Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

17.4.2025 08:24 ・ Päivitetty: 17.4.2025 08:24

TE-uudistus kaatumassa kuntien maksettavaksi – Kuntaliiton riihiterveiset: Rahoitusvaje lähes 100 miljoonaa euroa

Sanna Marinin (sd.) hallituksen kaudella päätetty työ- ja elinkeino (TE) -palveluiden siirto valtiolta kunnille uhkaa jäädä kuntien maksettavaksi. Kuntaliitto arvioi TE-uudistuksen rahoitusvajeen olevan lähes 100 miljoonaa euroa.

Demokraatti

Demokraatti

Hintalappua on Kuntaliiton tiedotteen mukaan kasvattanut merkittävästi ennakoitua suuremmaksi heikko työllisyystilanne.

– Jos TE-uudistuksen rahasiirtoja ei kehysriihessä tarkisteta, lankeaa loppulasku täysimääräisesti kuntien harteille, Kuntaliitto toteaa.

VALTIO kompensoi kunnille työttömyysetuuksien kasvua 216 miljoonalla eurolla vuoden alusta voimaan tulleen TE-uudistuksen yhteydessä. Kompensaatio perustui vuoden 2023 työttömyystilanteeseen. Talouden suhdannetilanteen vuoksi työllisyystilanne on nyt kuitenkin selvästi heikompi kuin vuonna 2023. Heikentynyt työllisyystilanne näkyy etuuskulujen kasvun lisäksi työllisyyspalveluiden kasvaneina asiakasmäärinä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA) työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli helmikuussa yhteensä 326 400. Työttömiä on 36  700 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuntaliiton mukaan työllisyystilanteen heikkeneminen näkyy erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvuna. Tämä lisää kuntien vastuita, etenkin etuuskulujen osalta ja kuormittaa kuntien taloutta.

KUNTALIITON mukaan 100 miljoonan euron rahoitusvaje vaikeuttaa kuntien mahdollisuuksia selvitä uusista tehtävistä heikentyneessä työllisyys- ja taloustilanteessa. Rahoituksen riittävyyttä ja rahoitusmallin toimivuutta on seurattava ja tarvittaessa korjattava.

Työllisyysalueet ovat joutuneet reagoimaan siirtyneen rahoituksen niukkuuteen muun muassa rajoittamalla tukien ja korvausten maksamista. Tämä selviää Kuntaliiton huhtikuun alkupuolella työllisyysjohtajille toteutetusta kyselystä. Kyselyyn vastasi 44 työllisyysjohtajaa. Työllisyysalueita on yhteensä 45.

Kyselyn mukaan 22 työllisyysaluetta on jo keskeyttänyt tukien ja korvausten myöntämisen ja 14 aluetta arvioi todennäköisesti joutuvansa keskeyttämään tukien myöntämisen myöhemmin vuoden 2025 aikana. Vain seitsemällä alueella on mahdollisuus lisätä määrärahoja tukien jatkumisen turvaamiseksi.

KÄYTÄNNÖSSÄ muun muassa palkkatuen ja esimerkiksi työllistymistä tukevaan palveluun osallistuvien harkinnanvaraisten korvausten maksaminen on paikoin keskeytetty.

Ely-keskukset saivat varata TE-uudistuksen myötä valtiolta kunnille siirtyviä rahoja etukäteen esimerkiksi palkkatukiin ja starttirahoihin. Kuntaliiton mukaan työllisyysalueet saivat tiedon näiden sidontojen määrästä liian myöhään, joulukuussa 2024, mikä vaikeutti työllisyysalueiden mahdollisuuksia varautua etukäteen valtiolta kuntiin siirtyneisiin maksurästeihin.

– Kunnat ovat joutuneet kattamaan maksatusvelkaa omilla verotuloillaan, koska maksatusvelkaa korvataan ainoastaan valtion talousarvion rajoissa ja kyseisille momenteille ei ole varattu riittävästi määrärahaa. Maksatusvelasta jää korvaamatta ja kuntien verotuloillaan rahoitettavaksi noin 8 miljoonaa euroa, Kuntaliitto toteaa.

Kun TE-palvelut vielä olivat valtion vastuulla, rahojen loppumista tavattiin paikattiin lisätalousarvioilla.

– Kunnilla ei tule maksattaa valtion laskuja, vaan valtion järjestämisvastuun ajalta periytyvät kulurästit pitää korvata kunnille täysimääräisesti.

Mikäli valtion talousarviomomenteille ei ole varattu riittävästi rahoitusta, tulee kyseisten momenttien määrärahoja muuttaa Kuntaliiton mukaan hallituksen ensi viikolla alkavassa puoliväliriihessä siten, että kulut pystytään korvaamaan täysimääräisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU