Politiikka

Puolet vähemmän vaalirahaa, puolet enemmän kansanedustajia – Tutkija avaa SDP:n naisten menestystä

Jari Soini
Kuvassa SDP:n kansanedustajat Krista Kiuru, Joona Räsänen ja Sirpa Paatero.
Jari Soini
Kuvassa SDP:n kansanedustajat Krista Kiuru, Joona Räsänen ja Sirpa Paatero.
Jari Soini
Kuvassa SDP:n kansanedustajat Krista Kiuru, Joona Räsänen ja Sirpa Paatero.

Vaalirahoitusjärjestelmä ei kohtele puolueita ja poliitikkoja tasa-arvoisesti, kertoo eduskuntavaalikampanjoita käsittelevä uutuuskirja.

Miesehdokkaiden kampanjoiden keskimääräinen rahoitus on noin 20 prosenttia suurempi kuin naisten. Vaalirahoitus suosii aivan erityisesti porvaripuolueiden varakkaita miehiä.

Yhdistysten antama tuki jakautui myös hyvin epätasaisesti SDP:n mies- ja naisedustajien kesken vuoden 2015 vaaleissa. Miehet saivat keskimäärin 16 930 euroa, mutta naiset vain 7 020 euroa.

SDP ei niinkään saa rahaa yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä, vaan pikemmin ammattiyhdistysliikkeeltä. Tosin kirjaan Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 kirjoittanut Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkija, dosentti Erkka Railo huomauttaa, että sosialidemokraattien ammattiyhdistysliikkeeltä saama vaalirahoitus on ollut laskussa.

Vaikka naiset saavat puolet vähemmän vaalirahoitusta, heidän osaamiseensa ja asiantuntemukseensa luotetaan vahvasti. Puolueen kansanedustajista peräti 22 on naisia ja vain 13 miehiä.

Duunari-identiteetti on ahtaalla.

Erkka Railo selvittää, miten sosialidemokraatit on 1990-2000-luvulla identifioitunut vahvasti puolueena, joka puolustaa hyvinvointivaltiota.

– Ja julkisen sektorin hyvinvointivaltion alat ovat vahvasti naispuolisia, ja tässä SDP:n politiikka ja julkisen sektorin naisvoittoiset alat ovat ikään kuin löytäneet toinen toisensa, Railo sanoo.

Tämä kehitys on Railon mukaan tukenut SDP:n kannatusta tilanteessa, jossa miespuolisia duunareita on menetetty.

SDP:n äänestäjistä vuoden 2015 vaaleissa enemmistö oli naisia. Suomessa on myös tutkittu, että naisäänestäjät luottavat eniten vasemmistoliiton, vihreiden ja SDP:n naisehdokkaisiin.

Toisaalta, kun valtaosa miehistä äänestää miehiä, vuoden 2015 vaaleissa naisista omaa sukupuolta äänesti vain 52 prosenttia. Valtaosalle naisista ehdokkaan sukupuoli ei ole enää merkittävä ehdokkaan valintaperuste.

Erkka Railo pohtii myös ”duunari-identiteettiä”. Hänen mukaansa myönteiselle duunari-identiteetin kokemiselle on yhteiskunnassa tällä hetkellä vähän tilaa.

– On siirrytty uusliberaaliin kauteen, joka tarkoittaa sitä, että rahan ansaitsemisesta on tullut ehkä hiukan liikaa ihmisarvon mittari. Meille tarjotaan jatkuvasti esimerkiksi televisiossa ja aikakauslehdistössä normia, jossa selvästi ylemmän keskiluokan elämäntapa on tavoiteltava ja hyvä. Sellaisessa ympäristössä työväenluokkainen identiteetti on todella ahtaalla tai melkein tekisi mieleni sanoa, että sitä on tänä päivänä vaikea tunnistaakaan. Identiteetti, jossa käsillä tehtävä tai ruumiillinen työ olisi itsessään arvokasta, tuntuu olevan vähän kadoksissa, Railo toteaa.

Reaktiona tähän voi olla Railon mukaan esimerkiksi se, että äänestetään populisteja.

Tässä näkyy, ettei raha ratkaise kaikkea.

Erkka Railo katsoo, että SDP:n talouspolitiikan pitkä linja on ollut satsata avoimeen kansainväliseen talouteen. Se on voinut olla hyvää talouspolitiikkaa Suomelle kokonaisuutena. Sen rinnalla esiin piirtyy myös globalisaation nurja puoli.

– Rakennemuutoksen seurauksena tehtaita on laitettu kiinni ja työpaikat ovat joskus lähteneet ulkomaille ja työpaikkoja syntyy sellaisille korkeakoulutetuille aloille, jossa miespuolisilla hiukan heikomman tason koulututetuilla ihmisillä ei ole mahdollista menestyä.

Railon tuntuma SDP:n istuvien kansanedustajien osalta on se, että jos vaalirahoitus olisi jakautunut tasaisemmin naisten ja miesten kesken, naisten osuus kansanedustajista olisi vieläkin suurempi kuin nyt.

– Tässä näkyy toisaalta myös se, että se raha ei ratkaise kaikkea, Railo muistuttaa.

On selvää, että vaalirahoitusta pitäisi jakaa tasapuolisesti. Muutoin tasa-arvo ei toteudu.

– Mutta yhtä lailla suuri ongelma suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä on se, että puolueet ovat niin eriarvoisessa asemassa siinä, kuinka paljon rahaa niillä on käytettävissä. Meillä herkästi keskustellaan siitä, kuinka paljon sosialidemokraateilla on rahaa käytettävissään. Tässä unohdetaan se, että kokoomuksella, RKP:llä ja keskustalla on talouspolitiikassa sen kaltaista uskottavuutta, osaamista ja kontakteja, joiden avulla niiden on aika helppo kerätä rahaa yrityksiltä.

Porvaripuolueet pystyvät tällaisia järjestämään.

Railo toteaa, että jotkut kirjaan haastatellut porvaripuolueiden kansanedustajat sanoivat, että he olisivat saaneet enemmänkin rahaa kerättyä, mutta eivät tohtineet ottaa.

– Talousseminaarien järjestäminen on hyvä tapa kerätä rahaa. Lippuja myydään esimerkiksi 500–700 eurolla kappale. Porvaripuolueet pystyvät tällaisia tilaisuuksia järjestämään. Yritykset ovat niistä valmiita näin paljon maksamaan.

– Mutta esimerkiksi vasemmistoliitosta minulle sanottiin, että siellä ei pystytyä tällaisia tilaisuuksia järjestämään. Todennäköisesti heillä ei ole sellaista uskottavuutta tai kontakteja, joiden avulla he saisivat yrityksiä osallistumaan.

Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 -kirjan ovat kirjoittaneet Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat Erkka Railo, Mari K. Niemi ja Sini Ruohonen sekä e2-ajatuspajan tutkija Ville Pitkänen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat