Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tutkija: Moskovan eurooppalainen projekti tiensä päässä – EU:ta ei pidetä enää menestystarinana

Euroopan unioni on menettänyt suuren osan pehmeästä vallastaan Venäjällä. EU:ta ei enää pidetä menestystarinana, jonka osa kannattaisi olla tai jonka kanssa kannattaisi kehittää kumppanuutta. Näin arvioi ohjelmajohtaja Arkady Moshes Ulkopoliittisen instituutin FIIA Comment -julkaisusarjassa 15/2016.

Mosheksen mukaan hyvin harvat venäläiset katsovat, että Venäjän tulevaisuuden pitäisi olla kytköksissä Eurooppaan, saati EU:hun. Poikkeuksen muodostaa vain maan vähäpätöinen älymystö, jolle Euroopan ja Venäjän korkeakulttuurit ovat samaa kokonaisuutta.
“Mutta jopa Venäjän uusrikkaat, jotka ovat sijoittaneet varallisuuttaan Lontooseen tai Nizzaan, ovat lakanneet kannattamasta Venäjän suuntautumista Eurooppaan”, Moshes jatkaa.

Euroopan vetoomus yhteistyön puolesta kaikuu tänä päivänä Venäjällä kuuroille korville. Moses siteeraa johtaja Dmitri Treninä tutkimuslaitos Carnegien Moskovan-toimistosta: ”Putinin visio Lissabonista Vladivostokiin ulottuvasta ’suuremmasta Euroopasta’, johon kuuluisivat EU ja Venäjän johtama Euraasian unioni, on korvautumassa ’suuremmalla Aasialla’ Shanghaista Pietariin”.

Vain 1 prosentti venäläisistä hyvin myönteisiä EU:lle.

Arvostetun Levada-keskuksen mukaan 62 prosenttia venäläisistä suhtautui viime toukokuussa EU:hun hyvin tai melko kielteisesti. Vain prosentin asenne oli hyvin myönteinen. Sen sijaan 64 prosenttia vastaajista sanoi heinäkuussa 2013, että he suhtautuivat EU:hun myönteisesti.

Arkady Mosheksen mielestä Ukrainan tapahtumat ovat vain käynnistäjä muutokselle. “Syvempi syy on se, että Eurooppa ei onnistu ‘tekemään vaikutusta’. Jo ennen brexit-äänestystä ja viimeaikaisia terrori-iskuja Euroopan ongelmat olivat saaneet aikaan sen, ettei EU:ta enää nähty Venäjällä menestystarinana, jonka osa kannattaisi olla tai jonka kanssa kannattaisi kehittää kumppanuutta. Koska EU ei enää ole roolimalli, unioni on menettänyt suuren osan pehmeästä vallastaan Venäjällä.”

“Voisiko taloudellisesti lamaantunut Eurooppa olla tavallisen venäläisen näkökulmasta houkutteleva tulevaisuudenmalli ihmisille, jotka elävät dynaamisen Aasian ja Tyynenmeren alueen vieressä?” Moses muun muassa kysyy ja vastaa, että arvatenkin ei.

Toisaalta tulevaisuudessa asiat voivat Mosheksen mukaan muuttuakin: “Venäjä saattaa turhautua Euraasiaan suuntautuvan ‘käännöksensä’ tuloksiin ja ennemmin huolestua kuin lumoutua Kiinan noususta. Venäjälle saattaa valjeta, että pysyäkseen globaalisti kilpailukykyisenä sen täytyy modernisoida talouttaan, missä Eurooppa voi olla avuksi. Ja jos Venäjänä eteläinen naapurusto ajautuisi vakavaan epätasapainoon, Moskova voisi joutua etsimään liittolaisia lännestä. Sillä välin Eurooppa pystyy toivon mukaan tarttumaan omiin ongelmiinsa menestyksekkäästi.”

Toistaiseksi Euroopan päättäjien  kannattaa Mosheksen mukaan kuitenkin valmistautua pitkään vaikeiden Venäjä-suhteiden kauteen.

Arkady Moshes johtaa Ulkopoliittisen instituutin EU:n itäinen naapurusto ja Venäjä-tutkimusohjelmaa. Lue hänen kirjoituksensa kokonaan tästä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE