Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

19.6.2025 06:04 ・ Päivitetty: 19.6.2025 07:40

Tiktok-datakeskuskohusta tuttu Hyperco havittelee jälleen uutta tonttia Suomesta

LEHTIKUVA / SASU JÄRNSTEDT
Tulevan datakeskuksen rakennustyömaa Kouvolan Korialla 6. toukokuuta 2025.

Puolustusministeriössä on vireillä kaksi uutta lupahakemusta ulkomaalaistaustaisten yritysten datakeskuskaupoista, ilmenee STT:n hankkimista asiakirjoista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Toukokuun lopussa hakemuksen on jättänyt Hyperco Data Systems ja kesäkuun alussa Best Valo DC.

Kiinteistökauppoihin on haettava ministeriön lupa, jos ostajan taustalla on yksi tai useampi toimija EU/ETA-alueen ulkopuolelta 10 prosentin tai sitä suuremmalla osuudella. Hakemuksessa on selvitettävä muun muassa, mihin tarkoitukseen kiinteistöä käytetään. Ministeriöstä kerrotaan STT:lle, että yhtäkään lupahakemusta ei ole tänä vuonna hylätty.

Hyperco ei vastannut STT:n yhteydenottoihin juhannusviikolla.

Kaupparekisterin tiedoista selviää, että Hyperco Data Systems on perustettu vain reilu viikko ennen kuin yhtiö jätti lupahakemuksen ministeriöön.

Hypercon hallituksen jäsenet ovat Espanjan, Kiinan, Pakistanin ja Britannian kansalaisia ja asuvat muun muassa Arabiemiraateissa, Singaporessa ja Yhdysvalloissa. Rekisterin mukaan yhtiön toimialana on tarjota palveluja ja muuten toimia viestintä- ja telepalveluiden, tiedonhankinnan ja -toimituksen, sähköisen viestinnän ja kaupankäynnin sekä internet- ja tietokantapalveluiden aloilla.

Aiemmin on uutisoitu Hypercon tänä vuonna saamista luvista datakeskuksiin Lohjalle, Espooseen ja Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjoelle sekä kanadalaisen Bitzeron datakeskusluvasta Kokemäelle Satakuntaan. Hypercon taustalla on dubailainen miljardööri Hussain Sajwani. Yhtiön Kouvolaan kaavaileman datakeskuksen pääkäyttäjäksi on tulossa lyhytvideopalvelu Tiktokin emoyhtiö, kiinalaistaustainen Bytedance.

Lisää aiheesta

PUOLUSTUSMINISTERIÖ ei liikesalaisuuksiin vedoten kerro, minne keskuksia on suunniteltu. Varkauden kaupunginjohtaja Joonas Hänninen kuitenkin vahvistaa STT:lle, että Best Valo DC on APL Europen Varkauden datakeskusinvestointia varten perustettu yhtiö. Hankkeesta on tiedotettu myös julkisesti.

APL:n emoyhtiö on lähtöisin Yhdysvalloista, mutta nykyisin yritys toimii myös Aasiassa ja Euroopassa.

Hännisen mukaan Varkauden kaupungilla ei ole tietoa siitä, kenelle APL on vuokraamassa keskustaan.

-  Perinteistä pilvipalvelutuotantoa ja tekoälyyn liittyviä toimintoja, Hänninen kommentoi kysyttäessä, millaista toimintaa tontille on tulossa.

Best Valo DC:n hallituksen puheenjohtaja ja APL Europen toimitusjohtaja on kiinalainen Peng Zhang. STT ei tavoittanut häntä kommentoimaan yrityksen suunnitelmia.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) ja entinen elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) ovat aiemmin tuoneet esiin huolensa ulkomaisista datakeskushankkeista. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ovat puolestaan vakuuttaneet, että hankkeista ei ole syytä olla huolissaan.

Uutista korjattu 19.6. klo 10.40: Bytedance on kiinalaistaustainen, ei kiinalaisomisteinen, kuten tekstissä aiemmin luki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU