Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

18.6.2025 12:28 ・ Päivitetty: 18.6.2025 13:43

SAK: Hallitus haluaa työntekijöille ikuisen koeajan – ”Potkut voisi antaa ilman varoitusta”

Arja Jokiaho/Demokraatti
SAK:n mukaan hallituksen ajamat muutokset johtavat eurooppalaisittain heikkoon irtisanomissuojaan yhdistyneenä heikkoon työttömyys- ja sosiaaliturvaan. Yleensä jompi kumpi on yhteiskunnassa vahva.

SAK:n ja PAMin juristit pitävät Petteri Orpon (kok.) hallituksen esittämiä työelämäuudistuksia työnantajapuolen sanelemina ja työntekijän asemaa ja suojaa perustavasti heikentävinä.

Susanna Luikku

Demokraatti

Järjestöjen mukaan vaatimuksia on tullut jatkuvasti lisää, viimeisimpänä varoituskäytännön muuttaminen.

SAK:n työehto-osaston juristi Katariina Sahlberg kertasi keskiviikkona medialle järjestetyssä taustatilaisuudessa, että irtisanomissuojan heikennykset on viety työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) valmistelussa huomattavasti hallitusohjelman kirjauksia pidemmälle. Myös poliittinen ohjaus on hänen mukaansa ollut poikkeuksellisen ja jopa ennenkuulumattoman vahvaa.

– Erityisavustaja on vahtinut ryhmätyöskentelyä, ja elinkeinoelämän edustajat ovat jatkuvasti tuoneet uusia vaatimuksia suoraan ministeriön poliittiselle johdolle ohi kolmikantavalmistelun. On aika vaikeaa keskustella, kun linja on, että tämä on hallituksen tahto ja se toteutetaan, Sahlberg tokaisi.

Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen eli niin sanottu potkulaki sisältää useita kohtia, jotka SAK:n mukaan johtavat kokonaisuudessaan eurooppalaisittain heikkoon irtisanomissuojaan ja murentavat työoikeuden sopimus- ja perusperiaatteita, joihin suomalaisessa työelämässä on nojattu vuosikymmenet.

SE, että hallitusohjelmassa linjattiin irtisanomisen syyksi riittävän jatkossa asiallinen syy asiallisen ja painavan syyn sijaan, ei vielä aiheuttanut suurta kuohuntaa. Sen jälkeen työnantajapuoli on kuitenkin vaatinut ja saanut yhä uusia lisäyksiä irtisanomispykälään.

Katariina Sahlbergin mukaan pykälä on käytännössä kirjoitettu täysin uusiksi TEMissä: uudelleensijoittamiseen ja selvitysvelvoitetta on heikennetty, alisuoriutuminen on lisätty potkuperusteeksi ja kokonaisarvioinnin merkitystä on muutettu niin, että irtisanomiskynnys madaltuu.

Lisää aiheesta

– Ilmapiiristä kertoo jotain, että työntekijän olosuhteiden merkitys yritettiin saada kokonaan pois. Se olisi tarkoittanut käytännössä työnantajan yksipuolista sanelu- ja määrittelyvaltaa asiassa, Sahlberg kommentoi.

Alisuoriutumisen käsitteen epämääräisyys on herättänyt julkista kohua ja kysymyksiä. Hallituspuolueista kannatusalhosta kärsivä perussuomalaiset on pyrkinyt irtautumaan siitä ja muista lisämuutoksista. Eduskuntaryhmän johtaja Jani Mäkelä valitti hiljan, että kokoomus tuo niitä esitykseen ohi puolueen edustajien ja hallitusohjelman.

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi aihetta viikonlopun puoluekokouksessa. Purran mukaan perussuomalaiset ei hyväksy alisuoriutumisen lisäämistä lakiin irtisanomisen syyksi, koska alisuoriutumista ei voi todeta riidattomasti.

VIIMEISIMPÄNÄ yllätyksenä pöytään tuotiin SAK:n mukaan vielä varoituskäytännön muuttaminen. Nykylaissa varoittaminen ennen irtisanomista on vahva pääsääntö: tällöin työntekijällä on mahdollisuus korjata menettelytapojaan.

Suora irtisanominen on silti nytkin täysin mahdollista, jos rikkomus on riittävän vakava.

– Esitysluonnokseen on kuitenkin tuotu mahdollisuus irtisanoa työntekijä ilman varoitusta, vaikka tämä ei olisi edes tietoinen rikkeestään. On epäselvää, kuinka vahvasti varoituksen tulisi olla asiallisessa ja ajallisessa yhteydessä irtisanomisperusteeseen. Tällöin riskinä on, että mikä tahansa vuosienkin takainen asia voidaan vetää uudelleen esiin, Katariina Sahlberg avasi.

Uusien, nuorten ja vaihtuvien työntekijöiden perehdyttäminen jää nykyisin työpaikoilla yhä useammin puutteelliseksi, koska siihen ei ole aikaa tai resursseja. Harva taas lukee kymmensivuisia ohjeita, etenkin jos ne löytyvät vain työpaikan intrasta monen linkin takaa.

VAIKKA potkulaki heikentää työntekijän asemaa ja suojaa useammalla tavalla ja kautta linjan, irtisanomissuojan taso ja soveltaminen vaihtelee toimialojen ja sopimusten mukaan.

PAMin juristi Sanna Mannonen muistutti, että irtisanomissuoja heikkenisi käytännössä eniten matalapalkkaisilla ja naisvaltaisilla palvelualoilla sekä niissä yksityisen sektorin tehtävä- ja ammattiryhmissä, jotka eivät ole työehtosopimusten piirissä. Teollisuuden ja kuljetusalojen valtakunnallisissa sopimuksissa työntekijän suoja on pääsääntöisesti sovittu ja vahvempi.

Jo potkulain käsitteiden epämääräisyys antaa mahdollisuuden tulkinnanvaraisuudelle ja pahimmillaan ”pärstäkertoimeen” perustuvalle sanelu- ja mielivallalle.

– Mikä esimerkiksi on jatkossa epäasiallista käytöstä, mikä tahansa työnantajan tai esihenkilön kritisointi ääneenkö? Kuinka vähäinen huolimattomuus työssä voidaan katsoa asialliseksi irtisanomisperusteeksi: riittääkö potkuihin kertaluonteinen myöhästyminen tai etäosallistuminen kokoukseen lähityöpäivänä? Tai mikäli alisuoriutuminen johtuu diagnosoidusta mielenterveysongelmasta, josta ei ole halunnut syrjinnän ja stigman pelossa kertoa esihenkilöille, miten silloin toimitaan? Sanna Mannonen kysyi.

SAK:N ja PAMin juristit korostavatkin, että kaikkineen lakimuutos aiheuttaa tällaisenaan suurta epävakautta myös yritysten toimintaympäristöön. Uuden oikeustilan vakiintuminen kestää ja pykälät testataan vasta riitatilanteissa, joiden käsittelyajat venyvät oikeudessa usein vuosiksi.

– On vaikea nähdä tällaisen ikuisen koeajan ja epävarmuuden lisäämisen olevan edes työnantajan etu. Hallituksen vaatimilla muutoksilla ei liioin ole työllisyyttä edistäviä vaikutuksia, joilla niitä on perusteltu, Katariina Sahlberg kommentoi.

Juttua muokattu klo 16.43: korjattu kirjoitusvirhe.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU