kuusi ihmistä. Heistä neljä otettiin kiinni, kun poliisi poisti hakaristilippuja Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kulkueelta. Myöhemmin illalla otettiin kaksi ihmistä kiinni, koska he yrittivät poliisin mukaan häiritä äärioikeiston 612-kulkuetta.
Nämä kuusi vapautettiin poliisin mukaan puoleenyöhön mennessä.
STT–PERTTI MATTILA
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
6.12.2018 14:23
Poliisi takavarikoi hakaristiliput – otti kiinni neljä mielenosoittajaa
Politiikka
6.12.2018 14:10
Pormestari Vapaavuori natsien marssista: Vastenmielistä!
Kotimaa
17.10.2018 04:39
Tutkimus: Myös osa suomalaisista SS-miehistä osallistui sotarikoksiin
Kirjallisuus
4.10.2018 11:59
Kirjavisa: Hakaristillä merkityt miehet
Kotimaa
7.2.2018 08:48
Suomalaistoimittajan natsitviitti otsikoihin Ruotsissa – ”Heillä ei ole mitään käsitystä mitä hän teki sodan aikana”