Ulkomaat
5.2.2020 05:04 ・ Päivitetty: 5.2.2020 05:04
Trump hehkutti: ”Amerikka on tehnyt suuren comebackin” – Demokraattien Pelosilta jäätävä reaktio heti puheen jälkeen
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskittyi kertaamaan kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan presidenttikautensa suurimpia saavutuksia. Yhdysvaltain politiikan kuuminta perunaa, senaatissa meneillään olevaa virkarikosoikeudenkäyntiään, presidentti ei maininnut puheessaan sanallakaan.
Reaktiot puheeseen heijastelivat Yhdysvaltain politiikan kahtiajakoa. Trumpin teemat saivat suosionosoituksia lähinnä republikaaneilta, kun taas demokraatit istuivat pääosin hiljaa paikoillaan.
Kuvaavia hetkiä nähtiin myös ennen puhetta ja sen jälkeen. Trump ja hänen takanaan istunut edustajainhuoneen puhemies, demokraatti Nancy Pelosi eivät kätelleet ennen puhetta, mikä poikkeaa normaalista protokollasta. Puheen päätyttyä Pelosi puolestaan repi kahtia puhepaperit, jotka oli saanut eteensä.
Vuosittainen State of the Union -puhe on presidentille yksi vuoden tärkeimmistä tilaisuuksista. Puhe televisioidaan suorana, ja sitä ovat paikan päällä kongressissa kuuntelemassa edustajainhuone ja senaatti sekä muitakin Yhdysvaltain hallinnon keskeisiä henkilöitä. Presidenteillä on linjapuheessa mahdollisuus nostaa esille tärkeinä pitämiään teemoja.
Tänä vuonna puheen olosuhteet olivat poikkeukselliset virkarikosoikeudenkäynnin takia. Republikaanienemmistöinen senaatti äänestää keskiviikkona presidentin viraltapanosta. Äänestystuloksen odotetaan olevan Trumpin kannalta myönteinen.
Erityislatausta toi myös se, että kyseessä on vaalivuosi, ja Trump tähyää jo marraskuun presidentinvaaleihin.
”Tämä on duunarien buumi.”
Trump nosti puheensa aluksi esiin Yhdysvaltain talouden tilan, joka on hänen mukaansa vahvempi kuin koskaan.
– Amerikka on tehnyt suuren comebackin. Olemme pysäyttäneet maamme alamäen, Trump kehui.
Trump sanoi, että maan eri vähemmistöryhmien kuten afroamerikkalaisten, latinojen ja aasialaisamerikkalaisten työttömyys on alempana kuin koskaan.
Hänen mukaansa suurin osa talouskasvusta on hyödyttänyt työläisiä ja köyhimpiä amerikkalaisia eikä rikkainta yhtä prosenttia.
– Tämä on duunarien buumi, presidentti sanoi.
Trump kutsui Nicolas Maduroa diktaattoriksi.
Saavutuksiinsa Trump luki myös maansa kauppapolitiikan uuden suunnan. Hän kehui Naftan tilalle tehtyä uutta vapaakauppasopimusta Kanadan ja Meksikon kanssa ja sanoi hallintonsa onnistuneen kauppasodassa Kiinan kanssa.
– Olemme panneet Kiinalle kampoihin ja suojelleet amerikkalaisten työntekijöiden oikeuksia, mutta samalla meidän suhteemme Kiinan kanssa on parempi kuin koskaan, mukaan lukien suhde presidentti Xihin.
Ulkopolitiikkaansa läpi käydessään Trump ilmaisi myös tukensa Venezuelan oppositiolle.
Venezuelan oppositiojohtaja, Yhdysvaltain ja kymmenien muiden maiden Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi tunnustama Juan Guaido oli paikalla kongressissa kuuntelemassa Trumpin puhetta.
– Vie tämä viesti kotiin: amerikkalaiset ovat tukenanne oikeutetussa taistelussanne vapauden puolesta, Trump sanoi Guaidolle.
Venezuelan presidenttiä Nicolas Maduroa Trump kutsui diktaattoriksi ja laittomaksi johtajaksi, joka sortaa kansaansa.
Trump otti kunnian myös Isis-johtaja Abu Bakr al-Baghdadin ja iranilaiskenraali Qassem Suleimanin surmaamisista.
– Suleimani oli Iranin hallinnon pahamaineisin teurastaja, hirviö joka vastasi tuhansien viattomien miesten, naisten ja lasten kuolemasta. Siksi toteutimme viime kuussa käskystäni täsmäiskun, joka päätti Suleimanin valtakauden lopullisesti.
Pohjois-Koreaa Trump ei maininnut.
Presidentti kritisoi lepsua linjaa maahanmuuttoa kohtaan.
Trumpin puheen sävy oli hänen normaaliin tyyliinsä nähden melko hillitty. Hän kuitenkin innostui murjomaan vastustajiaan muutamien lempiteemojensa kohdalla.
Presidentti kritisoi joidenkin amerikkalaisten kaupunkien ja osavaltioiden lepsua linjaa laitonta maahanmuuttoa kohtaan ja nosti esiin tapauksia, joissa laittomasti maassa olleet henkilöt olivat syyllistyneet väkivaltarikoksiin.
Trump ylisti laittomien rajanylitysten vähentymistä ja kiitti siitä hallintonsa yhteistyötä Keski-Amerikan valtioiden kanssa. Hän lupasi, että vuoden loppuun mennessä Meksikon-vastaiselle rajalle on rakennettu 500 mailia (noin 800 kilometriä) muuria.
Terveydenhuollossa hän ryöpytti monien demokraattien linjaa, joka kannattaa siirtymistä terveysvakuutuksista täysin julkiseen terveydenhuoltoon.
– Emme koskaan anna sosialismin tuhota Yhdysvaltain terveydenhoitoa, presidentti vakuutti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.