Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja: ”Presidenttikin myönsi sen, että jonkinlainen lapsus tapahtui”

Jukka-Pekka Flander
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd.).

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd.) kertoo Demokraatille, että valiokunta tapasi tänään tasavallan presidentti Alexander Stubbia – ja kuuli tämän näkemykset keskikesällä puhuttaneesta pääministeri Petteri Orpon edustusjupakasta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kiljusen mukaan presidentti olisi myöntänyt sen, että eduskuntaa olisi pitänyt informoida siitä, että Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen ei osallistunutkaan pääministeri. Kiljunen kuitenkin painottaa, ettei tuurausjärjestelyiden tiedotusvastuu kuulu presidentille.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ei osallistunut heinäkuussa Euroopan poliittisen yhteisön (EPY) kokoukseen, vaan oli lomalla perhesyistä. Pääministerin tuuraamisesta syntyi kohu, sillä Orpo sopi eduskunnalle kertomatta, että paikalle päämiestason kokoukseen lähtikin tasavallan presidentti.

Demokraatti kertoi runsas viikko sitten, että pääministerin on tarkoitus tulla kutsuttuna raportoimaan eduskuntaan asiasta. Käytännössä Petteri Orpo (kok.) tavannee piakkoin niin suuren valiokunnan kuin ulkoasiainvaliokunnankin.

Kimmo Kiljunen kertoi tuolloin, että myös presidentin tapaaminen olisi valiokunnan asialistalla, tosin se ei johdu kesän tapahtumista vaan tavallisista kokousrutiineista.

Kiljunen selitti tuolloin myös, mistä kesän edustusjupakassa oli kansanedustajien näkökulmasta kyse.

– Normaalikäytäntö on se, että näinkin isossa asiassa, jossa edustaminen vaihtuu ja muuttuu, olisi ollut hyvä, että suuren valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja vähintään olisivat olleet tietoisia. Olisimme silloin voineet valiokunnillemme kertoa, että tässä tapahtuu vaihdos, että pääministeri ei edustakaan vaan presidentti, Kiljunen sanoi.

Lisää aiheesta

DEMOKRAATTI kysyi tänään eduskunnassa Kiljuselta asiasta ja hän vahvisti, että ulkoasiainvaliokunta on tavannut presidenttiä tiistaina.

Kiljunen on yhä sitä mieltä, että Stubbin toimiminen Orpon sijaisena ei tässä tapauksessa ollut puhdas valtiosääntöongelma tai turvallisuuspolitiikan johtamisen kysymys.

Euroopan poliittisen yhteisön kokouksessa oli Kiljusen mielestä kyse enemmänkin luonteeltaan rutiinikokouksesta, ei virallisesta kokouksesta. Jos tässä tapauksessa pääministeri ja tasavallan presidentti sopivat jostakin käytänteistä, se on silloin heidän välinen sopimuksensa eikä Kiljusen mielestä asiaa pitäisi arvioida valtiosäännön kautta.

– Ainoa arviointi, minkä minä joudun tekemään, on eduskunnan tiedonsaantioikeus. Tässä tapauksessa tapahtui virhe, lapsus tässä asiassa, kun kesällä osallistuja vaihtui, ettei pääministeri mennyt vaan presidentti. Olisi ollut hyvä, että suuri valiokunta ja ennen kaikkea ulkoasiainvaliokunta, jonka rootelissa ensisijaisesti ovat yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiat unionissa, olisivat olleet tietoisia.

KENEN sitten olisi ollut velvollisuus kertoa osallistujan vaihdoksesta? Kiljunen muistuttaa, että velvollisuus on valtioneuvostolla. Eli käytännössä tehtävä olisi kuulunut esimerkiksi pääministerille tai ulkoministerille.

– Valtioneuvosto on meille raportointivelvollinen, ei tasavallan presidentti. Tasavallan presidentti on oma instituutionsa. Hän voi itse sitten arvioida ja meillä on jatkuva yhteys kyllä. Olisi se viesti voinut sitäkin kautta tulla, mutta velvoittavuus ei tule sieltä puolelta vaan valtioneuvoston puolelta.

Demokraatti tiedusteli Kiljuselta, syntyikö valiokunnassa pelisääntötyyppistä keskustelua.

– Ehkä nyt sen verran voisi avata sitä keskustelua hänen kanssaan, että presidenttikin myönsi sen, että tässä nyt jonkinlainen lapsus tapahtui tiedonkulussa, että olisi luontevaa ollut, että siitä olisi eduskunnalle kerrottu etukäteen. Sen verran voin tästä nyt avata ilman, että tässä nyt valtiosalaisuuksiin mennään. Tämä kulma on yhteisesti ymmärretty ja samaahan toteaa pääministeri. Ei ole siis mitään kiistaa tässä itse asiassa eduskunnan elinten ja valtioneuvoston tai presidentin kanssa.

– Tämä ei ole meille mikään poliittinen dilemma, muuta kuin tiedonkulku täytyy varmistaa ja jatkossa täytyy olla vielä pykälän verran huolellisempia, että kesälomista riippumatta tiedetään mitä tapahtuu, Kiljunen vastaa.

Kiljunen kuitenkin painottaa tiedon kulkevan yleensä hyvin. Tänään presidentti kertoi valiokunnalle muun muassa juuri tuon Euroopan poliittisen yhteisön kokouksen tapahtumista.

– Tämä oli yksi keskusteluteemoista. Presidentti raportoi meille kokouksesta, sen luonteesta, keskusteluteemoista ja merkityksestä, mikä sillä oli kokonaisuudessa. Siinä suhteessa valiokunta on saanut jälkikäteisraportoinnin. Nyt me olemme odottamassa luonnollisesti myös, että kuulemme siitä pääministeriltä.

Pääministerin tapaamisen päivämäärää ei ole Kiljusen mukaan vielä sovittu. Nyt valiokunta odottaa poliittisen yhteisön kokoukseen liittyen valtioneuvoston selvitystä, joka tullee tuota pikaa. Kiljunen pitää todennäköisesti, että pääministeri tavataan yhteiskokouksessa suuren valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan kanssa.

KILJUNEN kertoo, että ulkoasiainvaliokunta tapaa presidenttiä ajoittain. Tapaamisia oli paljon jo edellisen presidentin Sauli Niinistön kaudella.

– Alexander Stubbin kaudella tämä ei ole ainakaan vähentynyt. Ihan yhtä intensiivistä kanssakäymistä on ulkoasiainvaliokunnan ja presidentin välillä nytkin.

Kiljunen kehuu molempien presidenttien pitäneen ja pitävän eduskuntaa hyvin kartalla ulkopolitiikan hoidosta.

– Kun tiedän aikaisempia presidenttejä, tässä on vahva etunoja. Ei aikaisemmatkaan ole syrjineet eduskuntaa, mutta nyt tässä on ollut vielä enemmän aktiviteettia.

Kiljunen luonnehtii tämän päivän tapaamista normaaliksi tapaamiseksi, jolla oli vapaamuotoinen agenda. Kiljunen sanoo, että presidentti rakentaa agendan, hänellä on mielessään asioista, joista hän haluaa puhua. Valiokunnalla on taasen omia kysymyksiään.

– Yksi kysymys, josta me halusimme kuulla, oli luonnollisesti Euroopan poliittisen yhteisön kokous.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE