Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n kansanedustajat vaativat pääministeriltä selitystä: Tukeeko Suomi yhä Ukrainan tasa-arvokehitystä

Lehtikuva / AFP
Länsimaat haluavat edistää Ukrainan tasa-arvokehitystä muun muassa tukemalla naissotilaiden asemaa.

Monet SDP:n kansanedustajat ovat paheksuneet ministeri Ville Tavion (ps) päätöstä jättää Suomi Ukrainan tasa-arvoliittouman ulkopuolelle. Pääministeri Petteri Orpolta (kok) halutaan selkeää kantaa asiaan.

Demokraatti

Demokraatti

MTV Uutiset kertoi, että YK:n ja Ukrainan aloitteesta syntyneen liittouman ohjelmassa ollut yksittäinen maininta sukupuolivähemmistöjen tarvitsemasta suojelusta oli liikaa ministerille. Tavio päätti itse, ettei Suomi osallistu liittoumaan muiden Pohjoismaiden rinnalla.

– Ministeri Tavio on selvästi valmis altistamaan poliittiselle pelille sellaisia asioita, joiden ei pitäisi olla kaupan, kansanedustaja Pinja Perholehto sanoo tiedotteessaan.

Elisa Gebhardin mielestä on ennenkuulumatonta, jos ministerin henkilökohtaiset ennakkoluulot romuttavat Suomen ulkopolitiikan pitkäaikaista ja yhdessä muodostettua ihmisoikeusperusteista linjaa.

PERHOLEHDON mukaan tasa-arvon, naisten oikeuksien sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioiden edistäminen ovat aina olleet Suomen ulkopolitiikan keskiössä. Tavion päätös on hänen mielestään “törkeässä ristiriidassa” Suomen ulkopolitiikan pitkän perinteen kanssa.

– Kokoomus on laajamittaisen hyökkäyssodan alusta saakka vannonut ja peräänkuuluttanut tukea Ukrainalle. Nyt punnitaan, seisooko pääministeri Orpo tämän annetun sitoumuksen takana. Pääministerin kannanotto asiaan tarvitaan välittömästi: sallitteko te todella Ukrainan jälleenrakentamisesta vetäytymisen ja maan vähemmistöryhmien hylkäämisen, Perholehto sanoo tiedotteessaan.

Myös Elisa Gebhard haluaa kuulla pääministeriltä, oliko Tavion tekemä päätös Suomen virallisen linjan mukainen.

Lisää aiheesta

– Pääministeri Orpolta tarvitaan pikainen selvitys siitä, mikä on hallituksen kanta asiaan. Vetoan, että hallitus tulee tarkastelemaan päätöstä uudelleen ja liittymään mukaan Ukrainaa auttavaan liittoumaan, Gebhard sanoo.

ULKOASIAINVALIOKUNNAN puheenjohtaja Kimmo Kiljunen kommentoi STT:lle pitävänsä Tavion ratkaisua “fundamentaalisena arvokysymyksenä” suvaitsevaisuudesta ja seksuaalivähemmistöjen asemasta.

-  Sillä arvopohjalla, jolla olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja myös meidän ulkopolitiikkaamme, tämä on iso kysymys, Kiljunen sanoo.

Kansanedustaja Nasima Razmyarkin kertoi STT:lle haluavansa keskeisiltä ulkopolitiikan päättäjiltä perustelut ratkaisulle.

-  Kyllä tässä vastuu kuuluu myös ulkoministerille ja pääministerille, että mitä he vastaavat.

Hänen mielestään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tukemisen pitäisi olla itsestäänselvyys Suomen kaltaiselle demokraattiselle ja tasa-arvoa kannattavalle maalle.

Kansanedustaja Jani Kokko ihmettelee myös, miksi ministeri Tavio on saanut erivapauden poiketa hallituksen linjauksista.

– Päätös jättäytyä pois Ukraina-liittoumasta on järkyttävä ja räikeässä ristiriidassa arvojemme kanssa. Mikäli hallituksen ulkopoliittinen linja ei ole muuttunut, miksi ministeri Taviolta sallitaan päinvastainen päätös, Kokko kysyy tiedotteessaan.

Myös yli puoluerajojen toimiva eduskunnan Ukraina-ystävyysryhmä on vedonnut hallitukseen liittoumapäätöksen muuttamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE