Tilanne saattaa olla tällä hetkellä samantyyppinen perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren kohdalla.

Hän voi olla samalla medialle jonkinlainen pulma. Tai vähintäänkin hänen avauksiaan uutisoidessa käydään ehkä muihin ehdokkaisiin nähden enemmän pohdintaa, milloin uutiskynnys ylittyy. Mutta ylittyyhän se, hyvin usein.

– Laura Huhtasaaren puffaus mediassa alkaa muistuttaa Trumpin puffausta: vitsisvitsi, mutta kun niitä klikkejä tulee…, Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski tviittasi kuvaavasti hiljattain.

Laura Huhtasaaren puffaus mediassa alkaa muistuttaa Trumpin puffausta: vitsisvitsi, mutta kun niitä klikkejä tulee…

— Saska Saarikoski (@SaskaSaarikoski) September 9, 2017

Tätä arviota ei ole esitetty kaikista ehdokkaista, vaikka nykyisin on tyypillistä, että kuka tahansa saattaa ponnahtaa suosikiksi. Syntyy ilmiöitä, äänestäjät ovat liikkuvia.

Huhtasaari, jonku presidenttiehdokkuus varmistuu viikon päästä perussuomalaisten puoluevaltuustossa, ihailee Donald Trumpia.

USA:ssa Trump pyöritti mediaa tai media pyöritti häntä presidentinvaalien alla. Nettimedioiden kävijäluvut lähtivät nousuun. Mainostajatkin tulivat takaisin suurien kävijämäärien houkuttelemana.

Oikeistopopulistit tapaavat heittää medialle täkyjä, raflaavia lausuntoja, joihin on liki pakko tarttua. Tai sitten ei ole. Usein kuitenkin tartutaan.

Huhtasaari tiedetään esimerkiksi kreationistiksi. On pohdittu, missä määrin asiaa täytyy pitää esillä presidentinvaalien aikana. Kuuluuko se vaaleihin? Kuuluu, ei kuulu, kuuluu, ei kuulu…

Politiikan tutkija Mari K. Niemi toteaa “Huhtasaari-ilmiön” olevan osa samaa ilmiötä kuin Donald Trumpin kampanja.

– Aivan samat kysymykset heräävät ja tulevat heräämään. Samoja virheitä voidaan mediassa tehdä.

Niemi on tutkinut pohjoismaisten politiikan toimittajien näkemyksiä siitä, miten populistipuolueita olisi käsiteltävä julkisuudessa. Tutkimuksen taustalla on ajatus, jonka mukaan populismi on toimittajalle aito haaste.

Hän on esimerkiksi selvittänyt, mitä virheitä ruotsalaistoimittajat katsovat tehneensä kirjoitettaessaan ruotsidemokraateista. Yksi alkuun tehdyistä erheistä oli yrittää marginalisoida puolue.

Populistisissa kampanjoissa on elementtejä, jotka tahtovat vetää täysin median huomion.

– Voidaan miettiä, miten tasa-arvoista on, että koko media lipsahtaa tekemään ehdokkaan kampanjaa vaikkei sitä tarkoittaisikaan.

– Kun Trumpista tuli presidentti, moni toimittaja varmaan ajatteli kritisoivansa häntä. Itse asiassa he pelasivat sitä roolia, mikä heille oli ajateltu.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari puhumassa kyselytunnilla 7.9. eduskunnassa. Perussuomalaisten puoluehallitus on esittänyt häntä puolueen presidenttiehdokkaaksi. Puoluvaltuusto päättää asiasta lopullisesti 23.9.

Populisteille media on yksi “eliitin” edustaja. Tyypillistä on osoittaa, että media hyökkää populisteja ja heidän kannattajiaan, toisin sanoen “kansaa” vastaan.

– Ei Huhtasaarikaan jaa somessa vain juttuja, joissa häntä kehutaan. Hän ottaa myös kriittistä aineistoa. Kaikki on näkyvyyttä. Kaikki tällainen julkisuus luo kuvaa, että on kyse tavattoman merkittävästä henkilöstä, koska kaikki puhuvat hänestä, Mari K. Niemi sanoo.

– Kun mekin nyt keskustelemme ja hänestä kirjoitetaan ja itse kirjoitan hänestä populismin tutkijana, tiedostan, että tulee ilmaa tungettua sinne palloon. Ehdokas alkaa näyttää kokoaaan suuremmalta, kun kaikki hänestä puhuvat.

Kaiken tämän jälkeen ja tasapuolisuuden nimissä ehdokas Huhtasaareen liittyen:

– On myös paljon sellaista, mikä on uutisen arvoista, Mari K. Niemi muistuttaa.

– Kyllä sitä on syytä käsitellä, jos presidenttiehdokas esimerkiksi antaa rasistiseksi katsottavia lausuntoja tai ihailee Viktor Orbanin otteita johtajana, hän tarkentaa.

Tutkija perää medialta skarppausta populismin käsittelyssä – tietäen, miten vaikeaa se on.

– Se ei ole ihan yksinkertainen juttu. En myöskään tarkoita, että median täytyisi olla populistiehdokkaita vastaan. Mutta ongelma on se, että jos ei tiedosta lähtökohtaa, tulee työntäneeksi populistiehdokkaan vaalirattaita. Se on kestämätön tilanne muille ehdokkaille, Mari K Niemi pohtii.

Populistipoliitikoille on tyypillistä kutsua mediaa ja suurta yleisöä kauhistelemaan ja tuomitsemaan. Jos sitten jonkin “eliitin” edustaja tähän rooliin pintatason argumenteilla tarttuu, järkytys ja tuomitseminen on hyvin helppoa kääntää osoitukseksi ehdokkaan huonosta kohtelusta.

Ja kun populistipoliitikolle irvaillaan, tämän kannattajat kokevat, että “kansalle” nauretaan.

– Heillä on tulkinta, että siinä nauretaan kansalle, Mari K. Niemi sanoo viitaten populismille tyypilliseen kansa–eliitti-kahtiajakoon.

Mari K. Niemen mukaan Laura Huhtasaaren edesottamuksia on tarkasteltava kriittisesti, mutta on myös syytä olla tasapuolinen ja tarkka.

– Kaikenlaiset virheet ja haiskahtavat asenteellisuudet ovat asioita, jotka herkin tuntosarvin populistipuolueessa tunnistetaan. Jos heitä lyödään, he jakavat juttuja mielellään. Se luo kuvaa, jossa “eliitti” on peloissaan eikä haluaisi päästää ikään kuin “kansaa” edustavaa ehdokasta samalle viivalle.

Mari K. Niemi sanoo, että populistiehdokkaiden julkisuuteen heitettyjä täkyjä on hyvä käsitellä pitävällä kritiikillä, ei halventamalla.

– Jos lausunto on rasistinen, pitää purkaa ja kommentoida, mitä on oikeasti sanottu eikä kommentoida omista peloista ja ennakkoluuloista käsin. Kannattaa olla tarkka ja reilu.

Hän antaa esimerkin sosiaalisen mediasta: reiluutta ei esimerkiksi ole se, että hiljattain professori Alf Rehn haastoi Facebookissa seuraajiaan keksimään pilkkanimiä Laura Huhtasaarelle.

– Ei hän muille ehdokkaille pyytänyt keksimään. Kun hän on yliopiston tiede-eliittiin kuuluva henkilö, ongelma on se, että siinä on helppo sitten ehdokkaan sanoa, että näin meitä kohdellaan. Toisaalta eihän tämä ole sillä tavalla tasavertaista, että jos Huhtasaari sanoo rumia asioita maahanmuuttajista, että hänestäkin voisi sitten sanoa rumia asioita, Mari K Niemi huomauttaa.

– Trumpkin sanoi pöyristyttäviä asioita koko ajan. Mutta kun Clinton sanoi vain yhden asian, jossa hän halveksui Trumpin kannattajia, se maksoi hänelle paljon enemmän.

– Kannattaa välttää miina, jossa ottaa heidät helpoksi kohteeksi ja pilkkaa ylimielisesti. Se kääntyy heidän edukseen – ellei sitten halua tukea heidän kampanjaansa, Niemi kuvaa suhtautumista populisteihin.

Mari K. Niemi kaipaa pohdintaa myös siitä, millä volyymilla Laura Huhtasaarta mediassa käsitellään. Massaa tuottamalla ehdokkaasta voidaan tehdä kokoaan suurempi.

– En missään nimessä tarkoita, jos ehdokkaan kannatus nousee, vaikenemista, ettei hän saisi lisää kannatusta.

– Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että hän on saanut julkisuudessa tämänhetkistä kannatusosuuttaan suuremman siivun. Voi miettiä, voiko vaikka kootusti joskus kirjoittaa hänen kannoistaan eikä niin, että on hirveä klikkikilpailu, kuka hänen viimeisen lausumansa tuo esiin.

Kun Mari K. Niemi haastatteli pohjoismaisia populismia käsitelleitä toimittajia, yhden toimittajan lausunto jäi mieleen.

– Hän sanoi hyvin, että kannattaa miettiä, kenen toimittaja olet. Oletko kaikkien ihmisten toimittaja? Oletko myös niiden toimittaja, joka äänestävät populistipuolueita?

– Riippumattomissa uutisvälineissä on toimittajia, jotka tietyntyyppisillä jutuilla voivat myös tahtomattaan tukea populistien kanpanjaa. Ylipäätään kannattaa miettiä, kelle minä työtä teen.

Ruotsissa yritettiin alkuun työntää ruotsidemokraatit täysin julkisen keskustelun ulkopuolelle. Media ei myynyt heille mainostilaa ja pyrki vaikenemaan puolueesta muutoinkin.

– Valtavirtamedia näki liikkeen vahingolliseksi ja lähti pysäyttämään sitä ajatuksella: kun vaikenemme, he eivät pääse eteenpäin. Tämä kääntyi toisin päin, luottamus mediaan on kärsinyt. Puolue on voinut sanoa, että heitä ei kohdella tasavertaisesti, mikä on ollut totta.

Vähitellen toimituksellinen linja on Ruotsissakin muuttunut. Ruotsidemokraattien voimakas gallup-nousu pakottaa ottamaan puolueen mukaan keskusteluun.

– Toimittaja voi miettiä, onko median lähtökohdista oikeaa toimintaa vaikuttaa siihen, mitkä puolueet menestyvät ja mitkä eivät. Tämä ei ole risritiidassa sen kanssa, että toimittaja tinkimättömästi tarttuu vaikkapa rasistisiin ulostuloihin.

– Kyse on siitä, juostaanko jokaisen heitetyn luun perään vai löydetäänkö toisenlaista tapaa käsitellä asiaa.

Mari K. Niemi näkisi myös mielellään, että populistiehdokkaiden maailman- ja ihmiskuvaa avattaisiin mediassa. Jos he esimerkiksi haluavat rajoittaa turvapaikanhakijoiden oikeuksia, millainen ihmiskuva on sen taustalla.

– Tulee vaikutelma, että pelätäänkö jatkokysymysten kysymistä. Pelätäänkö, että annetaan liikaa tilaa. Mutta sitähän annetaan päin vastoin sillä, että juostaan joka jutun perään. Kannattaisi pikemminkin syventyä nykyistä laajemmin.

Populisteja tulisi käsitellä Niemen mukaan nykyistä enemmän myös heidän omaa itseymmärrystään avaten.

– Ruotsalaisista haasteltavistani osa myönsi, että heidän on ollut vaikea lähestyä ruotsidemokraatteja, koska he pitävät puoluetta vastenmielisenä. Tuolloin on vaikea kirjoittaa, kun pitäisi ymmärtää, miten he näkevät maailman.

– Kyllä toimittaja voi paljastaa oman itsensä, jos hän tyytyy uutisoimaan, että populisteja ajavat pelot ja ennakkoluulot. Mutta jos populistin kanssa juttelee, heilläkin on ihan oma maailmankuvansa eikä sekään ole monoliittinen.

– Voi olla että he ratsastavat ennakkoluuloilla ja peloilla, mutta heillä on myös muita syitä esimerkiksi siihen, miksi eivät halua tänne maahanmuuttajia. Se perustuu johonkin käsitykseen siitä, millainen Suomen pitäisi olla aivan samoin kuin kokoomus haluaa yritysmielistä politiikkaa.

Mari K. Niemi sanoo kokevansa välillä, että pääkirjoituksissa vedetään mutkia suoriksi, ikään kuin lukisi toimittajan ennakkoluuloja.

– Jos on vihamielisiä kampanjoita, ihmisvihaa, katteettomia lupauksia, ne kannattaa osoittaa, muttei heitellä vain helppoja leimoja.

Politiikan tutkija Mari K. Niemi ymmärtää median Huhtasaareen kohdistuvaa vetovoimaa, koska presidenttiehdokas haastaa myös kovin miesvetoista mielikuvaa perussuomalaisista.

– Siinä mielikuvassa on ikään kuin vihaisten miesten armeija, jota näyttävän näköinen vaalea nainen johtaa. Kyllä hänellä on somessa vankkumatonta ja vahvaa kannatusta. Hän on saanut omaa väkeä innostumaan.

Huhtasaaren vahvuuksiksi Mari K. Niemi nostaa myös some-aktiivisuuden ja ihmisten kohtaamisen.

– Kyllä hän on tv:ssäkin ihan reipas argumentoija.

Mari K Niemen mukaan monia Huhtasaaren tämän hetken kannattajia ei juurikaan kiinnosta, kuinka vahvoilla hän on vaikkapa ulkopolitiikassa. Hänen kannattajakunnalleen maahanmuuttovastaisuus on keskeistä ja todennäköisesti nämä kannattajat ovat varsin pysyviä.

– Niiden, ketkä toivovat näkevänsä, ettei Huhtasaari menestyisi, ei kannata laskea toivoaan tv-tenttien varaan. Tämä harhakuvitelma liitettiin aikanaan myös Timo Soiniin, kun kokoomuksesta esitettiin toive, että hän pääsisi tv-tentteihin isojen puolueiden kanssa. Kyllähän hän pärjäsi. Hänen äänestäjänsä katsoivat tenttiä eri näkökulmista kuin muut. Heille tärkeää on tinkimättömyys ja arvot ja se, että “uskaltaa” sanoa asioita, joita muut eivät ole sanoneet.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi toteaa Laura Huhtasaaren edustavan eurooppalaista oikeistopopulismia.

– Hänen kaltaisiaan ehdokkaita on nähty laajemmassa eurooppalaisissa konstekstissa aiemmin.

Lehden politiikan toimituksen esimies otsikoi hiljattain kommenttinsa varmasti monia lehden lukijoita hämmentäenkin: Laura Huhtasaaren menestys presidentinvaaleissa on varma asia.

– Tässä vaiheessa on mahdonta sanoa, millaiseksi hänen kannatuksensa asettuu. Jotkut odottavat sen olevan odotettua suurempaa, jotkut odotettua pienempää, Kaius Niemi sanoo.

– Me suhtaudumme häneen kuten muihinkin ehdokkaisiin ja journalistisessa tarkastelussa olennaista kaikkien kohdalla on se, että vaalikampanjaa käydään faktoihin perustuen. Uskon, että faktojen tarkistus nousee tärkeään rooliin siinä vaiheessa, kun presidentinvaalikampanja on kuumimmillaan.

Helsingin Sanomissa on määrä käydä normaaliin tapaan läpi, miten lehti vaaleja käsittelee.

– Siihen littyy se, mitä juttuja ja millaisia sarjoja tehdään sekä millaisia ovat esimerkiksi vaalitenttimme. Silloin täytyy katsoa myös kampanjoiden laatu, tuleeko vaalikampanjasta jotenkin poikkeuksellinen.

Ei ole yllätys, että Kaius Niemi painottaa tasapuolisuutta uutisoitaessa presidenttiehdokkaista.

– Joskaan tietenkään tämä ei ole menetelmätiedettä, jossa jokaista palstaa lasketaan.

Huomionhakuiseen populismiin Helsingin Sanomat aikoo reagoida Niemen mukaan johdonmukaisesti, rauhallisesti ja tasapainoisesti.

– Median täytyy olla mukana siinä keskustelussa, mitä yhteiskunta käy. Ei se voi irrottautua siitä. Se ei ole vastaus. En usko, että yhteenkään ehdokkaaseen liittyvä kauhistelu on tapa, jolla kampanjoita kannattaa journalistisesti hoitaa. Tarvitaan aika rauhallista tapaa arvioida asiaa, jos joku ehdokas esimerkiksi päästää sammakoita suustaan.

Niemi muistuttaa, että jonkun ehdokkaan yksipuolinen kauhistelu on samalla käyttövoimaa uhriutumiselle, joka sekin voi olla yksi kampanjavälineistä.

USA:n presidentinvaalikampanjassa kriittinen media pyrittiin ohittamaan kaikin mahdollisin keinoin.

– Avoimen demokratian peruspilareita on, että poliittiset päätöksentekijät ja muut valtaapitävät altistuvat myös kriittiselle tarkastelulle, jota media tekee. Median täytyy muistaa antaa myös myönteistä palautetta silloin, kun sille on tarvetta.

– Uskon, että suomalaiset viestimet pystyvät hoitamaan presidentinvaalikampanjan aika lailla fiksusti käyttämällä harkintaa. Ainakin pystytään mahdollisesti kampanjassa esitetyt valheelliset tiedot ampumaan alas faktantarkastuksella, mikä koskee kaikkia ehdokkaita.

Donald Trump on kutsunut kriittistä laatumediaa oppositioksi. Hän on jopa sanonut, että media on kansan vihollinen.

– Se on johdonmukainen strategia sille, etteivät Trumpin kannattajat kiinnittäisi huomiota kriittisiin ääniin tai faktantarkastukseen, jota hänen sanomisistaan on tehty.

– En näe, miksi Suomessa täytyisi lähteä samalle linjalle. Ei ole minkään poliittisen puolueen tai liikkeen etu, että Suomessa pitäisi kyseenalaistaa media, joka on sitoutunut faktantarkastukseen ja journalistisiin ohjeisiin.

– Sen sijaan se on eri asia, että kaikki poliittiset puolueet voivat arvioida Helsingin Sanomien ja median uutisointia aivan vapaasti.

Niemen mukaan on syytä erottaa yksittäisten juttujen kritiikki ja se nähdäänkö media kokonaan pahaksi.

– Jälkimmäinen on ilmiö, jonka ei ole hyvä syntyä Suomeen. Ihan siitä syystä, että yhteiskunnan peruspilareihin kuuluu kyvykkyys tehdä journalismia eli taata käytännössä ihmisten pääsy tarkistettuun tietoon, Niemi sanoo.

Populismia tutkiva akatemiatutkija Juha Herkman huomauttaa, että populististen ehdokkaiden edesottamukset haastavat länsimaisen journalismin liberaaleja ihanteita.

– Se ei ole vain sitä, että olisi eri mieltä ideologiasta ja asenteista, vaan vastakkainasettelu menee länsimaisen journalismin juuriin, ihan perustaan. Journalismissa on kuitenkin vahva idea siitä, että pitäisi esimerkiksi ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustaa.

– Kyse on siis myös siitä, että joudutaan antamaan tilaa näkemyksille, jotka eivät ole välttämättä median näkökumasta kansalaisyhteiskunnan ideaalin mukaisia, Herkman sanoo.

Herkman huomauttaa, että oikeistopopulistisia liikkeitä luonnehtii vahva kansallismielisys ja enemmistö–vähemmistö-vastakkainasettelu. Näin ollen ne asettuvat melko erilaiseen rintamaan ammattimaisen median kanssa.

– Nykyään on sosiaalinen media tullut vahvasti mukaan ja lisäksi journalismi on joutunut kamppailemaan vuosikausia taloudellisesta kannattavuudesta ja yleisöstä. Se tekee entistä monimutkaisemmaksi sen, kuinka perinteisistä journalismin ihanteista voi ja pystytään pitämään kiinni.

– Mediassa kuitenkin pitää käsitellä asioita, jotka ovat sen tai toimittajan omien arvojen kanssa ristiriidassa. Dialogin rakentaminen on tavoite tai päämäärä, johon journalismillakin voisi pyrkiä pikemminkin kuin vastakakainasetteluun tai poissulkemiseen, Herkman sanoo.

Kaius Niemen mukaan päivälehti lähtee pääkirjoituksissaan liikkeelle avoimuudesta, tasa-arvosta, miesten ja naisten tasa-arvosta, sosiaalisesta tasa-arvosta ja kansainvälisyydestä.

Hän ei innostu länsimaisten median arvojen ja perussuomalaisen puolueen ideologian erojen pohdinnasta.

Niemi toteaa, ettei Helsingin Sanomat vertaa tekemistään minkään puolueen ideologiaan.

– Tehtävämme on kertoa asioista niin kuin ne tapahtuvat.

– Meillä ei ole lähtökohtaa, jonka mukaan olisi olemassa oikeita tai vääriä puolueita. Kun kommentoimme poliittista elämää, teemme sen riippumattomasti lehden arvojen pohjalta. Ne ovat linjassa pohjoismaisen oikeusvaltioperiaatteen ja avoimen demokratian kanssa. Siksi niihin varmasti suurin osa suomalaisista sitoutuu.