Kotimaa
9.3.2022 11:04 ・ Päivitetty: 9.3.2022 11:04
”Tuntuu siltä, että meillä ei ole mielipiteenvapautta” – jo tuhannet ovat poistuneet Venäjältä Suomen kautta Ukrainan sodan aikana
Keskiviikkoaamun Allegro-juna toi jälleen Pietarista Suomeen kymmeniä venäläisiä, joista osa jäi maahan ja osa jatkoi matkaansa pidemmälle. Kseniia Maliukova (kuvassa) oli matkalla ystäviensä luokse Turkuun miettimään tulevaisuutensa suuntaa. Venäjälle jääminen tuntui mahdottomalta.
- Tuntuu siltä, että meillä ei ole mielipiteenvapautta. Meidän pitäisi vain tukea hallintoa ja sen toimia. Ja sitä emme voi tehdä. On hyvin vaikeaa, hän sanoi.
Maliukova arvosteli myös sitä, ettei Venäjällä ole tällä hetkellä mahdollista saada oikeaa informaatiota tilanteesta, koska media toistaa samaa propagandistista viestiä, johon monet venäläiset myös uskovat.
- Ehkä Pietarissa on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat kuten minä ja suunnittelevat lähtemistä pois maasta. Mutta luulen, että suurin osa venäläisistä kuitenkin kannattaa (presidentti Vladimir) Putinia. Valitettavasti.
Oman kodin ja omien vanhempien jättäminen ei kuitenkaan ole ollut helppoa.
- Onneksi meillä ei ole lapsia, koska silloin tämä olisi vielä vaikeampaa.
”He eivät ymmärrä, mitä tapahtuu”
Samalla junalla Helsinkiin saapui myös Norjassa asuva venäläinen Devid Giuglia, joka oli ollut käymässä Venäjällä sijaitsevalla asunnollaan. Myös hän oli turhautunut median välittämään virheelliseen tietoon.
- Se on vain propagandaa. Kaikki kanavat toistavat samaa viestiä.
Tästä syystä keskustelu paikallisten kanssa oli Giuglian mukaan vaikeaa.
- On vaikea selittää tilannetta, koska he eivät ymmärrä, mitä tapahtuu. Ja mitä tulee tapahtumaan. Ehkä parin viikon päästä, kun alkaa tulla taloudellisia ongelmia.
Giuglia piti selvänä, ettei aio palata enää asumaan Venäjälle.
- Venäjä ei ole vakaa. Korruptiota on kaikkialla.
Allegro-junissa saavat matkustaa tällä hetkellä ainoastaan Suomen ja Venäjän kansalaiset.
”Osa suurempaa aivovuotoa”
Allegro-junien kyydissä on rajan yli Suomeen tullut runsaan viikon aikana jo tuhansia muitakin venäläisiä. Suuri osa heistä on jatkanut matkaansa suoraan lentokentälle. Tutkijan mukaan tämä venäläisten maasta pois lähtö on osa suurempaa muuttoliikettä, jossa erityisesti nuori ja koulutettu keskiluokka haluaa pois Venäjältä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lähtijöitä on ollut arviolta satoja tuhansia, ja nyt muuttoliike näyttää kiihtyneen.
- Viimeisen vuoden kahden aikana on tullut hyvin vahvasti mukaan tällainen poliittinen komponentti, joka näkyy esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan ja mediakentän kiristyneessä kontrollissa ja sitä kautta ilmapiirin muuttumisessa yhä autoritäärisempään ja epävapaampaan suuntaan. Se on saanut aikaan sen, että ihmisiä on lähtenyt paljon, sanoo Ulkopoliittisen instituutin (Upi) vanhempi tutkija Jussi Lassila.
Muuttopäätösten taustalla ovat hänen mukaansa usein paitsi maan poliittinen myös taloudellinen tilanne, joita kumpaakin Venäjän Ukrainassa aloittama sota on kärjistänyt entisestään. Monelle sota saattoikin olla viimeinen niitti lopullisen lähtöpäätöksen tekemiselle.
- Elämä käy mahdottomaksi niistä näkökulmista, mitkä nähdään ihmisarvoisena elämänä.
”Tilanne on Venäjälle katastrofaalinen”
Venäjän kannalta tilanne on Lassilan mukaan katastrofaalinen. Tätä kuvaa hänen mukaansa se, että jo ennen sotaa alkoi kuulua hallintoa lähellä olevista piireistä viestejä, joiden mukaan koulutetuille nuorille tulisi esimerkiksi asettaa velvoitteita jäädä kotimaahansa töihin.
Lassila kuvaakin nykyistä tilannetta jonkinlaiseksi finaaliksi pitkään jatkuneelle ilmiölle.
- Kyllähän tämä varmasti tarkoittaa sitä, että osaavien venäläisten poismuutto on pysyvä trendi. On mielenkiintoista nähdä, puututaanko siihen. Voi olla, että sitä pyritään erilaisin keinon hankaloittamaan. Mutta en ehkä ihan vielä näkisi tätäkään.
Vaikka Suomen rooli on toimia venäläisille lähinnä kauttakulkumaana, Lassila ennakoi myös maahan jäävien määrän lisääntyvän.
- On aivan selvää, että meillä venäjänkielisten määrä tulee tämän kriisin ja konfliktin myötä kasvamaan. Ja toki pitää varautua siihen, että jos Venäjällä tilanne ajautuu täysin kaoottiseksi, me voimme silloin joutua varautumaan erittäinkin suuriin tulijamääriin, hän sanoo.
STT – Terhi Riolo Uusivaara
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.