Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

4.11.2017 07:08 ・ Päivitetty: 4.11.2017 07:08

HS-Gallup: Sauli Niinistön suosio pitää presidenttikilvassa

Presidenttiehdokkat Nils Torvalds, Tuula Haatainen, Matti Vanhanen, Sauli Niinistö, Pekka Haavisto ja Laura Huhtasaari EVA:n Presidenttifoorumissa 30. lokakuuta 2017.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valittaisiin jatkokaudelle edelleen suoraan ensimmäisellä kierroksella, jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt. Asia ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä gallupista.

Lehden mukaan Niinistöä äänestäisi 67 prosenttia kyselyyn vastanneista. Toiseksi suosituin ehdokas on vihreiden Pekka Haavisto.

Haaviston 13 prosentin kannatus jää kuitenkin kauas taakse Niinistöstä. Niinistö on puoluetaustaltaan kokoomuslainen kansanliikkeen ehdokas.

Kolmanneksi suosituimmat kyselyn perusteella ovat perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja keskustan Matti Vanhanen kolmen prosentin kannatuksellaan. SDP:n Tuula Haatainen saa kyelyssä kahden prosentin kannatuksen.

Kyselyn tulokset ovat lähes identtiset HS:n syyskuussa teettämän kyselyn kanssa. Tutkimuksen toteuttanut Kantar TNS haastatteli kyselyä varten hieman vajaat tuhat ihmistä 16.–27. lokakuuta. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU