Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

28.7.2025 06:10 ・ Päivitetty: 28.7.2025 06:10

WHO: Gazan aliravitsemustilanne lähestyy hälyttävää – Heinäkuussa yli 60 kuollutta, joista 25 lapsia

AFP / LEHTIKUVA
Yli sata avustus- ja ihmisoikeusjärjestöä varoitti viime viikolla massanälkiintymisen leviämisestä Gazassa.

Aliravitsemus on saavuttamassa hälyttävän tason Gazassa, varoittaa YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kuluneen vuoden aikana Gazassa on tilastoitu päälle 70 aliravitsemuksesta johtunutta kuolemantapausta. Näistä yli 60 tapahtui heinäkuussa.

Heinäkuussa kuolleista 25 on ollut lapsia ja heistä yhtä lukuun ottamatta kaikki alle viisivuotiaita.

Asiantuntijat ja avustusjärjestöt ovat varoittaneet useiden kuukausien ajan, että Gazan alueen nälänhätä on lähellä kriittistä tasoa.

Israelia on arvosteltu viime aikoina laajasti, koska maa on rajoittanut voimakkaasti humanitaarisen avun jakelua Gazassa. Israel väittää, ettei se estä avun pääsyä Gazaan.

-  Kriisi on edelleen täysin ehkäistävissä. Laajamittainen ruoka-, terveys- ja humanitaarisen avun tahallinen estäminen ja viivyttely on vaatinut monia ihmishenkiä, WHO sanoi sunnuntaina viestipalvelu X:ssä.

HUMANITAARISTA apua kuljettavia rekkoja päästettiin sunnuntaina kulkemaan Egyptistä Gazaan. YK:n hätäapukoordinaattori Tom Fletcher kertoo, että alustavien raporttien mukaan avustuksia olisi päässyt alueelle yli sadan rekkalastin edestä.

Lisää aiheesta

Fletcherin mukaan Israelin päätös höllentää humanitaarisen avun esteitä Gazassa väliaikaisesti on tervetullut. Hän kuitenkin painotti, että alueelle tarvitaan mittavia määriä lisää apua.

-  Yksi kolmesta ihmisestä Gazassa ei ole syönyt päiviin. Ihmisiä ammutaan, kun he yrittävät saada ruokaa ruokkiakseen perheitään, Fletcher avasi humanitaarista kriisiä Gazan kaistalla.

-  Kansainvälistä humanitaarista oikeutta tulee kunnioittaa. Avustuksia ei pidä estää, viivyttää, eikä niiden tule joutua tulituksen alaiseksi. Panttivangit tulee vapauttaa, välittömästi ja ehdoitta.

Fletcher painotti, että alueella tarvitaan lopulta taukojen sijaan pysyvä aselepo.

ISRAEL ilmoitti sunnuntaina aloittavansa Gazassa humanitaariset tauot, joiden aikana kaistalle voitaisiin tuoda humanitaarista apua. WHO vaati sunnuntaisessa päivityksessään, että avustusvirran tulisi olla jatkuvaa ja esteetöntä.

Israelin asevoimien mukaan sunnuntaina järjestettiin ”taktinen tauko” sellaisilla alueilla, joilla Israelin asevoimat ei operoinut. Tauot koskivat al-Mawasin ja Deir al-Balahin alueita sekä Gazan kaupunkia.

YK:n hätäaputoimiston mukaan Israelin asevoimien toiminta-alue ja evakuointikehotusten alaiset alueet kattavat noin 88 prosenttia Gazan pinta-alasta.

Kymmentuntisia taukoja pidetään asevoimien mukaan toistaiseksi päivittäin. Lisäksi asevoimat ilmoitti reiteistä, joilla apua jakavien järjestöjen saattueet voivat kulkea turvallisesti.

Asevoimat sanoi aikovansa jatkaa humanitaaristen taukojen ohella sotatoimiaan Gazassa.

KEVÄÄLLÄ Israel esti yli kahdeksi kuukaudeksi täysin YK:n ja muiden järjestöjen humanitaarisen avun pääsyn Gazaan.

Ruokaa on edelleen harvakseltaan saatavilla, vaikka Israel purki saartoa ja alkoi päästää avustuskuljetuksia rajoitetusti kaistalle toukokuun lopulla.

Toukokuun lopulta lähtien avustusten jakelusta alueella on vastannut kiistelty Gaza Humanitarian Foundation -järjestö, joka on Yhdysvaltain ja Israelin tukema.

HÄTÄAVUN jakamisen yhteydessä on raportoitu loppukeväästä lähtien liki päivittäin siitä, kuinka israelilaisjoukot tulittavat ruoka-apua odottavia ihmisiä.

WHO:n sunnuntaisen lausunnon mukaan toukokuun lopusta lähtien Gazassa on saanut surmansa yli tuhat ja haavoittunut yli 7  000 ihmistä, kun he ovat yrittäneet päästä käsiksi ruokaan.

Yli sata avustus- ja ihmisoikeusjärjestöä varoitti keskiviikkona massanälkiintymisen leviämisestä Gazassa.

Israelin asevoimat väitti lauantai-iltana, että Gazassa ei ole nälänhätää ja että tiedot siitä ovat peräisin äärijärjestö Hamasin tukemasta valekampanjasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU