Tuore, toimittajien Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi kirjoittama auktorisoitu elämäkerta Antti Rinne – Koko tarina (Into) käy ensi kertaa hyvin tarkkaan läpi sen, miten Rinteen puheenjohtajakampanja rakentui. Auktorisoitu tarkoittaa sitä, että kirjalla on myös Rinteen hyväksyntä.

Kirjan mukaan Rinteen kampanjapäällikkö, entinen SDP:n poliittisen osaston päällikkö Vesa Mauriala koki, että Urpilainen pyrki kohti uutta niin nopeasti, että palkansaajaäänestäjät olivat putoamassa vauhdista.

Rinnettä puheenjohtajaehdokkaaksi sai houkutella pitkään eikä päätös vaikuttanut olevan Rinteelle kirjan perusteella lainkaan helppo.

– Meitähän ketutti kuin pieniä oravia, jos asia suoraan sanotaan. Ajattelimme, oliko SDP enää meidän puolueemme. Se oli henkisesti aika iso juttu, Mauriala luonnehtii kirjassa Rinteen kampanjan ydinryhmän tunnelmia.

Miksi sitten juuri Ammattiliitto Pron puheenjohtaja, juristi Rinne valikoitui Urpilaisen haastajaksi. Tätä kirja käy tarkkaan läpi. Rinne oli tunnettu ay-hahmo, vaikkakin painottaa kirjassaan menneensä liikkeeseen nimenomaan lakimieheksi. Rinteen räväkät ja ennakkoluulottomat esiintymiset tv:ssä olivat ehtineet herättää huomiota.

Rinne itse sanoo kirjassa, että hänestä näytti siltä, että SDP:ssä kamppailivat vanhoillinen mutta vasemmistolainen suunta ja liberaali mutta hyvin oikeistolainen suuntaus.

– Kamppailu kulminoitui talouspolitiikassa ja suhtautumisessa hyvinvointivaltioon. Toinen porukka uskoi järjestelmään ja piti kiinni siitä, mitä oli joskus luotu näkemättä sitä, että maailma muuttuu ympärillä ja pitää uudistua. Toisen porukan voi kiteyttää siten, että Jutta puhui hyvinvointivaltion harvennushakkuista tilanteessa, jossa työttömien ja heikosti toimeentulevien ihmisten määrä kasvoi, Rinne sanoo kirjassa.

Kirjan mukaan Rinne hahmotteli kolmatta reseptiä: hyvinvointivaltion kunnianpalautuksen ja arboliberaalin uudistuspolitiikan yhdistelmää, muttei kuitenkaan nähnyt itseään SDP:n puheenjohtajana.

Tilanne kuitenkin eteni pikku hiljaa. Kirjan mukaan maaliskuussa talouspoliittisessa työryhmässä oli päätetty, että SDP voisi sopia kokoomuksen kanssa yhteisöveron laskemisesta 22 prosenttiin.

– Sitten Jutta meni tekemään kardinaalimokan tipauttaessaan saman vaalikauden aikana yhteisöveroa kuusi prosenttiyksikköä. Viimeisen leikkaukseen veroon hän teki vastoin sitä, mitä demareiden talouspoliittisessa työryhmässä oli yhdessä sovittu, Rinne sanoo Nurmelle ja Mörttiselle kirjaa varten.

Yksi ratkaisevista päivistä Rinteen tiellä Urpilaisen haastajaksi koettiin 27.7.2013 Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtumassa. Siellä Metalliliiton kenttätyötä vetänyt Mika Häkkinen pyysi Rinteen sivummalle festarialueen karaokepaikan terassille.

Oluita haettaessa Häkkinen kysyi Rinteeltä, voisiko tämä haastaa Urpilaisen. Tässä vaiheessa Rinne oli valmis myöntämään ajatelleensa ehdokkuutta, mutta hän ei ollut tehnyt päätöstä.

– Puhuimme 10–15 minuuttia. Sain Antilta luvan kysellä ihmisiltä mielipiteitä hänen ehdokkuudestaan, Häkkinen kertoo kirjassa.

Tuopin juotuaan Häkkinen kiirehti ammattiliitto Prossa työskennelleen Juha Kähärän luokse ja kertoi Rinteen antamasta luvasta. Seuraavaksi Kähärä etsi musiikkitapahtuman anniskelualueelta käsiinsä kaverinsa ja yksikkönsä johtajan Aslak Haarahiltusen, joka oli työskennellyt Urpilaisen alaisuudessa SDP:n järjestöpäällikkönä.

– Kerroin Jutalle suuskuun alussa Tampereella Työväenliike Nyt -tapahtumassa, että olin kääntynyt puheenjohtajavaihdoksen kannalle, Haarahiltunen kertoo kirjassa.

Myöhemmin, eräänä lokakuisena perjantaina 2013 Rinne ajoi autollaan Vierumäen urheiluopistolle ja parkkeerasi Rautatieläisten Liiton ja Rautatieläisten vakuutuskassa Turvan 2000-luvun alussa rakennuttaman paritalon pihalle.

Häkkinen ja Kähärä olivat houkutelleet paikan päälle mukaan Haarahiltusen ja Raideammattilaisten puheenjohtajana toimineen Vesa Maurialan. Mörttisen ja Nurmen mukaan kasassa oli nelikko, jota ilman viidennestä eli Rinteestä ei olisi tullut SDP:n puheenjohtajaa ja pääministeriä.

Ylipäänsä kirjasta ilmenee, että Mauriala on henkilö, johon Rinne luottaa ja jonka näkemyksiä hän arvostaa todella paljon.

Vierumäellä Rinne ei vielä alkuillasta lämmennyt puheenjohtajuudelle. Hänen mielestään tarvittaisiin ”parempi tyyppi” kuin hän itse.

– En halunnut alun perin puheenjohtajan hommaan vaan sitä, että puolueen linja muuttuu. Ay-johtajana halusin pidentää oppivelvollisuuden toiselle asteelle, viedä digitalisaatiota eteenpäin ja käyttää rahaa tutkimukseen, Rinne kertoo kirjassa.

Kirjan mukaan puolueeseensa uudistuksia halunnut Rinne ei epäillyt johtajan taitojaan eikä asiaosaamistaan. Hän empi, osaisiko luovia politiikan julkisuudessa, jossa puoluejohtajan julkinen hahmo muuttuu välillä tunnistamattomaksi suhteessa tämän omaan minäkuvaan.

Muitakin henkilöitä oli pohdittu.

–Pohdimme paljonkin, kenestä saisimme uuden puheenjohtajan, Rinteen vaimo Heta Ravolainen-Rinne kertoo kirjassa.

– Mietimme useampia henkilöitä ja selvitimme, kenellä olisi kanttia. Eduskuntaryhmästä ei löytynyt ketään, joka olisi uskaltanut haastaa puheenjohtajan, Kähärä sanoo kirjahaastattelussa.

– Jos te olette mukana, minä lähden, Rinne oli Maurialan mukaan lopulta sanonut antaen suostumuksensa haastaa Urpilainen.

Maahan haluttiin Rinnettä puheenjohtajaksi ajaneiden näkövinkkelistä myös pääministeri, joka ei pelkäisi haastaa kokoomuslaista taloushegemoniaa.

– Jonkun helvetti piti antautua kilpailemaan puheenjohtajan paikasta, jotta muutos oli mahdollinen, Rinne sanoo.

Myöhemmin ”Projektiksi” nimettyyn hankkeeseen otettiin yhdeksi lenkiksi Maurialan, Haarahiltusen, Kähärän ja Häkkisen lisäksi myös Prossa silloin työskennellyt Paavali Kukkonen. Mukana oli myös muutama muu henkilö PAMin yhteiskuntasuhteiden vastaavasta Hanna Kuntsista alkaen.

Kirjassa käydään läpi kampanjan systemaattisuutta.

Jokaiselle viikolle kirjattiin tarkka kampanjasisältö toukokuun puoluekokoukseen asti. Strategiana oli saada piireistä joulu– tammikuussa uskollisia tukijoita, ”ykkösiä”. He olivat potentiaalisia tulevia puoluekokousedustajia ja vaikuttamassa oman alueellisen edustajaryhmänsä sisällä. Heitä oli 35–40.

Kirjan mukaan Rinne ei itse soittanut puoluekokousedustajia läpi, vaan tukijaksi pyytämisen tekivät jokaisen alueen ykköset. Joillekin Rinne soitti henkilökohtaisesti, jos oli arvioitu, että se saattaisi ratkaista edustajan kannan.

Vierumäen olohuoneen seinillä oli 500 puoluekokousedustajien listat ja eri tussinväreillä merkattiin, miten kenenkin arvioitiin äänestävän.
Lopulta ennen äänestystä Rinteelle oli esitetty tieto, jonka mukaan hän saisi 257 ääntä. Ei osunut harhaan, sillä Rinne voitti äänin 257-243.

Mistään junttaamisesta ei kampanjaa tehneiden mukaan ollut kyse. Junttaaminen olisi tarkoittanut sitä, että puolueen piirien puheenjohtajat kokoontuisivat vähän ennen puoluekokousta päättämään, kestä tehdään puheenjohtaja. Sen jälkeen he kertoisivat kokousedustajille, miten äänestetään. Näin ei kirjan mukaan tapahtunut.

Kun Rinne oli valittu Seinäjoella SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi, hänen kampanjaveturinsa lähettivät kirjan mukaan Rinteen kannattajille viestin, jossa pyydettiin ottamaan Antti-pinssit pois. Tämän symboloi sitä, että ensin yksilöt kilpailevat, mutta lopussa liike menee kaiken edelle.

Nurmi ja Mörttinen kirjoittavat, että Mauriala, Haarahiltunen, Kähärä ja Häkkinen eivät jääneet korrektiudenkaan nimissä juhlimaan Vaakuna-hotellin aulabaariin Seinäjoelle. He suuntasivat juhlistamaan tapahtunutta Helsinkiin.

Ehdokasvaalipäivän jälkeisenä lauantaina Antti Rinne ajoi vaimonsa Heta Ravolainen-Rinteen kanssa Mäntsälän kotiin Seinäjoelta.

Matkalla he piipahtivat Alkossa ja joivat kuohuvat matkan varrella.

Kirjan kirjoittajien mukaan työväenluokkaiset äänestäjät samastunevat Rinteen olemukseen ja tapaan puhua itseironisesti ulkonäöstään.

– Kun samastuttava hahmo perustelee ilmastonmuutoksen torjumisen tärkeyttä, viesti vakuuttaa kuulijansa tehokkaammin kuin etäiseltä tuntuvan poliitikon, kirjoittajat vertaavat ja arvioivat Rinnettä suhteessa 2000-luvun muihin poliitikkoihin.

– Anttihan pystyy toteuttamaan ilmastonmuutostransformaation sosialidemokraattin linjassa ja kannattajakunnnassa, koska hän on tuon näköinen äijä, Vesa Mauriala toteaa.

Yhden virheen virheen Rinne kokee tehneensä valintansa jälkeen. Vain hän siirtyi politiikkaan, mutta Häkkinen, Kähärä, Haarahiltunen ja Mauriala eivät. Heitä Rinne kertoo kaivanneensa ympärilleen ideoimaan ja myös haastamaan puheenjohtajan näkemyksiä.