Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

1.11.2018 08:40 ・ Päivitetty: 1.11.2018 08:43

Ville Niinistö tyrmää Herakleitoksen Haavisto-tulkinnan: ”Sehän ei ole kielto tehdä samaa asiaa kahdesti”

Ville Niinistö kertoi eilen, ettei hae uudelleen vihreiden puheenjohtajaksi. Ilmoituksen yhteydessä hän perusteli päätöstä muun muassa näin:

Demokraatti

Demokraatti

”Vaikka monet pyysivät palaamaan puoluejohtajaksi ja pitivät luontevana vaalikaudella tekemäni työn jatkamista, niin samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa. Tilanne piti arvioida uudestaan. Tuli sellainen olo, että sekä minulle että puolueelle tekee vastuun jakamisen kannalta hyvää, että päävastuun tässä tilanteessa kantaa joku muu kuin minä.”

Moni on tulkinnut Niinistöä niin, että hän ottaa samalla kantaa Pekka Haaviston mahdolliseen paluuseen vihreiden puheenjohtajaksi. Torstaina Niinistö selventää tarkoittamaansa Twitterissä.

”Joku kyseli käyttämästäni Herakleitoksen ilmaisusta ”ei voi kahta kertaa astua samaan virtaan”. Sehän ei ole kielto tehdä samaa asiaa kahdesti. Se sanoo, että virta ja astuja ovat muuttuneet, kaikki muuttuu. Mikään tilanne ei ole sama kuin aiempi, jokainen arvioitava erikseen.”

Ehdokkuudesta tänään kieltäytynyt vihreiden kansanedustaja Emma Kari toivoo, että puolueen entinen puheenjohtaja Haavisto asettuu ehdolle vihreiden puheenjohtajaksi. Haavisto on sanonut harkitsevansa ehdokkuutta.

Toistaiseksi ainoa tarjokas on vajaa viikko sitten ilmoittautunut Outi Alanko-Kahiluoto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU