Luis Sartori do Valen ja Mira Ravaldin esityksessä Portmanteau, joka sai Helsingin ensi-iltansa Cirko – Uuden sirkuksen keskuksessa tiistaina, molemmat tyylit yhdistyivät uudella ja upealla tavalla.

Portmanteau on kielitieteellinen termi, joka tarkoittaa useiden sanojen yhdistelmää, jossa eri sanat yhdessä muodostavat aivan uuden kokonaisuuden ja merkityksen.

Juuri tällaisesta uutta luovasta yhdistelemisestä Portmanteaussa on kysymys.

Esitys on kokonaisuutena hyvin tanssillinen ja liikkeeseen perustuva. Ravald sekä tanssii nuoralla että nuoran kanssa, mutta kireä nuora toimii myös jongleerausalustana. Myös Sartori do Valen jongleeraus on pikemminkin nykytanssia, johon yhdistetään jongleerausta kuin pelkkää valkoisilla palloilla taiturointia.

Antonio Alemannon pääasiassa kontrabassolla toteuttama livemusiikki sitoo kokonaisuuden yhteen ja tuo esitykseen voimaa ja herkkyyttä. Jere Mönkkösen valot ovat hyvin vaivihkaiset, mutta äärimmäisen tarpeelliset.

Portmanteau on taidokas ja kaunis, runollisen abstrakti esitys ilman varsinaista juonta, mutta kohtauksista löytää pieniä kuvauksia ihmisten välisistä kohtaamisista ja muutoksista. Siellä täällä pilkahtelee myös kokonaisuutta tyylikkäästi keventävä leikkisyys.

Pieni varoituksen sana on kuitenkin sanottava. Esityksen loppupuolella piirtoheitinten mustavalkoinen viivaleikki on sen verran nopeaa ja sykkivää, että se saattaa aiheuttaa migreenikohtauksen. Siksi hetkeksi voi sulkea silmänsä, sillä koko muuta esitystä ei missään nimessä kannata jättää tämän takia näkemättä.