Britannian kaksipuoluejärjestelmässä konservatiivit ovat yleensä edustaneet elinkeinoelämää, työväenpuolue ammattiliittoja. Mutta ensi kertaa Britannian historiassa populismi on potkaissut rikki tämän asetelman.

Äskettäin 121 brittiyritystä ilmoitti Times-lehdessä kannattavansa entistä vastustajaansa työväenpuoluetta heinäkuun vaaleissa.

Muutos on huomattava. 1997-2007 elinkeinoelämä jotenkuten sieti Tony Blairia, mutta jo vuoden 2015 vaaleissa yritysjohtajat kampanjoivat voimakkaasti Ed Milibandin johtamaa työväenpuoluetta vastaan.

PUOLUE on itse julistautunut sekä elinkeinoelämän että työkansan puolustajaksi. Starmer on lupaillut tiivistä yhteistyötä hallituksen, työnantajien ja työntekijäpuolen välille, mikäli hän pääsee pääministeriksi.

Myös äänestäjien luokka-asetelmat ovat menneet sekaisin. Mielipidemittausten mukaan monet korkeakoulutetut ja hyvätuloiset ovat vastoin tapojaan siirtymässä työväenpuolueen äänestäjiksi. Tähän voi vaikuttaa EU-ero brexit, jota koulutetuimmat britit vastustivat.

Maltilliset EU-henkiset oikeistolaiset heitettiin 2019 ulos Boris Johnsonin hallituksesta, ja populistit valtasivat konservatiivipuolueen.

Vaaleissa ei olekaan kyse oikeisto-vasemmisto -asetelmista, vaan ratkaisevalta näyttää äänestäjien halu päästä eroon populismista.

TALOUSELÄMÄLLÄ ja äänestäjillä on paljon hampaankolossa. Vuoden 2016 kansanäänestyksellä saatu brexit on osoittautunut kalliiksi, ja äänestäjien enemmistöä vaivaa jo bregret eli erokatumus.

Boris Johnsonin pääministerikausi päättyi 2022 potkuihin valehtelun ja väärinkäytösten takia.

Konservatiivipuolue joutui ojasta allikkoon, kun Bo-Jon seuraaja Liz Truss alkoi luvata veronalennuksia valtionlainalla rahoitettuina. Markkinat pelästyivät, punnan kurssi romahti ja sijoittajat alkoivat hylkiä Britannian joukkovelkakirjoja.

Markkinoiden luottamuksen palauttamiseksi Truss jouduttiin karkottamaan pääministerin paikalta vain 49 päivän jälkeen.

Uusi täysjärkinen ja pätevä pääministeri Rishi Sunak palautti markkinoiden luottamuksen. Mutta äänestäjien luottamus rikkoutui, ja konservatiivit menettivät monen yritysjohtajan silmissä maineensa taloudenpidon osaajina.

Elinkeinoelämä uskoo, että populismin aiheuttaman kaaoksen jälkeen yhteiskunnan vakaudesta ja ennakoitavuudesta kannattaa maksaa. Moni kokee, että Starmerin reseptillä sijoittajien luottamus Britanniaan saadaan vakiintumaan.

JULKISTAMISSAAN talouspolitiikan linjauksissa työväenpuolue on peruuttanut takavuosien ehdottomuuksistaan.

Omaisuusveroa ei enää ajeta, eikä suuria kansallistamishankkeita enää rautateitä lukuun ottamatta ole. Energiaomavaraisuutta parantava valtion energiayhtiö on yhä suunnitelmissa, ja vihreää siirtymää edistetään valtion varoilla maltillisesti.

Vaaliväittelyissä Sunak ja Starmer ovat nahistelleet lähinnä verotuksesta. Sunakin mielestä työväenpuolueen ohjelma kiristäisi tavallisen perheen verotusta vuodessa parisentuhatta puntaa.

Starmer on kiistänyt tämän, ja luvannut ettei sosiaalimaksuja tai yritysveroja lisätä. Öljy- ja kaasuyhtiöiden suurvoitot menevät kuitenkin nykyistä tehokkaammin verolle.

Puolueen vasemmisto sentään painostaa Starmeria yleiseen pääomaverotuksen korottamiseen.

Talousasiantuntijat ovatkin ihmetelleet, pystyykö työväenpuolue rahoittamaan lupauksensa terveydenhuollon kriisin korjaamisesta tai katuturvallisuuden parantamisesta, mikäli verotusta ei muuteta eikä edes uutta tulliliittoa EU:n kanssa haluta luoda.

Puolue on kuitannut epäilyt vakuuttamalla, että talouskasvu hoitaa rahoitusvajeen.

Konservatiivit ovat vastineeksi lupailleet kansalle veronalennuksia ja sosiaaliturvamaksujen huojennuksia noin 17 miljardin punnan edestä.

Kumpikin puolue kosiskelee kansaa lupaamalla rajoituksia maahanmuuttoon, vaikka elinkeinoelämä tarvitsisikin lisää työvoimaa ulkomailta. Ukrainan tukemista molemmat haluavat jatkaa, samoin puolustusbudjetin kasvattamista.

MIELIPIDEMITTAUKSISSA opposition etumatka konservatiiveihin on ollut pitkään parikymmentä prosenttia.

Kyselyjen perusteella vaalikampanjalla ja puolueohjelmilla ei ole ollut juuri lainkaan vaikutusta äänestäjien asenteisiin.

Yllättäen brexitin laitaoikeistolaisen isän Nigel Faragen ja hänen Reform-puolueensa suosio on viime viikkoina mennyt konservatiivien ohi. Mitä hajanaisempi vastapuoli yksivaiheisessa enemmistövaalissa on, sitä varmempi on suurimman puolueen voitto.

SUOSION kasvu ei ainakaan ole puoluejohtajan henkilökohtaisen karisman varassa. Starmerin harmaudesta tai virkamiesmäisyydestä on puhuttu paljon. Hänet aateloitiin vuosikymmen sitten hyvin hoidetun syyttäjänvirkansa ansioista.

Silti Starmer on työkaluasentajan poikana lähempänä äänestäjäkansaa kuin esimerkiksi miljonääri Rishi Sunak. Tony Blairkin oli elitistisempi skotlantilaisen sisäoppilaitoksen kasvatti.

Työväenpuolueen edellinen johtaja Jeremy Corbyn taas edusti niin jyrkkää salonkisosialismia, että hän kieltäytyi toisinaan jopa laulamasta maan kansallislaulua.

Tyylieroista kertoo sekin, että Starmerin vaalitilaisuuksissa liehuvat nyt Britannian liput ja puoluejuhlat aloitetaan työväenmarssien sijaan kansallislaululla.