Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini: “Punavihreät kyykkäsivät, SDP vaisu – kuin lehmänhenkäys”

Ulkoministeri Timo Soini asettelee sanansa pilkalliseen muotoon arvioidessaan eduskunnan oppositiota. Eduskunnassa keskusteltiin eilen omistajaohjauksesta, ja Soini päivitti bloginsa tilaisuuden jälkeen.

Tähän tapaan:

— Punavihreät kyykkäsivät omistajaohjauskeskustelussa eduskunnassa. He tulivat tosiasioilla tyrmätyiksi.

— SDP oli vaisu. Kuin lehmänhenkäys. Puhti oli poissa. SDP on itse ollut valtionomaisuuden suurin myyjä, vihreät toiseksi suurin ja vasemmistoliittokin pääsee jossakin mitaleille, kolmanneksi suurimpana myyjänä.

Soinin mukaan tarvittiin hänen oma puolueensa perussuomalaiset hallitukseen, jotta ahneuteen ja puliveivaukseen puututaan. Erokorvaukset puolitettiin ja veroparatiisien käyttö valtionyhtiöissä kiellettiin.

— Punavihreät puolueet eivät saanet aikaan mitään korjausta näihin epäkohtiin. Me saimme.

Soini tietää, että eduskuntavaalit ovat kolmen vuoden ja runsaan 1000 päivän päästä.

Lisää aiheesta

— Viimeksi punavihreät lyötiin lättäjalaksi kolmen ja puolen viikon kirillä. Haastamalla kunnolla ja ilmat lähti höttöpallosta.

Soini kirjoittaa, mitä puolueen pitää nyt tehdä.

— Haastetaan fillarikommunismi, pakolliset kasvisruokapäivät, tarpeettomat kaupunkibulevardit, tuhoisat tietullit,  turpeenkäytön rajoitukset, turkistarhauksen tuhoamisvimma, kotiäitien kyykyttäminen, pakkopaitafeminismi… Ja tarjotaan lohduksi jouhimatotikkari. Luonnonmukainen lohtu, sanoo Suomen ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja.

Lue lisää: Soinin ylimielisyys uhkaa perussuomalaisten tulevaisuutta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE