Uutiset
25.10.2018 23:20 ・ Päivitetty: 25.10.2018 23:25
Terälahden koulun opetus jatkuu ennallaan Tampereen Teiskossa
Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta päätti torstaina, että Terälahden koulun toiminta säilyy ennallaan 0.–6.-luokkien kouluna. Järvensivun koulu muutetaan pienten lasten yksiköksi. Samassa yhteydessä luovutaan Iidesrannan ja Järvensivun päiväkotirakennuksista. Myös Kalkun koulu muutetaan pienten lasten yksiköksi, Kalkun päiväkodista luovutaan.
Hallilankin koulu muutetaan pienten lasten yksiköksi. Sorilan koulun toiminta päätettiin säilyttää ennallaan 0.–6.-luokkien kouluna. Tällöin Olkahisten koulun opetustilamuutosta ei toteuteta eikä Sorilan kouluun kohdistu muutoskustannuksia.
Lautakunnalle esitettiin, että Terälahden, Järvensivun ja Kalkun kouluista luovutaan.
Pienten lasten yksikkö vastaa varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta ja 1.-2- luokkalaisten opetuksesta.
Selvitys koskee koko Tampereen palveluverkkoa, jota tarkasteltiin aluekohtaisesti viidellä alueella. Lisäksi päätettävänä oli alle 150 oppilaan koulujen eli Hallilan, Järvensivun, Kalkun, Sorilan ja Terälahden koulujen toiminta. Kaikki päätökset tehtiin lautakunnassa yksimielisesti.
Lautakunta edellyttää, että Järvensivulla ja Kalkussa koulutilojen käyttöastetta nostetaan, ja että uudet tilat mitoitetaan alueen tulevan lapsimäärän mukaan. Lautakunta toivoo, että Järvensivun koulun muuttuessa pienten lasten yksiköksi, nykyiset huonokuntoiset rakennukset puretaan ja tilalle rakennetaan opetuksen vaatimukset täyttämä uudisrakennus.
Liikuntasalin ja piha-alueen osalta on huomioitava myös iltapäivä- ja iltakäyttö. Uudelle koulupolulle siirtyvien lasten koulureittien turvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota – erityisesti valaistukseen, talvikunnossapitoon ja turvallisiin tien ylityksiin.
Hiedanrantaan rakennetaan uusi yhtenäiskoulu ja päiväkoti. Rakentamisen aikataulua ja koulun kokoa tarkennetaan alueen suunnittelun edetessä. Ikurin pienten lasten yksikkö toteutetaan siten, että Ikurin nykyisestä koulusta sekä Myllärin ja Länsi-Tesoman päiväkodeista luovutaan.
Lautakunta päätti säilyttää Hyhkyn koulun 0.–4.-luokkien kouluna. Muutos pienten lasten yksiköksi ei olisi lautakunnan mukaan tuonut säästöjä käyttökustannuksiin. Museoviraston suojeleman koulun muuttaminen päiväkodiksi olisi vaikeaa, joten suojelutarpeeseen pyritään vastaamaan muilla keinoilla.
Lautakunta edellyttää, että nykyisen Ikurin koulun ja Tesoman koulun välinen joukkoliikenneyhteys turvataan kouluverkkomuutosten toteutuksen yhteydessä.
Erityisen vaativa opetus turvataan
Lautakunta edellyttää, että Puistokoulun luokille osoitetaan oppilaiden tuen tarvetta vastaavat luokkatilat ja oppimisympäristöt. Kalevanpuiston kiinteistön käyttö arvioidaan niin, että erityisen vaativalle hoidolle ja opetukselle turvataan tarkoituksenmukaiset olosuhteet jatkossakin, jotta yhteys muuhun erityisen tuen opetukseen ja yleisopetukseen mahdollistuu.
Saukonpuiston koulun lakkautuksen yhteydessä tulee lautakunnan mielestä huolehtia riittävästä määrästä alueellisia erityisluokkia myös yläkouluikäisille. Kun Saukonpuiston koulun oppilaat siirtyvät omille koulupoluilleen, tarkoituksenmukaisista tiloista ja toimintaympäristöistä luvataan huolehtia. Myös oppimisen tuki resurssoidaan täysimääräisesti, ja sen luvataan seuraavan oppilaita lähikouluun. Myös Koivikkopuiston koulun tuen resursointi tarkistetaan.
Sammon koulua laajennetaan uudella, Liisanpuiston koulun tontille rakennettavalla koulurakennuksella. Liisanpuiston vanha koulu puretaan ja uusi koulu muodostaa yhdessä Sammon koulun kanssa Sammon kampuksen.
Lautakunta edellyttää, että Sammon kampuksen suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota monipuolisten ja muunneltavien liikuntatilojen suunnitteluun siten, että eri käyttäjien tarpeet harrastamisen ja kilpailujen näkökulmasta huomioidaan. Myös tilojen koko tulee olla kaupungin tarpeeseen sopiva.
Ojalan uudelle asuinalueelle rakennetaan pienten lasten yksikkö ja muu perusopetus järjestetään Lamminrahkan alueella yhteistyössä Kangasalan kanssa.
Hervannassa varaudutaan lasten määrän kasvuun
Hervannan päiväkoti- ja kouluverkossa varaudutaan lasten määrän voimakkaaseen kasvuun. Etelä-Hervantaan rakennetaan vanhan koulun tilalle uusi koulu 1300 oppilaalle ja päiväkoti.
Pohjois-Hervannan koulu perusparannetaan 1100 oppilaan kouluksi. Kisapuiston koulun ja päiväkodin tontille rakennetaan uusi päiväkoti. Kanjonin koulun tilalle rakennetaan uusi pienten lasten yksikkö. Helapuiston ja Maijalanpuiston päiväkodit jatkavat toimintaansa. Pallopuiston, Pelipuiston, Pääskysen, Pulmusen ja Satoramin päiväkodeista luovutaan, kun alueen uudet päiväkodit valmistuvat.
Kaukajärven koulua laajennetaan kouluun myöhemmin tulevan perusparannuksen yhteydessä. Juvan päiväkodin ja Kaukajärven kirjaston toiminta siirretään tuolloin koulun yhteyteen. Karosen koulu ja Metsäniityn pienten lasten yksikkö jatkavat toimintaansa. Annalan koulusta luovutaan.
Lautakunta edellyttää, että kaikkien Annalan alueen 0.–2.-luokkalaisten tulee mahtua Metsäniityn pienten lasten yksikköön tai Karosen kouluun. Kun Annalan koulusta luovutaan, etsitään nuorisotilalle alueelta toinen tila.
Pohjois-Hervannan koulun perusparannuksen tarveselvityksen rinnalla tarkastellaan uuden opetussuunnitelman ja oppimisympäristöjen mukaista uudisrakennusta. Karosen koulun laajentamista tarkastellaan Kaukajärven koulun perusparannuksen ja laajentamisen rinnalla. Kaakon alueen koulujen laajennusten tai peruskorjausten yhteydessä koulujen piha-alueet tulee uudistaa asukkaiden ja toimijoiden toiveet ja tarpeet huomioiden.
Peltolammin hyvinvointikeskukselle tontti nopeasti
Etelän alueella Peltolammin koulun toiminta tulee osaksi suunnitteilla olevaa Peltolammin hyvinvointikeskusta. Hyvinvointikeskukseen sijoittuvat muun muassa päiväkoti, kirjasto ja neuvola. Multisiltaan suunnitellaan uutta päiväkotia. Lautakunta edellyttää, että Peltolammin hyvinvointikeskukselle etsitään tontti nopealla aikataululla Peltolammin koulun huonon sisäilmatilanteen takia.
Mikäli aikataulu uhkaa tontin etsinnän vuoksi viivästyä, Peltolammin koulu tuodaan keväällä uudelleen lautakunnan päätettäväksi. Hyvinvointikeskuksen yhteyteen tulevan kirjaston ohella eteläisen alueen lähikirjastopalvelut säilyvät jatkossakin.
Tampereen yliopiston normaalikoulun tavoitteena on keskittää perusopetus yhteen toimipisteeseen Kuokkamaantielle. Mikäli koulun toiminta päättyy Muotialan toimipisteessä, kaupungin tavoitteena on ensisijaisesti lisätä päivähoitopaikkoja alueelle.
Hatanpään ja Vihilahden alueelle suunnitellaan päiväkotia tai pienten lasten yksikköä. Myöhemmin Hatanpään koulu voidaan laajentaa yhtenäiskouluksi, jossa on esiopetusta ja luokat 1–9. Tässä yhteydessä selvitetään Hatanpään nykyisen koulutalon laajentaminen lisärakennuksella ja sen vaihtoehtona mahdollisuudet laajentaa Hatanpään koulun Härmälän koulutaloa.
Pohjana pormestariohjelma
Päiväkoti- ja kouluverkkoselvitys perustuu pormestariohjelmaan, jonka mukaan lähtökohtina ovat lasten määrän kasvu, uuden opetussuunnitelman mukainen oppimisympäristö, monipuolinen opetustarjonta, nykyisten tilojen sisäilmaongelmat ja kulkuyhteydet.
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan käsittelyn jälkeen kouluverkko- ja päiväkotiselvitykseen liittyvät palveluverkon muutokset menevät vielä kaupunginhallituksen käsiteltäväksi marraskuussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.