Politiikka
10.5.2016 13:38 ・ Päivitetty: 10.5.2016 13:38
SDP:ltä lääke työttömyyden hoitoon: ”Ei sääntöjä tiukentamalla, vaan paremmalla työvoimapalvelulla”
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan demarit Ilmari Nurminen ja Merja Mäkisalo-Ropponen vaativat hallitukselta lisää paukkuja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen. Nurminen huomauttaa, että jo nyt voidaan arvioida työllisyyskehityksen jäävän kauas hallituksen tavoitteista.
– Hallitus kaavailema tiukempi työn vastaanottamispolitiikka on sinänsä kannatettavaa, mutta se ei toteudu karensseja ja sääntöjä tiukentamalla, vaan paremmalla työvoimapalvelulla. Nyt TE-toimistoissa saattaa olla jopa 1000 asiakasta yhtä virkailijaa kohti, eikä tarpeelliseen henkilökohtaiseen apuun ole todellakaan resursseja, harmittelee Nurminen.
Nurmisen mukaan TE-toimistojen virkailijoilta puuttuvat resurssit tehdä työtään. Palkkatuetun työn osuus on pudonnut yli 30 prosenttia rahapulan vuoksi, Nurminen sanoo.
– Hallitus pyrkii korvaamaan näitä palkkatuettua työtä ei-työsuhteisilla aktiivitoimilla, jotka eivät tuo ihmisille riittävää toimeentuloa. Me sosialidemokraatit korostamme, että kuntoutuksen tulee olla kuntoutusta – kuntoutuksen ja palkkatyön välisen rajan on oltava selkeä. Lisäksi kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöksiin on puututtava tiukasti, linjaa Nurminen.
Puutteelliset resurssit heikentävät myös kuntien taloutta.
Nurminen ja Mäkisalo-Ropponen muistuttavat, että kasvava pitkäaikaistyöttömyys lisää syrjäytymisen riskiä sekä uhkaa kasvattaa rakennetyöttömyyttä ja syödä tulevan kasvun eväitä. He huomaavat hallituksen kehyssuunnitelmassa selvän puutteen: kaikkein vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien ahdinkoa ei helpoteta.
– Päinvastoin välityömarkkinoita ajetaan alas ja järjestöjen työllistämismahdollisuuksia ollaan supistamassa ja niiden palkkatuelle ollaan asettamassa katto. Tämä heikentää vaikeimmassa asemassa olevien työttömien asemaa. Järjestöissä olisi tarjota mielekästä työtä ja nyt monet järjestöt joutuvat jopa supistamaan toimintojaan, kun ne eivät voi palkata palkkatuella työntekijöitä. Puutteelliset resurssit heikentävät myös kuntien taloutta, koska ne eivät voi aktiivisella työllistämispolitiikalla vaikuttaa työmarkkinatuen maksuosuuksiinsa, Mäkisalo-Ropponen moittii.
Lisää aiheesta
– TE-toimistot joutuvat tekemään omia priorisointejaan työllistämisrahojen alibudjetoinnin vuoksi. Näin kunnat ja järjestöt jäävät käytännössä ilman tukea, vaikka ne työllistävät juuri eniten tuen tarpeessa olevia, Mäkisalo-Ropponen perustelee.
Sosialidemokraatit esittävätkin syksyn budjettiriiheen valmisteltavaksi pakettia, joka vahvistaa vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien työttömien palveluja ja tukitoimia sekä varmistaa niille riittävän rahoituksen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.