Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuki ja palvelut ovat olemattomat – SAK: Hallitus on unohtanut pitkäaikaistyöttömät

SAK velvoittaisi TE-toimistot tekemään työnhakijalle arvioinnin työ- ja toimintakyvystä, kun työttömyys on kestänyt 10 kuukautta.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK vaatii pitkäaikaistyöttömille nykyistä parempia työllistämispalveluita.

– Viime vuonna vain noin kahdeksalle prosentille pitkäaikaistyöttömistä tarjottiin aktivointipalvelua. Miten palveluille käy tänä vuonna, kun pitkäaikaistyöttömien määrä on jatkanut edelleen kasvuaan, SAK:n työelämänasioiden johtaja Saana Siekkinen kysyy.

SAK haluaa myös vähentää työttömän aktiivisuuden valvontaa ja siitä rankaisemista, jotta TE-toimistot saavat kipeästi tarvitsemiansa lisäresursseja.

– Omaehtoiseen koulutukseen pääsemistä tulisi helpottaa ja samalla karsia muita riskejä etuuden menettämiseen työttömyyden aikaisen opiskelun vuoksi. Työnhakijan tulisi voida päivittää osaamistaan omien tarpeidensa ja halujensa mukaan ilman, että se vaarantaa toimeentulon, Siekkinen painottaa.

Työttömyyden pitkittymistä ehkäistään tehokkaimmin heti työttömyyden alussa.

Hän kannattaa ehdotusta eläketukiratkaisusta, joka myönnettäisiin poikkeuksellisen pitkään työttömänä olleille vähintään 60-vuotiaille työnhakijoille.

– Eläketuen myöntäminen vapauttaisi sekä TE-toimistojen että kuntien resursseja tarjota palveluita niille työnhakijoille, joilla on aidosti edellytyksiä sijoittua työmarkkinoille.

Lisää aiheesta

Jotta työttömyyden pitkittymistä voitaisiin ehkäistä jo ennalta, SAK velvoittaisi TE-toimistot tekemään kymmenen kuukautta työttömänä olleelle työnhakijalle arvioinnin hänen työ- ja toimintakyvystään.

– Työttömyyden pitkittymistä ehkäistään tehokkaimmin heti työttömyyden alussa. Henkilökohtainen tuki kouluttautumiseen tai työn löytämiseksi on osoittautunut siinä parhaimmaksi keinoksi. Laadukkaat palvelut ja työtarjoukset edellyttävät kuitenkin lisäresursseja, Saana Siekkinen huomauttaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan yli vuoden työttömänä työnhakijana olleiden määrä on kasvanut vuodessa 16 600:lla ja kesäkuussa pitkäaikaistyöttömiä oli jo yhteensä 126 800.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE