Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

3.2.2026 14:33 ・ Päivitetty: 3.2.2026 14:33

Yle: Perussuomalaisten ryhmästä erotettu kansanedustaja Mikko Polvinen ei ole varma paluustaan ryhmään

Perussuomalaiset

Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen kertoo Ylelle, ettei ole varma paluustaan puolueen eduskuntaryhmään.

Demokraatti

Demokraatti

Polvisen mukaan nyt on aika keskustella ryhmään paluun ehdoista. Hän kertoo päättävänsä keskiviikkoiltaan mennessä hakeeko hän takaisin eduskuntaryhmään.

Kajaanilainen Polvinen erotettiin eduskuntaryhmästä lokakuussa, kun hän äänesti Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkauttamista koskevassa äänestyksessä vastoin hallituksen esitystä ja puolueen kantaa.

Polvinen sanoo Ylelle, että hän ei suostu ryhmäkuriin automaattisesti jatkossakaan.

Aiemmin perussuomalaisten Kainuun piirin puheenjohtajana toiminut Polvinen on tyytymätön erityisesti puolueen päätökseen yhdistää Kainuun piiri Pohjois-Pohjanmaan piiriin.

Hän sanoo Ylelle, ettei ole vielä saanut selvitystä siitä, miksi näin tehtiin. Hän odottaa saavansa sellaisen puolueen puheenjohtaja Riikka Purralta ja puoluesihteeri Harri Vuorenpäältä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU