Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tyly moukarointi: “Syötetty valheita” – Mitch McConnell syyttää Donald Trumpia avoimesti tämän osallisuudesta kongressirakennukseen tehtyyn hyökkäykseen

Lehtikuva

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin viimeinen täysi päivä virassaan alkoi tiistaina presidentin mykkäkoululla, kun Valkoisen talon isännän kerrottiin hautovan viimeisiä armahduksiaan.

Twitteristä ja muusta sosiaalisesta mediasta porttikiellon saaneen Trumpin kerrottiin nauhoittaneen jäähyväisvideon, jota ei kuitenkaan vielä ennen iltayhdeksää Suomen aikaa ollut julkaistu. CNN:n mukaan videolla Trumpin kerrotaan listaavan nelivuotisen presidenttikautensa saavutuksia, joiden tulisi hänen mielestään määritellä hänen hallintokauttaan.

Viimeisen päivän nöyryytyksenä Trumpin entuudestaan vankkana liittolaisena tunnettu senaatin väistyvä enemmistöjohtaja Mitch McConnell syytti presidenttiä avoimesti tämän osallisuudesta kongressirakennukseen tehtyyn hyökkäykseen.

–  Väkijoukolle syötettiin valeita, ja presidentti sekä muut vaikutusvaltaiset ihmiset provosoivat heitä, McConnell lausui senaatissa pitämässään puheessa.

“Väkijoukoilla ei ole veto-oikeutta”

Trumpin kannattajat hyökkäsivät loppiaisena 6. tammikuuta kongressirakennukseen pian sen jälkeen, kun Trump oli pitänyt heille puheen, jossa toisti perättömiä väitteitään demokraattien Joe Bidenin vilpillisestä vaalivoitosta. Mellakan seurauksena viisi ihmistä kuoli.

McConnellin mukaan väkijoukko yritti estää Bidenin vaalivoiton vahvistamisen “pelolla ja väkivallalla”.

–  Mutta me seisoimme yhdessä ja teimme selväksi, ettei vihaisilla väkijoukoilla ole veto-oikeutta kansakuntamme lakien ylitse, ei edes yhtenä iltana, McConnell sanoi.

Trumpia vastaan on nostettu virkasyyte kongressirakennuksen tapahtumien vuoksi, eikä McConnell ole vielä ilmaissut sitä, miten hän aikoo äänestää senaatin tulevassa oikeudenkäynnissä. Syylliseksi toteaminen vaatisi vähintään 17 republikaanin tuen.

Trump ei osallistu virkaanastujaisiin

Trump ei aio osallistua keskiviikkona virassa aloittavan presidentti Bidenin virkaanastujaisiin. Jos hänen aikeensa pitää, on hän uutistoimisto AFP:n mukaan 152 vuoteen ensimmäinen presidentti, joka ei ole osallistunut seuraajansa virkaanastujaisseremoniaan.

Presidentti sekä hänen vaimonsa Melania Trump ovat muutenkin rikkoneet perinteitä pitämällä jäisiä välejä tulevaan presidenttipariskuntaan Joe ja Jill Bideniin, joita ei ole kutsuttu perinteisille vierailuille Valkoiseen taloon ennen muuttoa.

Donald Trump lähtee Valkoisesta talosta presidenttikautensa alimman kannatuksen saattelemana. Yhdysvaltalaisen Gallupin tekemän kannatuskyselyn mukaan vain noin 34 prosenttia yhdysvaltalaisista tukee Trumpin virassaan tekemää työtä.

Trump piti virkakautensa loppuun asti kiinni perättömistä väitteistään, joiden mukaan vaalivoitto vietiin häneltä petoksella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE