Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hätähuuto: “Eikö hallitus ole oppinut mitään?” – Jopa 8 000 työpaikkaa on vaarassa

Hallituksen esitys varhaiskasvatuksen uudeksi lakipaketiksi on parhaillaan lausuntokierroksella, joka päättyy 18. maaliskuuta. Julkis- ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii, että valmistelu pitää keskeyttää.

Liitto perustelee vaatimustaan sillä, että paketti perustuu virheellisiin laskelmiin. Muun muassa varhaiskasvatuksessa tehtävän työn määrä on laskettu täysin alakanttiin.

Lakiesitys pohjautuu kesällä 2017 julkaistuun varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekarttaan. Siinä työn määräksi on laskettu vain 25 000 henkilötyövuotta. Viiden varhaiskasvatuksen ammattijärjestön tuore selvitys taas kertoo, että oikea luku on noin 34 000 henkilötyövuotta.

Uuden varhaiskasvatuslain pitäisi tulla voimaan jo tämän vuoden elokuussa. JHL:n mielestä lakialoitetta ei voi viedä eteenpäin tällä aikataululla.

– Voi kysyä, eikö hallitus ole oppinut mitään. Se on jälleen ajamassa suurta uudistusta eteenpäin kiireellä ja asiantuntijoiden kritiikistä välittämättä, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine kritisoi.

Työpaikkansa puolesta saavat pelätä muun muassa lastenhoitajat.

JHL varoittaa myös siitä, että uudistus muuttaisi rajusti varhaiskasvatuksen henkilöstörakennetta ja alan koulutusvaatimuksia. Pahimmillaan jopa 8 000 ammattilaista menettäisi pätevyyden työhönsä, kun yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien määrä nousisi huomattavasti vuoteen 2030 mennessä.

Lisää aiheesta

– Työpaikkansa puolesta saavat pelätä muun muassa lastenhoitajat, päivähoitajat ja lastenohjaajat. Heidän osuuttaan varhaiskasvatuksen henkilökunnasta ollaan vähentämässä rajusti. Lakimuutos johtaisi siihen, että hoitajien töitä katoaisi vuoteen 2030 mennessä lähes 8 000 henkilötyövuoden edestä, JHL huomauttaa.

Liiton sopimustoimitsija Minna Pirttijärvi laskee, että joka toinen ammattitaitoinen lastenhoitaja kävisi tarpeettomaksi vuonna 2030.

– Kunnilla ja yksityisillä päiväkodeilla olisi palkkalistoillaan tuhansia alan ammattilaisia, jotka pitää irtisanoa, jos heille ei löydy muuta työtä. Alan työntekijät ovat nuoria, he voisivat hyvin tehdä töitä vielä 20 vuotta.

Tällä hetkellä lastentarhanopettajan töitä voivat tehdä itsenäisesti myös ammattikorkeakouluissa opiskelleet sosionomit. Vuoden 2030 jälkeen he tarvitsevat työparikseen yliopistossa opiskelleen lastentarhanopettajan, jos laki hyväksytään nykymuodossaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE