Ulkomaat
29.8.2018 05:03 ・ Päivitetty: 29.8.2018 05:03
Entinen poliisi sai tuomion paljon julkisuutta herättäneestä aseistamattoman teinipojan ampumisesta Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa aseistamattoman afrikkalaisamerikkalaisen teinipojan ampunut entinen poliisi on tuomittu murhasta Texasissa. Tuomittu poliisi voi saada 5–99 vuoden vankeustuomion.
Paljon julkisuutta saanut tapaus tapahtui vuoden 2017 huhtikuussa Dallasissa, kun poliisit oli hälytetty juhliin, jossa alaikäisten epäiltiin nauttivan alkoholia. Juhlat olivat kuitenkin rauhalliset ja poliisit olivat jopa vitsailleet paikallaolijoiden kanssa.
Tilanne muuttui kuitenkin dramaattisesti, kun läheiseltä parkkipaikalta alkoi kuulua laukauksia. Bileissä olleet juhlijat kuulivat laukaukset ja lähtivät bileistä autoilla.
Tuomittu poliisi meni omaan autoonsa ja haki sieltä virkakiväärinsä. Samaan aikaan hänen työparinsa pysäytti yhden bileistä lähtevän auton. Työpari vaati myös toista autoa pysähtymään ja tuomittu poliisi ampui sitä kohti viisi laukausta. Yksi laukauksista osui etupenkillä istuneeseen teinipoikaan ja hän kuoli.
Poliisi perusteli ampumistaan sillä, että auto ajoi hänen työpariaan kohti. Poliisin vartalokamerasta kuitenkin ilmenee, että auto ajoi työparista nimenomaan poispäin.
Paljon julkisuutta saanut tapaus on herättänyt huolta poliisin raakuudesta ja rasismista. Nyt tuomittu poliisi on jo toinen viranomainen Dallasissa tänä vuonna, joka on tuomittu murhasta liittyen siviilin kuolemaan.
Valamiehistö keskusteli tapauksesta 13 tuntia ja kaksi valamiehistön jäsentä piti poliisia syyttömänä.
Lisää aiheesta
Yhdysvalloissa virkatehtävissä asetta käyttäneet poliisit saavat hyvin harvoin murhatuomion, kertoo kriminaalioikeuden professori Philip Stinson. Hänen mukaansa virkatehtävissä ollut poliisi voidaan tuomita murhasta vain, jos ampumiselle ei ole mitään järjellistä syytä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.