Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soten tavoin tiedustelulain käsittelykin on venymässä syksyyn – Lapintie: “Todennäköisesti syksyllä sitten jatketaan”

Annika Lapintie, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.

Hallituksen sote-äänestykset ovat siirtymässä syksyyn. Yhtä lailla sinne on menossa myös tiedustelulakien käsittely, joiden piti saapua eduskuntaan jo keväällä.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Lapintie (vas.) kertoo Demokraatille, että valiokunnalla on muutamia lakiesityksiä, jotka ovat sellaisia, että ne pitäisi saada täysistunnon läpi ennen kesäkautta. Hän mainitsee muun muassa varhaiskasvatuslain, josta valiokunta on antamassa lausuntoa.

– Sen jälkeen sitten, miten eduskunnan työtilanne jatkuu, niin ehkä juhannuksen alusviikolla voidaan tiedustelulakeja alkaa katsomaan, miten saadaan asiantuntijoita kuultua. Varmastikaan ei koko pakettia pystytä käsittelemään.

Koska koko tiedustelulakipaketti tulisi eduskunnan käsittelyyn?

– Varmaan perustuslakivaliokunta aloittaa käsittelemään perustuslain muuttamista. Katsotaan sitten, milloin siitä saadaan tehtyä lausunto, ja sen jälkeen niitä muita asioita… Nyt olemme saaneet lausunnot muilta valiokunnilta.

– Kun vieläkin eduskunnan istuntoaikataulu on auki, en osaa sanoa enempää. Todennäköisesti syksyllä sitten jatketaan, Lapintie sanoo.

Hallitus on halunnut säätää tiedustelulakeihin liittyvän perustuslain muutoksen kiireellisessä perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Lisää aiheesta

– Se on juuri se asia, jota me pohdimme, että onko siihen perusteita ja onko se mahdollista, Lapintie sanoo.

Kiireellinen säätämisjärjestys vaatisi 5/6:n määräenemmistön.

Perustuslain pitäisi olla ensin päätettynä.

Perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Ilkka Kantola kertoi Demokraatille aiemmin, että on ilmeisesti niin, että perustuslain pitäisi olla ensin päätettynä tai säädettynä ennen kuin varsinaisista substanssilaeista eli esimerkiksi siviilitiedustelulaista ja sotilastiedustelulaista voitaisiin päättääkään. Tähän ongelmaan on havahduttu nyt perustuslakivaliokunnassa.

Eilen perustuslakiasiantuntija Juha Lavapuro vahvisti asian Demokraatille.

– Sellaisen perustuslain pitäisi olla hyväksytty ja voimassa, jonka puitteissa arviointi voidaan tehdä, Lavapuro sanoi.

– Perustuslakivaliokunta onkin tehnyt ihan oikein, kun ei ole vielä suorittanut siviili- ja sotilastiedustelulakien asiantuntijakuulemisia. Itse olen ollut sitä mieltä, että perustuslain pitäisi olla vähintään hyväksytty tai voimassa. Sen jälkeen vasta voidaan arvioida siviilitiedustelulain ja sotilastiedustelulain suhde perustuslakiin, hän lisäsi.

Annika Lapintie ottaa kysymykseen kantaa varovaisesti.

– Sanotaan nyt näin ihan yleisesti, että kun perustuslakivaliokunnan tehtävä on arvioida hallituksen esitysten perustuslainmukaisuutta, niin kyllähän silloin pitää olla tiedossa, mihin perustuslain pykälään sitä peilataan noin niin kuin yleisellä tasolla. Nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joita perustuslakivaliokunta alkaa pohtia. Sen takia varmaan, että saataisiin asia pohdittua, aloitamme jatkamalla asiantuntijakuulemista nimenomaan perustuslain muuttamisesta.

Uskotteko, että tällä vaalikaudella voitaisiin vielä saada kaikki läpi?

– Perustuslakivaliokunta työskentelee ahkerasti ja antaa lausuntoja sitä myöten, mutta onhan tätä vaalikautta nyt paljon vielä jäljellä. Mutta paljon on hallituksen esityksiäkin eri kokoluokassa, Lapintie vastaa.

Hän ei ota valiokunnan puheenjohtajana kantaa siihen, pitäisikö hänen mielestään mahdollinen perustuslain muutos säätää normaalissa perustuslain säätämisjärjestyksessä vai kiireellisenä.

– Normaali perustuslainsäätämisjärjestys on kahdessa eduskunnan eri kokoonpanossa käsiteltävä asia. Siinä mielessä kiireellinen menettely on aina poikkeuksellinen menettely. Sitä sitten pohditaan, onko riittävät edellytykset käsitellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE