Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Taas uusi kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan

Lakialoite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla saavutti keskiviikkona 50 000 kannatusilmoituksen rajan. Näin olen aloite saa eduskuntakäsittelyn.

Demokraatti

Demokraatti

Esityksen tavoitteena on muuttaa valtion metsien käyttöön liittyvää lainsäädäntöä siten, että valtion omistamilla alueilla ei jatkossa olisi pääsääntöisesti sallittua suorittaa metsälaissa tarkoitettuja uudistushakkuita.

Aloitteentekijöiden mukaan muutos tarkoittaisi siirtymistä avohakkuista ja voimaperäisistä kasvatushakkuista jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmiin. Metsälakiin tehtävien muutosten lisäksi myös lakia Metsähallituksesta tarkistettaisiin vahvistamalla Metsähallitukselle laissa asetettuja yleisiä yhteiskunnallisia velvoitteita biologisen monimuotoisuuden ja virkistyskäytön edistämisen osalta.

Muutosten tarkoituksena on aloitteen mukaan edistää Metsähallitusta koskevassa laissa määriteltyjen yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutumista ja määritellä valtion metsien hoitotoimenpiteille ja puunkorjuun toteutukselle kestävyyden näkökulmasta selkeät vähimmäisvaatimukset.

Kannatusilmoitusten keruuaika päättyy 17.11.

“On hienoa nähdä, miten suomalaiset ovat lähteneet puolustamaan yhteisiä metsiämme. Kesän aikana olemme tavanneet lukuisia suomalaisia ympäri maata erilaisissa tapahtumissa ja huoli esimerkiksi retkeily- ja marjastusmetsistä on ollut suurta. Viestimme on yhteinen ja se on vahva”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä.

Aloitteen panivat vireille Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace, Luonto-Liitto, BirdLife Suomi ja Natur och Miljö.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE