Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Urheilu

2.12.2025 12:15 ・ Päivitetty: 2.12.2025 12:15

Venäläishiihtäjille onnenpäivä: saavat suksia olympialaisiin

iStock

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS on päättänyt, että 17 venäläistä ja valkovenäläistä saa osallistua ensi kevään Milano-Cortinan talviolympialaisiin ja paralympialaisiin ”neutraaleina” urheilijoina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyseiset urheilijat voivat kisata Milanossa kansainvälisen hiihto- ja lumilautailuliiton FIS:n alaisissa lajeissa ilman kansallisuustunnuksia.

CAS linjasi päätöksessään, että nämä valitut urheilijat täyttävät neutraaliuden vaatimukset ja voivat hakea paikkaa ensi talven olympialaisiin ja paralympialaisiin.

Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijat ovat olleet FIS:n kilpailuista ulkona helmikuusta 2022 lähtien, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa.

SUOMEN HIIHTOLIITTO kertoi viikonloppuna, että se vastustaa yhä venäläishiihtäjien kisakelpuutusta. Liiton johto kuitenkin arveli, että tuomioistuin päätyy tällaiseen ratkaisuun, koska samoin on tapahtunut muissakin arvokisoissa.

Arvokisojen venäläisosallistujien ehtona on ollut muun muassa se, että he eivät saa olla Kremlin asevoimien palveluksessa eivätkä tukea Venäjän sotaa Ukrainassa. Ehtojen valvominen on kuitenkin hyvin vaikeaa, ja paljon jää urheilijan oman ilmoituksen varaan.

Kriitikkojen mukaan Venäjällä on myös käytännössä mahdotonta olla huippu-urheilijana tukematta Vladimir Putinin hallintoa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU