– Istuvaa presidenttiä kohdellaan silkkihansikkain. Eli käytännössä media tekee hänen vaalityötään, Raunio paukuttaa Demokraatille.

– Osittain tietysti se on luontevaa, koska tuleehan median seurata poliitikkoja ja olla vallan vahtikoirana. Mutta presidentin kohdalla media ei ole vallan vahtikoira, vaan se on tavallaan vain presidentin toimien seuraaja ja niistä informoija, hän jatkaa.

Raunion mielestä tilanne ei ole reilu muita presidenttiehdokkaita kohtaan.

– Se tarkoittaa sitä, että media ei varmaan oikein uskalla sanoa poikkipuoleista sanaa presidentin toimista, koska se voisi herättää lukijoissa ärtymystä.

– Jopa Halosen presidenttikaudella, jolloin oli paljon kahnausta hallituksen ja presidentin välillä, tapa, jolla media käsittelee presidenttiä, oli selkeästi erilainen kuin tapa jolla kohdellaan niin sanottuja puoluepoliitikkoja.

Raunion mielestä hyvä, tuore esimerkki median toiminnasta on se, kun tasavallan presidentti Niinistö päätti, ettei hän tavoittele puolueen ehdokkuutta presidentinvaaleihin vaan suoraa kansan ehdokkuutta.

– Minkä takia tätä ei kriittisesti tarkasteltu, koska sillähän on kielteisiä vaikutuksia. Se johtaa siihen, että tällöin tavallaan tehdään karhunpalvelus puolueille, jotka ovat kuitenkin edustuksellisen demokratian kivijalka. Minä olen aivan varma siitä, että jos istuva presidentti tulee uudelleen valituksi, hän kyllä muistuttaa, että hän on kansan valitsema eikä ole minkään puolueen ehdokas.

Raunio pitää jossain määrin mahdollisena jopa sitä, että Niinistön kriittistä käsittelyä pelättäisiin mediassa taloudellisten syiden vuoksi.

– Me tiedämme tälläkin hetkellä, että 3/4 kansasta on suurin piirtein istuvan presidentin takana. Jos jokin media, oli kaupallinen tai julkinen, ottaa näkyvästi kantaa istuvan presidentin toimia vastaan niin kyllähän se voi herättää lukijoissa ärtymystä.

– Tietenkään minä en voi tätä todistaa. Luulen, että siellä on enemmän taustalla vain se, mihin me olemme tottuneet Suomessa eli meidän poliittinen kulttuurimme, jossa presidentti on vähän puoluepolitiikan yläpuolella ja tavallaan vähän tietyllä tapaa arvostelunkin yläpuolella, hän lisää.

Raunio kertoo ihmettelevänsä myös sitä, miksi media raportoi kaikista presidentin toimista.

– Esimerkiksi juuri tällaiset Ruotsin prinsessojen kättelyt.

Hän toivoo analyyttisempää ja kriittisempää Niinistön puheiden ja kirjoitusten käsittelyä.

Demokraatti haastatteli Rauniota tänään Helsingissä eduskunnan Kansalaisinfossa sen jälkeen, kun oli julkaistu valtiollisten instituutioiden valtaa käsittelevä kirja Poliittinen valta Suomessa (Vastapaino). Raunio on yksi kirjan toimittajista. Kirjassa käsitellään myös median roolia, muttei Raunion toimesta.

Kirjassa Åbo Akademin valtio-opin professori Guy-Erik Isaksson kirjoittaa hallituksen muodostamisesta.

Perustuslain muutosten jälkeen presidentillä ei ole tänä päivänä käytännössä valtaa hallitusta muodostettaessa. Presidentti kuitenkin muodollisesti nimittää pääministerin ja muut ministerit pääministerin ehdotuksen mukaisesti.

Isakssonin mielestä on perusteltua kysyä, ”miksi presidentti ylipäätään on mukana hallituksen muodostamisessa”.

Hän toteaa, että presidentin osallistuminen voidaan rinnastaa useiden monarkioiden käytäntöön.

Raunio kuvaa asiaa Demokraatille samalla tavalla:

– Se on tällä hetkellä symbolinen rooli eli vähän niin kuin monarkeilla on.

– Tietysti voidaan kysyä sitä, että jos vaikka Suomen puoluejärjestelmä jossain vaiheessa menisi johonkin kaaokseen ja hallituksen muodostaminen on vaikeata, nousisiko presidentti siinä vaiheessa aktiiviseksi vallankäyttäjäksi hallituksen muodostamisessa. Tämä on vähän kaksipiippuinen asia. Toisaalta se voisi olla hyvä juttu, että sitten on tavallaan vähän niin kuin välien selvittelijä, Raunio pohtii.

– Mutta toisaalta sellaisessa tilanteessa puolueet voisivat piiloutua presidentin selän taakse. Ajatushan nyt on se, että vaikka puolueet riitelisivät keskenään, ne kuitenkin saisivat sitten muodostettua hallituksen.

Raunion mielestä olisi kuitenkin selkeintä, että presidentin valta poistettaisiin eli eduskunta valitsisi ja myös nimittäisi hallituksen.

Tapio Raunio on itse kirjoittanut kirjaan muun muassa EU:sta ja kansainvälisyydestä Suomen politiikassa. Hän ei ole tyytyväinen suomalaisen EU-keskustelun tasoon.

”Hallitus toki keskustelee EU-politiikasta suomalaisesta näkökulmasta, mutta omia, unionin instituutioiden esityslistojen ulkopuolisia EU-asioita ei hallituksessa ole juurikaan käsitelty. Lisäksi on syytä painottaa, että niin hallituksessa kuin eduskunnassakaan suurin osa EU-asioista ei herätä varsinaista keskustelua”, hän kirjoittaa.

Hallituksemme ohjastamaa EU-keskustelua Raunio pitää ”olemattomana”.

– Meillä on hallituksessa ministereitä, joille EU ei ole heidän asiansa. Tässä oli eri asia Paavo Lipposen (sd.) aikana, myöskin Matti Vanhasen (kesk.) aikana ihan selvästi ja Jyrki Katainenkin (kok.) on ollut EU-miehiä. Nyt meillä selkeästi tällaista poliittista EU-johtajuutta ei löydy hallituksesta.

Vielä suuremmaksi syyksi EU-keskustelun vähäisyyteen Raunio laskee hallituspuolueitten sisäisen ja niiden välisen eripuran EU-asioissa.

– Ratkaisu on sitten se, että Sipilä (kesk.) menee esittämään näitä prosessikaavioitaan, joiden ainoa sanoma on se, että nyt on hyvä, että EU:n ei pitäisi kehittyä mihinkään suuntaan, Raunio tuhahtaa.

Miten EU-keskustelua sitten saataisiin Suomessa eteenpäin?

– Sitä kautta, että meillä olisi yhtenäisempi hallitus, jolla olisi selkeämpi EU-visio.