Työn ja talouden tutkimuslaitoksen Laboren tutkimusohjaaja Ilkka Kiema perustelee blogikirjoituksessaan, miksi nettomenojen kasvulle asetetut rajoitteet olisivat velkasuhteeseen sidottuja tavoitteita parempia kansallisia sääntöjä.

– Ne ovat läpinäkyvämpiä, sallivat suhdanteiden tasaamisen ja tukevat laajempaa poliittista keskustelua talouspolitiikan vaihtoehdoista, Kiema kommentoi kirjoituksessaan.

Kieman mukaan velkajarrun tavoite olisi myötäsyklinen eli suhdannevaihteluja voimistava, sillä se pakottaisi Suomen supistamaan julkisia menojaan myös jokaisessa tulevassa syvemmässä lamassa.

BLOGISSA kerrataan, että vuoden 2024 keväällä EU:n talouden ohjausjärjestelmään tehtiin oleellisia muutoksia. Uuden järjestelmän keskeisimmät julkisen velan supistamiseen velvoittavat säännöt on määritelty nettomenojen käsitteen avulla.

Viiteuraa nopeampaan nettomenojen kasvuun johtava nettomenopolku on sallittu vain, jos jäsenmaa esittää siihen perustelut, jotka komissio arvioi hyväksyttäviksi.

KIRJOITUKSESSA avataan, että nettomenot koostuvat komission määritelmän mukaan julkisista menoista, joista on vähennetty korkomenot, harkinnanvaraiset tulopuolen toimenpiteet, työttömyysetuuksien kustannusten menomuutokset, kertaluontoiset ja väliaikaiset toimenpiteet sekä joitakin Euroopan Unionin päätöksistä eikä kansallisista päätöksistä riippuvaisia menoja.

”Harkinnanvaraisia tulopuolen toimenpiteitä” taas ovat esimerkiksi veronkorotuksista valtiolle saatavat lisätulot. Kieman mukaan käytännössä niiden nettomenoista vähentäminen merkitsee esimerkiksi sitä, että julkisten menojen lisäys ei muuta nettomenoja, jos menolisäykset rahoitetaan vastaavan suuruisilla veronkorotuksilla.

Vastaavasti veronalennukset lisäävät nettomenoja, jos niillä ei ole vastineenaan samansuuruisia leikkauksia budjettiin.

– Työttömyysmenoihin liittyvästä ehdosta seuraa, että jos esimerkiksi työllisyystilanne heikkenee taantuman seurauksena ja tämä johtaa työttömyyskorvauksista aiheutuvien valtion menojen kasvuun, menolisäystä ei oteta huomioon nettomenoja laskettaessa. Tällöin nettomenoja koskeva ehto ei pakota supistamaan menoja huonon suhdannetilanteen vuoksi, Kiema avaa.

– Toisaalta kun työllisyystilanne kohenee noususuhdanteessa, tästä aiheutuvaa menojen supistumista ei huomioida nettomenoja laskettaessa, ja siksi nettomenoja koskeva ehto voi pakottaa velan entistä nopeampaan supistamiseen hyvinä aikoina.

TUTKIJAN mukaan onkin parempi asettaa rajoite nettomenoille kuin velkasuhteelle tai rakenteelliselle jäämälle.

– Nettomenojen käsite on siis pyritty määrittelemään niin, että nettomenopolkua koskeva rajoitus ei estä jäsenmaita toteuttamasta julkisen sektorin tulo- ja menopuoleen yhtä paljon vaikuttavia politiikkatoimia ja etteivät EU-maat joutuisi harjoittamaan myötäsyklistä politiikkaa supistamalla menojaan lamassa tai taantumassa.

Kieman mukaansa nettomenojen polku on myös käsitteenä niin yksinkertainen, että sillä pysymisen vaihtoehdoista on mahdollista käydä laajaa poliittista keskustelua.

– Ja kuten edellä todettiin, nettomenoja rajoittava sääntö sallisi työttömyydestä aiheutuvien menojen käytön automaattisena vakauttajana: velkaantumisen rajoite löystyisi matalasuhdanteessa työttömyyden kasvaessa ja tiukkenisi, kun työllisyystilanne paranee.