Talous
4.2.2026 09:29 ・ Päivitetty: 4.2.2026 10:25
Saksalainen asejätti hävisi oikeusriidan Suomen rynnäkkökivääreistä
Saksalainen suuri asevalmistaja Heckler & Koch on hävinnyt valtiota vastaan käymänsä pitkän oikeusjutun Suomen uusista rynnäkkökiväärihankinnoista.
Korkein hallinto-oikeus kertoi keskiviikkona hylänneensä yhtiön valituksen markkinaoikeuden aiemmasta ratkaisusta.
Saksalaisyhtiön mielestä Suomi ei olisi saanut ilman kilpailutusta tehdä riihimäkeläisen Sakon kanssa puitesopimusta uuden rynnäkkökiväärijärjestelmän hankinnasta.
Suomi ja Ruotsi päättivät vuonna 2023 tilata uudet jalkaväen koeaseensa Sakolta, koska pohjoismainen tuotanto katsottiin huolto- ja toimitusvarmuussyistä muita paremmaksi ratkaisuksi. EU-mailla on oikeus toimia puolustushankinnoissaan näin esimerkiksi kansallisten turvallisuusetujen varmistamiseksi.
Samanlaisia sotilasaseita valmistava Heckler & Koch valitti päätöksestä markkinaoikeuteen: sen mukaan hankinta ei täyttäisi EU:n poikkeusehtoja vaan pitäisi hoitaa julkisen tarjouskilpailun kautta.
Markkinaoikeus tutki asian ja hylkäsi valituksen vuonna 2024.
Saksalaisyhtiö ei tyytynyt ratkaisuun, ja yritti hidastaa asekauppaa valittamalla päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Heckler & Kochin mielestä Suomen olisi pitänyt myös pyytää ostoasiasta ennakkoratkaisua EU:n tuomioistuimelta.
Lisää aiheesta
KORKEIN hallinto-oikeus katsoi, että Suomen tekemä suoraostopäätös oli perusteltu sekä voimassaolevien lakien ja EU-määräysten mukainen. Myöskään EU-ratkaisun hakemiseen ei ollut KHO:n mielestä tarvetta näin selvässä tapauksessa.
Saksalaisyhtiö määrättiin korvaamaan puolustusvoimien ja Sakon oikeudenkäyntikulut.
Ruotsi on jo tehnyt aseista puitesopimuksen jälkeisen tilauspäätöksen, ja päättänyt valita asevoimiensa uudeksi palvelusaseeksi Sakon valmistamat ARG-rynnäkkökiväärit. Hankinnan arvo on alkuvaiheessa noin 80 miljoonaa euroa.
Suomi ei ole vielä tehnyt omista aseistaan lopullista tilausta, mutta Sakon ARG-malleja otetaan tämän vuoden aikana puolustusvoimien testikäyttöön eri varuskuntiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Tiede ja teknologia
28.10.2025 07:52
Suomi vaihtaa rynnäkkökivääriensä kaliiperin länsimaiseksi
