Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trumpin virkaanastumisjuhlaa boikotoidaan – tähtiartistitkin välttelevät

Yhdysvalloissa ainakin 15 kongressin demokraattiedustajaa jättää saapumatta presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisjuhlaan. Trump vannoo virkavalansa perjantaina.

Lauantaina Trump hyökkäsi kansalaisoikeuksien esitaistelijana tunnettua edustajainhuoneen jäsentä John Lewisiä vastaan. Samalla Trump arvosteli tviitissään Lewisin vaalipiiriä Georgiassa. Atlantan seudun vaalipiirin asukkaiden enemmistö on mustaihoisia.

Lewis oli jo aiemmin ilmoittanut jättävänsä virkaanastujaiset väliin, koska katsoo, että Trumpin valinta tapahtui laittomalla tavalla.

– Pikemmin kuin virheellisiin valituksiin vaalituloksesta, kongressiedustaja Lewisin pitäisi käyttää enemmän aikaa vaalipiirinsä auttamiseen ja sen olojen korjaamiseen. Vaalipiiri on hirvittävässä tilassa ja rikollisuuden vaivaama. Pelkkää puhetta, ei toimintaa tai tuloksia. Surullista! Trump tviittasi.

76-vuotias Lewis otti nuorena osaa kansalaisoikeusmarsseihin muiden muassa Martin Luther Kingin rinnalla.

Haluamme tämän maan ymmärtävän, minkä eteen on taisteltu ja mitä on saavutettu.

Virkaanastujaisia vastaan protestoitiin lauantaina mielenosoituksessa (kuva) Washingtonin National Mall -puistossa. Noin 2 000 mielensoittajaa vaati muun muassa väistyvän presidentin Barack Obaman aikaansaannoksien puolustamista.

Lisää aiheesta

– Haluamme tämän maan ymmärtävän, minkä eteen on taisteltu ja mitä on saavutettu. Sen mitätöimiseksi tarvitaan enemmän kuin yhdet presidentinvaalit, korosti kansalaisaktivisti Al Sharpton.

Mielenosoituksien ennakoidaan jatkuvan ja kasvavan. Protestien odotetaan keräävän satojatuhansia osallistujia. Myös Trumpin tukijoiden on määrä järjestää mielenilmauksia.

Trumpin taustavoimilla on selviä vaikeuksia löytää nimekkäitä artisteja esiintymään virkaanastujaisten juhlallisuuksissa.

Lauantaina Broadway-tähti Jennifer Holliday perui lupauksensa esiintyä virkavalan vannomisen aattoillan konsertissa Lincolnin muistomerkillä Washingtonissa. Mustaihoinen Tony-palkinnon voittaja Holliday ilmoitti vetäytymisestään avoimella kirjeellä.

Torstain konsertissa kuullaan tällä tietoa ainakin kantritähtiä Toby Keithiä ja Lee Greenwoodia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE