Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

19.1.2021 20:00 ・ Päivitetty: 18.2.2024 09:23

Saako Aleksei Navalnyi elää?

Lehtikuva

Venäjä tunnetaan häikäilemättömistä johtajistaan, eikä nykytilanne ole todistanut historiallisen kurssin muutosta.

Rane Aunimo

Demokraatti

Salamurhahankkeesta kuin ihmeen kaupalla selvinneen, kotimaahansa palanneen ja siellä oitis tyrmään passitetun Aleksei Navalnyin tapauksessa jännitetään viime kädessä sitä, kuinka kauan oppositiojohtaja saa elää.

Kaikki katseet kääntyvät Vladimir Putiniin ja hänen hallintoonsa, joka sanelee tuomioiden tahdin. Putin on puun ja kuoren välissä.

Yhtäältä uhkarohkean, mitään pelkäämättömän ja entistä suositumman ja näkyvämmän vaihtoehtopoliitikon luoma paine, toisaalta tarve tukkia epämieluisia asioita jatkuvasti sanovan ja paljastavan haastajan suu.

Moni diktatuuri on kaatunut ikään kuin yllättäen.

Navalnyi palasi Saksasta Venäjälle vain tullakseen heti pidätetyksi. Parhaillaan hän istuu 30 päivän tutkintavankeudessa ja välittömänä uhkana on vanhan ehdollisen tuomion muuttaminen vuosien ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi tekaistuin perustein.

Myös Suomen johto on tuominnut Venäjän toiminnan jopa poikkeuksellisen selväsanaisesti. Krimin miehitys vuonna 2014 on viimeistään muuttanut asenneilmastoa.

Lisää aiheesta

Myrkytyksen jälkeen kansainvälisesti kaikkien tuntema Navalnyi on uuden ajan taitava mediapoliitikko, jonka nousu Putinin piikiksi alkoi blogikirjoittelusta. Lännessä Navalnyi on juuri nyt demokratiasoturi ja murhaiskusta selvinnyt sankari.

Kuten moni muukin vastarintataistelija, myös Navalnyissa on ristiriitaisia piirteitä. Navalnyi on poliittisen uransa alkuvuosina liittoutunut maahanmuuttovastaisten liikkeiden kanssa ja korostaa edelleen kansallismielisyyttään.

Tämä on osaselitys miehen halulle palata kotimaahansa, vaikka se tietääkin varmaa vankeustuomiota tai jotain vielä kohtalokkaampaa.

Venäjän oppositio on tunnetusti hajanainen ja sen toimintamahdollisuudet rajalliset. Navalnyin tavoitteena on laajempi kansanliike ja katumielenosoituksetkin ovat sen ydinmehua.

Venäjästä sanotaan, että se on arvaamaton mutta arvattavalla tavalla.

Voiko Navalnyi, vankilasta käsin, koota joukkoja tai Venäjä koskaan muuttua millään tavalla demokraattiseksi?

Tuskin jäniksen selässä. Silti moni diktatuuri on kaatunut ikään kuin yllättäen ja nopeasti, vaikka se on tuntunut mahdottomalta vain hetkeä ennen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU