Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Iiro Viinanen kysyy, pitäisikö maksaa siitä, että postimies kulkee vanhan reitin tyhjän kärryn kanssa – PAU:n Nieminen äimistyi: “Onko tämä vaan huono vitsi?”

Entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok.) otti tänään kantaa Postin henkilöstön 11. marraskuuta mahdollisesti alkavaan lakkoon. Viinanen tuomitsee työtaisteluaikeet mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa.

Demokraatti

Demokraatti

“Mitään ei ole opittu, vaan vanhaa kaavaa noudattaen ammattiliitot viis veisaavat näköpiirissä olevista talousnäkymistä ja nykymenon valtiontalouteen aikaansaamasta ahdingosta, jonka kaikki suomalaiset saavat tuntea nahoissaan. Me emme voi sille mitään, että kirjepostin määrä on vähentynyt dramaattisesti tietotekniikan kehityksen seurauksena. Pitäisikö maksaa siitä, että postimies kulkee vanhan reitin tyhjän kärryn kanssa, vaikka jaettavaa ei olisikaan?”

Viinasen mukaan “tumput suorina lakkoillen työt eivät lisäänny sen enempää Postilla kuin muillakaan aloilla”.

Posti ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen noteeraa Viinasen leiskautukset Twitter-tilillään. Vastaus on paljonpuhuva.

“Luuleeko Viinanen oikeasti, että postilaiset kulkevat reittejä tyhjien kärryjen kanssa vai onko tämä vaan huono vitsi?”

Postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat marraskuussa lakossa kaksi viikkoa, jollei työehtosopimusneuvotteluissa ja pakettilajittelijoiden tilanteesta päästä työnantajan kanssa sopuun. Lakko alkaa maanantaina 11.11. klo 06.00 ja päättyy sunnuntaina 24.11. klo 24.00. Lakko koskee noin yhdeksää tuhatta työntekijää.

PAUN:n mukaan Palvelualojen työnantajaliitto Palta ja Posti ovat ilmoittaneet Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusneuvotteluissa korvaavansa nykyisen työehtosopimuksen määräykset kokonaisuudessaan soveltuvin osin Medialiiton ja Teollisuusliiton jakelua koskevaa työehtosopimusta vastaavilla määräyksillä.

Lisää aiheesta

“Käytännössä tämä tarkoittaa matalapalkkaisten työntekijöiden palkkojen ja muiden työehtojen romuttamista”, Nieminen sanoi aiemmin.

“Teollisuusliiton jakelua koskevassa työehtosopimuksessa tuntipalkat ovat 8,90–10,26 euroa. Yötyötunnilta saa yötyökorvausta 0,8 euroa. PAUn työehtosopimuksessa tuntipalkat ovat 11,34-14,41 euroa ja yötyölisä on 30 % yksinkertaisesta tuntipalkasta laskettuna eli 3,4 – 4,3 euroa tunnissa. Myös kaikki muut jakelua koskevan työehtosopimuksen ehdot ovat heikommat kuin PAUn työehtosopimuksessa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE