Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

22.8.2020 07:54 ・ Päivitetty: 22.8.2020 07:54

”Uudenaikainen, ihmisläheinen” – tällainen on uusi SDP:n visuaalinen ilme

SDP on uudistanut visuaalisen ilmeensä. Se julkaistaan tänään SDP:n puoluekokouksen yhteydessä Tampereella.

Demokraatti

Demokraatti

Edellisen kerran ilmettä päivitettiin ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja.

– Halusimme tehdä visuaalisesta ilmeestä modernimman ja helppokäyttöisemmän. Tärkeä lähtökohta uudistustyölle oli, että ilmettä on helppo käyttää tämän päivän nopeatempoisessa digiympäristössä, SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm summaa uudistuksen tavoitteita tiedotteessa.

Moderni ruusu-ikoni koristaa puoluekokouksessa jaettavia kasseja.

SDP:n uusi punaisen sävy on lämpimämpi, tukiväreinä on vaaleampi ja tummempi punainen, fontti aiempaa ryhdikkäämpi ja päivitetyn logon muotokieli on yksinkertaisempi. Uudistusta tehdessä kartoitettiin myös SDP:n jäsenistön toiveita.

– Saimme jäseniltämme selkeän toiveen siitä, että ilme olisi ennen kaikkea uudenaikainen, ihmisläheinen ja SDP:lle sopiva. Uudistuksen lähtökohtana oli tunnistettava ilme, josta välittyy inhimillisyys ja lämpö. Ajattelen, että nämä toiveet onnistuimme täyttämään, SDP:n viestintäpäällikkö Iida Vallin toteaa.

Ruusu on perinteinen kansainvälinen työväenliikkeen symboli. Ruusun terälehti on edelleen kuvattuna SDP:n logossa, mutta nyt sen rinnalle tuodaan myös uudenlainen moderni ruusu-ikoni. Ruusu-ikoni kuvittaa myös Tampereen puoluekokousta näyttävästi.

– Visuaalinen ilme antaa kehykset niille loistaville tulevaisuuslinjauksille, joita olemme yhdessä päättämässä viikonloppuna Tampere-talossa ja myös sen jälkeen, Rönnholm painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU