Puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola nosti viime viikolla MTV:n haastattelussaan esiin jo pitkään pinnan alla kuplineen keskustelun henkilö- eli jalkaväkimiinoista.

Nämä miinat kieltävä Ottawan sopimus on ollut jo jonkin aikaa suomalaisessa keskustelussa symboli nyt naiiviksi tuomitulle sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen pyrkivälle ulkopolitiikalle.

Aivan kuten Tarja Halonen on ollut syntipukki Suomen helmikuuhun 2022 asti suuressa konsensuksessa noudattamasta sovinnollisesta Venäjä-politiikasta ja Nato-jäsenyyden vastustamisesta.

Jaakkola perusteli näkemystään turvallisuusympäristön muutoksella. Hän nosti esimerkiksi venäläisten tappioista piittaamattoman jalkaväen käytön.

Tämä kuvaa laajemmaltikin sitä, miten turvallisuudesta nyt Suomessa puhutaan. Sinällään on perin inhimillistä etsiä helppoja ja nopeita ratkaisuja.

Jalkaväkimiinojen palauttaminen on ilman muuta sellainen. Sille on myös asialliset perusteensa, mutta miinojen lisäksi tarvitaan paljon muutakin.

Samaan aikaan kun kuvaukset Ukrainan sodasta ovat muistuttaneet Kansa taisteli -lehdistä tuttuja Puna-armeijan silmittömiä massahyökkäyksiä, paljon vähemmälle huomiolle ovat jääneet sodassa tapahtuneet korkean teknologian harppaukset.

Sota on hirviö, joka ei ikinä unohda mitään oppimaansa. Siksi Ukrainassa soditaan sekä ikivanhalla mies miestä vastaan -tavalla että uudella teknologialla. Raaka eloonjäämistaistelu ja tekoälyn viimeisimmät kehitysharppaukset ovat kietoutuneet väkivaltaisesti toisiinsa.

LÄHIPÄIVINÄ Petteri Orpon (kok) hallituksen esitys puolustuspoliittiseksi selonteoksi putkahtanee eduskunnan ja yleisönkin arvioitavaksi.

Miina-asian ratkaisua onkin ehdotettu kytkettäväksi selonteon hyväksymiseen.

Tämä tosin estäisi perinteisen parlamentaarisen konsensuksen, sillä osa puolueista suhtautuu kielteisesti Ottawan sopimuksesta irtautumiseen.

On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten puolustuspoliittisessa selonteossa tuodaan esiin muuta kuin perinteistä sotilaallista suorituskykyä. Samalla selonteko on kannanotto siihen, miten puolustushallinto asemoituu kokonaisturvallisuuden osaksi kyber- ja informaatioturvallisuuden noustua vahvasti esiin.

Hallitusohjelmassa osaksi kyberstrategiaa sysätty informaatioturvallisuus siirrettiin sieltä puolustusselontekoon.

Puolustusvoimat on tähän asti rajannut toimenkuvansa tiukasti asevaraiseen maanpuolustukseen. Saa nähdä, miten se ottaa haltuunsa koko yhteiskuntaa ja informaatioympäristöä koskevat tehtävät.

Pessimistisesti odotan jotain ympäripyöreähköä kuvausta, joka ei velvoita oikein ketään oikein mihinkään. Mutta toivottavasti olen väärässä.

TOINEN KIINNOSTAVA asia on, miten komentaja Jaakkolan esiin nostamat, teknologian kehittymisestä syntyvät vaihtoehdot ovat näkyvissä selonteossa.

Yhdysvalloistahan tuotiin esiin pariinkin otteeseen näkemystä, että he mielellään näkisivät Suomen perustavan tekoälyyn ja kvanttilaskentaan keskittyvän Naton osaamiskeskuksen. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) tyrmäsi ajatuksen resurssipulaan vedoten.

Ylipäätään Nato-jäsenyys vaikuttaa nyt paljon Puolustusvoimilta odotettaviin asioihin ja se toivottavasti näkyy selonteossa. Jos ennen Puolustusvoimien tehtävänä oli – kärjistettynä – tuottaa puolustuskykyä joka tekee hyökkäyksen tänne liian kalliiksi, on Naton tehtäväkenttä paljon laajempi.

Sillä kentällä miinoja vihollisen kauhuksi kylvävät korpisoturit ovat vain yksi pieni osa laajaa kokonaisuutta, joka ulottuu avaruudesta kansalaisten korvien väliin.