Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Haavoittunut karhu raateli metsästäjää Keski-Pohjanmaalla

Karhu hyökkäsi metsästjän kimppuun Kannuksessa. Kuvituskuva.

Karhu raateli metsästäjää torstaina Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa, poliisi kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Metsästäjä sai poliisin mukaan vakavia vammoja, muttei ole hengenvaarassa. Kyseessä oli luvallinen karhunpyynti.

Keskikokoinen naaraskarhu tuli metsästäjien passiketjua kohti aamulla, jolloin yksi metsästäjistä ampui karhua. Loukkaantunut karhu jatkoi matkaansa, ja siitä ilmoitettiin hätäkeskukseen.

Koirat jäljittivät loukkaantuneen eläimen, jolloin metsästäjä ampui sitä uudelleen. Karhu jatkoi yhä matkaansa.

Lopulta yksi metsästäjistä pääsi ampumaan lähestyvää karhua useamman kerran. Loukkaantumisesta huolimatta karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun.

Karhua seuranneet koirat kävivät karhun kimppuun, ja saivat sen lopettamaan raatelun. Vielä elossa oleva eläin lopetettiin, kun muut metsästäjät tulivat paikalle.

Poliisi ei epäile asiassa rikosta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE